maanantai 30. tammikuuta 2012

♥Friday night with friends♥

Viime viikonloppuna tuli rentouduttua kunnolla pitkästä aikaa; sekä ystävien, että Maahiskaiseni kanssa. <3 ^^ Perjantai-iltana menimmä kullan kanssa hakemaan Insanity ja TomVI keskustaan meijjän kanssa, Feveriin mentiin taas aloittamaan yhteistä iltaa. Matkaa jatkoimme Nighttiin, jossa vierähtikin melkoisen myöhään, taidettiin mennä koisimaan vasta puoli viiden- viiden maissa.... :D Hauska ilta oli kaiken kaikkiaan, tällaisia lisää!^^

Iltaan sisältyi mm. jatkuvaa jutustelua, naurua ja muutamien kuvien ottoa.... 
Sussutin<3
 Kippistelyä....
Mii ja Tomi <3
Alemmasta kuvasta kiitukset Sussulle, muut omasta kamerasta. ^^

Tanssailtiin....

Ja pidettiin hauskaa pienellä porukalla. ^^ Harmi, ettei kamera ollut esillä kun Tomi tilasi lonkeroa ja salmaria (?), baarimikolla oli melkoisen hyvä ilme kun shotti kaavvettiin lonkeron sekkaan. :DD Oli kyllä näkemisen arvonen, voi pojat. :D

Lauantai- aamuna hiukkasen nukutti, mutta muuten koko päivä ja ilta meni kullan kanssa kuunnellen musiikkia sekä sylissä löhöten. <3 Tällä vuodella on ollut todellakin paljon hyviä asioita tarjottavana, voi kun koko vuosi menisi näin hyvin!:)<3 Olen muun muassa tehnyt uusia suunnitelmia, tavannut uusia ihmisiä, ystävystynyt ja ollut vanhempienkin ystävien kanssa, reissannut, ollut positiivinen ja miettinyt tulevaa. Mikäpäs voisi olla sen parempaa?^^

P.S. Arvonnan tuloksien saaminen on hiukan kestänyt, mutta arvon voittajat tällä viikolla, heti kun ehdin! :)

3 kommenttia:

  1. Mä olen muuten saanut myös todella kummeksuvia katseita tuosta samasta lonkero-salmari-yhdistelmästä! :D

    VastaaPoista
  2. Hmmm... mä en oo koskaan kuullutkaan tuollaisesta yhdistelmästä :D Täytyy pistää muistiin ja kokeilla!

    VastaaPoista
  3. Misantrella: Heh, en kyllä ihmettele. :D Oisin ittekki varmaan kattonu et mitäs ihmettä, ellen ois Sussulta kuullu aiemmin tuosta yhistelmästä. Hyvvee oli muuten!:)

    Maarit: Aijjaa, mie taisin viime vuonna kuulla tuosta. :) Kokeilemisen arvoinen yhdistelmä on, ihan hyvvää miusta. :P

    VastaaPoista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)