sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Ristiäisasu

Kävimme eilen ristiäisissä, joten oli jälleen hyvä syy laittautua.^^ Meikkasin ja laitoin hiukset nätisti, vedin niskaan varta vasten ristiäisiä varten ostetun mekon ensimmäistä kertaa päälle. :) Avopuolisostani tuli kummi kastetulle pienelle, joten olimma molemmat astetta hienommissa kuteissa, kuten juhlan kuvaan kuuluukin. Otettiin ennen lähtöä muutama yhteiskuva itselaukaisimella, joista suurin osa onneksi onnistuikin. <3 Samalla kuvattiin miun mekkonen, ja hieman koko päivän lookkia.




Meikissä käytin vihreää ja mustaa, ja hiukset kiharsin sekä nostin osan ylös pinnien avulla. Kaulaan pistin katajasta muotoillun sydämmen, tuo koru on miulle tärkeä, ja sopi hyvin käsilaukun muotoonkin. ^^ <3

Tällä viikolla on tullut nukuttua melkoisen huonosti, ja sen huomaa ainakin itse kuvista, ja yleisestikkin vireystilasta. Tänään tosin illasta on alkanut energiaa olla kuten normaalistikkin, kun viime yönä sain nukuttua hyvin. :) Parempi ollakkin, kun työviikko alkaa taas, ja tiistaina olisi tanssitunnit. ^^


Kuvat on melkoisen valoisia, hyvin huomaa meikistä, kun näyttää niin paljon haaleammalta kuin mitä oli, ja kulmatkin hävisi... :D Valoisassa kodissa asuu mielellään, varsinkin pimeän keskustan kerrostaloasunnon jälkeen. <3



Viime aikoina on tullut julmetusti lunta, ainakin tuntuu siltä kun vähän väliä jalat uppovaa hankeen ulos lähtiessä, eikä tuo takaovikaan varmaan enää aukea... :) Etupihalla sentään tulee liikuttua enemmän, sitäkin kautta lunta sentään on liikkumiskohdissa ja auton luona vähemmän. ^^

Maahiskaiseni tarvitsi HDMI- piuhoja nuita laitteita varten, joten käväisimme samalla kirpparilla kiertelemässä, kun kerran siellä päin kaupunkia käytiin. <3 Muutama kiva juttu lähti sieltäkin mukaan, ja tässäpä näitä. :)

Tuikku- kukkanen 0,30e

Sinkkuelämää: Carrien nuoruusvuodet, 2,90e

Metal Gear Solid 3: Snake Eater
 MGS- pelit on kyllä parhaita ikinä, mie tykkään tämmösistä!^^ Aiempi peli mikä miullon, on pelattu läpi kaikilla vaikeusasteilla yhtä lukuunottamatta, joka sekin on kiinni pelkästään viimeisestä vastustuksesta, raah! Nyt työn alla onkin pelata tuon pelin kaikki vaikeustasot läpi, sillä en ole nyt vähän aikaan pelannut, kun viimeksi meni hermot tuon kanssa.:D Jospa mie sitten saisin sen kaikkein vaikeimmankin tason läpi, syytä ois... :D Siinäpä tekemistä työpäivien jälkeen, sikäli kun malttaisi jäädä istuskelemaankin. :) Tosin lattialla istuskelu eij oikein nappaa, pitäisi käydä ostamassa säkkituoli. Tai tehä itte.^^ Tuo PS2 on nimittäin makkarissa, ja PS3 löytyy viihdehuoneesta. Ja sänky on sen verran kaukana lipastosta ja laitteista, ettei johot oikein yllä.

MGS 5,90e

Huomasin muuten, että miullei oikeen oo treenauspaitoja, joten nappasin tämmösen rusettikuvioisen yksilön mukkaan, kultainen rusetti sopii hyvin vatsatanssijan huivin kolikoiden väriin.^^

T-paita, 0,50-1e

Löysin kerroksittaisen hamosenkin, joka on näköjään alun perin Lindexiltä. Hameessa alempi kerros on vartaloa myötäilevä, ja toinen lyhyempi kerros vekitetty ja kellotettu. Vyötärökaitaleelta löyttyy söpö rusetti.^^



Kävimme samalla myös Tokmannilla ostamassa kaikkea tarpeellista, kuten esimerkiksi nämä hamehengarit, ja pompuloita. Hamehengarit pääsivät heti käyttöön, ja olisihan nuita mennyt enemmänkin kuin mitä ostettiin. Miun hammeille laitoin nuo, niin vappautu sitten tavan hengaria käyttöön paidoille ja sen semmoisille. ^^


11 kommenttia:

  1. Ei oo Metal Gearin voittanutta! :D

    VastaaPoista
  2. Enemmänkin voisit kiharrella tukkaa, sopivat nuo laineet siulle ihan TÄYDELLISESTI! <3 ^^ ja muutenkin oot ollunna tosi nättinä liikenteessä :3

    VastaaPoista
  3. "Kävimme eilen ristiäisissä, joten oli jälleen hyvä syy laittautua. -- Avopuolisostani tuli kummi kastetulle pienelle,"

    Ihan samat sanat kyllä! :D Meilläkin oli lauantaina ristiäiset, ja miehestä tuli kummi!

    VastaaPoista
  4. Voi ku on kyllä nätti asu ja sinä myös nättinä ^^ Tuo mekko on kyllä älyttömän upea ja ihanat kiharat!

    VastaaPoista
  5. MGS 3 is one if my favorites games ever,Metal Gear is my favorite saga!

    You look gorgeous <3

    VastaaPoista
  6. Eeeikä tuo Metal Gear Solid 3! En kestä sitä enää. :D Tutut pelanneet ihan liika, osaan kohta koko pelin repliikkeineen ulkoa. >.<
    Ps. Upea asu sinulla jälleen. :3

    VastaaPoista
  7. Voi nainen kun olet kaunis<3 Damn you :D

    VastaaPoista
  8. Oih, ihana puku ja kauniisti laitetut hiukset :)Kadehdin edelleen niin paljon sun hiuksia <3

    VastaaPoista
  9. TomVi: Eij todellakaan ole!:DD

    Invisible fairy: Kiitus kaunis <3

    Insanity: Voisin juu, jotenkin tosin lähdöt jää välillä ihan viime tinkaan, niin ei aina kerkeä... :DD Mut kiituksia<3^^

    Mortianna: Mitä ihmettä, johan on sattunna. :D

    Black bird: Kiitus<3 Tuo mekko oli kyllä todella hyvä ostos, tuo helma on vaan niin ihanan puffuinen alushameen kanssa, että!<3 Kiharat kyllä toimii aika hyvin, itte tykkään kiharoista aika paljon, mutta menee hiukka aikaa kihartaessa...:D

    MissVermilion: MGS is my favorite saga too, I love those games.<3 Awws, thank you!^^

    Carrie: Aijjaa, välillä niinkin. :D Miulla jotkut tutut ovat pelanneet tuota, mut pääosin pelaavat fantasiaa taikka jotain sotapelejä. :) Kiitoksia myös siulle.^^

    Lightness: Voij... Kiitos kehuista, kaunis oot kyllä itsekkin.^^

    Maarit: Kiitos. :) Eij kun tukan kasvatuspuuhiin siitä. ;) Hyvin soppii kyllä kiharat näin pitkille hiuksille. :O

    KVC: Awws, kiitus Kada<3

    VastaaPoista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)