perjantai 23. maaliskuuta 2012

Koti ♥

Pääsin tuossa puoli kolmen aikaan jo töistä, joten ajattelin kirjoitella blogiini nytten niistä uusista hankinnoista, uuteen kotiin. :) Töistä kotia pyöräileminen meinasi olla tuskan takana, vähän väliä pystyi ajamaan, mutta muuten matka meni pyörää talutellessa sohjossa nilkkoja myöten... Kevät on kyllä muuten mukavvaa aikaa, mut lumien sulaminen, loska ja ihmeelliset railot tiessä saattaa aiheuttaa muutamia ärräpäitä lämpimämpinä päivinä. Eilen tosin väsyneenä repesin hieman, kun ketjut tippui pyörästä, ainoalla hyvällä tienpätkällä, jossa ei ollut lunta taikka muuta, vaikka muuten matka oli kun ois perunapellolla ajanna. :D Tärryytti hiukkasen.

Pistin juuri makaroonilaatikon uuniin, joten keskityn nyt tähän ja laittautumiseen iltaa varten. Olen nimittäin menossa juhlistamaan kaverini 30- vuotissynttäreitä tänään.^^ Ja huomenna taas kutsuupi Kuopio. :)

Mutta asiaan, mitäs kaikkea myö hankimme kun muutimme yhteen?<3 Molemmat ollaan asuttu omillaan vuosia, joten aika paljon löytyikin, mm. kaksi isoa parisänkyä, kaksi sohvaa, kaksi ruokapöytää, pesukonetta jne. Jonkin verran annettiin poikkeen, mutta esim. molempien sohvat säilytettiin, kun onhan tässäkin asunnossa melkoisesti enemmän neliöitä kuin aiemmissa. Toinen sohva löytyy nykyisellään viihdehuoneesta, ja toinen kodinhoitohuoneesta. Olohuoneeseen ostimme divaanisohvan, keinonahkaisella verhouksella. Sattui olemaan Jyskissä sopivasti puoleen hintaan.^^ Mie oon halunna aina tuommosen divaanisohvan, jossa voipi kunnolla köllötellä jalat sohvalla.<3


Vilttejähän toki kuuluu olla, jos vilu iskee. :) Tosin täällä on niin hyvät lämmitykset, että vähän kuumakin tuppaa olemaan välillä, jos on pitkähihaista taikka hupparia päällä. Kesää odotellessa, aurinko paistaa koko päivän päätyikkunoihin...

Kierrätyskeskuksesta löysimme kirjahyllyn olkkariin, tai oikeastaan kolme. Kaksi samanlaista kirjahyllyä sivuilla, ja yksi hieman korkeampi keskellä. Tätä voisikin sanoa jo löydöksi, saimme nuo kotiinkuljetuksen kera muistaakseni 45eurolla, josta kymppi oli kuljetusmaksua. :) Kuvassa näkyvä telkkari ostettiin myös.


Olemme hommanneet myös muutaman taulun...




... Ja kylppärimaton ja pyyhkeitä..



Uusi vilttikin tuli ostettua.^^


Sekä keittiöön patahanska ja -lappu söpöillä röyhelöillä. <3


Makkarista pääsee tienpuoleiselle pihalle, eikä siinä ollut sälekaihtimia, joten ompelinpa siihen verhon suloisesta haamukankaasta. :) Kuvassa näkyvä pyöreä matto on myös uusi, ja näitä on myös kaksi punaista.



Makuuhuoneeseen tuli hommattua myös maailman hienoin kenkäkuvioinen seinäkello, ja ihanat yövalot molempien yöpöydille.^^



Isosiskoni miehineen toi tuparilahjaksi vaikka mitä kivaa, kun täällä kävivät ensmäistä kertaa. :>> Saimme muun muassa kahvikuppeja, mukeja, pääkallon muotoisia tuikkukippoja, koria ynnä muuta. Kiitos kaunis siskolle!<3


Nämä löysivät paikkansa keittiöstä, jossa on violettia, valkoista ja mustaa.^^



Pääkallot pääsivät makkariin stereoitten seuraksi.^^


Kodinhoitohuone ja kylppäri on taas vihreämpää aluetta...


Keittiöjuttuja saatiin melkoisesti, soppiivat hyvin tuonne meijjän keittiöön! :) Ihanat muuten nuo hattivatti- muistilaput, suloisia kuin mitkä.<3


Kissojakin muistivat herkkupallolla.^^


... Ja vaatehuonetta korkokengän muotoisilla ledvaloilla! :) <3



"Onnea Uuteen Kotiin" - tosiaan on onnea ollutkin.^^ <3 Mie tykkään asua todella paljon täällä, hieman syrjemmällä, isommassa asunnossa, ja ennen kaikkia kodissa, joka näyttää ja tuntuu ihka oikealta ja omalta kodilta.<3


8 kommenttia:

  1. Meillä on myös tuo Jyskin keinonahka divaani. Se kesti 2 vuotta ihan hyvännäköisenä, mutta nyt siitä on alkanut tuo pinta halkeilemaan ja sitä ei pelasta enää mikään. Joten ei ole kovin pitkäikäinen, mutta hintakaan ei sinällään ole paha kivannäköisestä sohvasta. :)

    VastaaPoista
  2. Jostain syystä aina keväällä tulee mieletön sisustusvimma, täälläkin koetetaan saada kylppäriä ja parveketta uuteen uskoon. :)

    VastaaPoista
  3. Lady Grotesca: Normihintaisena ei oltais tuota kyllä ostettukaan, ei nimittäin vaikuta tuo keinonahka kovinkaan laadukkaalta, mutta eiköhän tuolla sohvalla pärjää sen pari vuotta. Sitten voipikin ostaa ihan omaan taloon hienomman ja laadukkaamman sohvan. ^^

    Anne: Elä ihmeessä, miullakin ois intoa vielä sisustella keittiötä ja viihdehuonetta.^^ Uusi koti ja isommat tilat tietty saattoi vaikuttaa tähän sisustusvimmaan. ;) Niinhän sitä sanottaan, että vaihtelu virkistää.

    VastaaPoista
  4. Miten iso asunto teillä sitten oikein on, kun pystyy hyvin mahduttaan eri huoneisiin kaksi sohvaa? :D Ihania tuparilahjoja olette saaneet, nuo korkokenkä valot näyttää kyllä aika veikeiltä :)

    VastaaPoista
  5. Aika isohan tää on, 110 neliötä löytyypi.^^ Sattui tulemaan sopivasti vuokralle tää talo, kun yhteenmuuttoa suunniteltiin, ja onhan tää edullisempaa, kuin maksaa vuokrat kahdesta keskustan kaksiosta. ;)

    Isosisko kyllä aina löytää vaikka mitä kivoja juttuja!^^<3 Korkkarivalot on kyl kivat, sopivat vaatehuoneeseen kuin nakutettu.

    VastaaPoista
  6. Wau, mun yksiössä on 37 neliötä :D mahtuis teidän palatsiin varmaan 5 kertaa.

    VastaaPoista
  7. Miullakin on tuo sohva; ostin kesällä ja se on jo ihan täynnä kissojen tekemiä naarmuja :D Väri ja hinta oli silti ratkasevia tekijöitä ostopäätöstä tehdessä ;)

    VastaaPoista
  8. Andromeda: Isohan tuo siunkin asunto yksiöks on, muutamilla kavereilla tuppaa olemaan 23-30 neliön kämppiä. ;) Sattui kyllä hyvä tuuri, vuokrakaan ei ole todellakaan paha näin isosta talosta.^^

    S: Aijjaa :D Myö ollaan ainakin viel toistaseks säästytty naarmuilta, toivottavasti ei tuukkaan hirveästi. Hyvännäkönenhän tuo sohva on, halpa ja mukavakin vielä.^^

    VastaaPoista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)