perjantai 18. toukokuuta 2012

Red Satin Bows

Löysin tänään aivan ihanat kengät, ihanaan hintaan!:) Kävimme kultani kanssa juuri vähän aikaa sitten Prismassa ruoka-ostoksilla, ja samalla tsekkasimme naisten kenkäosaston. Muutamia korkokenkiä oli alessa siellä, -30%, ja yhdet suloisuudethan sieltä pisti silmään.<3

Ensimmäisenä ajatuksena päähän pälkähti kengät nähdessäni "ihanat rusetit, ihan älyttömän söpöt kengät, oiskohan näissä vielä kokoja jäljellä?". Olihan siellä.^^ Kolmet kengät olivat vielä hyllyssä, ja yhdet niistä oli 37- kokoiset, eli eikun sovittamaan ja pientä käppäilyä, sekä huokailua peilin edessä. :) Hintaa kengille jäi alen jälkeen himpun yli 25 euroa, eli ei paha.

Katsoin joskus aiemminkin näitä kenkiä, mutta ei silloin tullut ostettua, ei tainnut olla kokoja enää jäljellä jossain toisessa kaupassa. Välillä tosiaan kannattaa käydä katsomassa ihan peruskauppojen kenkäosastot, saattaa tehdä hyviä löytöjä. :>>





Kengät ovat tummanpunaiset satiiniset kaunokaiset kuudella rusetilla.^^ Tässä onkin mainiot kengät kesäiltojen rientoihin, korkoa ei ole paljoa, ja nuo on todella helppo yhdistellä asuihinkin. :) Mustien sukkisten kanssa soppii hyvin, ja se onkin hyvä. Varsinkin nyt kun keskiviikon illanvieton jälestä jaloissani on kuutisentoista itikan puremaa, luoja että kutittaa. :D

Otin kengistä melkoisen monet kuvat, suurimmassa osassa tuppasi olemaan nimittäin karvaisia kavereita.. ;) Miten ihmeessä kissat osaavat aina tulla ihmettelemään kameraa taikka kuvaamista? :D

Mau <3


Hauskaa viikonloppua lukijoille!<3

11 kommenttia:

  1. Söpöt kengät. :) Sopii sun siroihin jalkoihin loistavasti!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kengät <3 Ja kisut on vaan sellasta auttavaista sakkia, pitää tulla auttamaan ja tsekkaamaan aina kun tekee jotakin, lukee lehtee, ompelee, ottaa kuvia, siivoaa, jumppaa..

    VastaaPoista
  3. kisu!!! *-* ja söpöt kengät ^^

    VastaaPoista
  4. ihanat kengät!!:) itsekkin olen monet popottimet löytänyt ihan perus marketeista todella edulliseen hintaan!!!:) ei aina tartte tuhlata rahojaan johonkin törkeen kalliisiin merkkeihin kun halvemmalla voi saada ihan yhtä kauniita!!:) ja välillä jopa nätimpiä!!!:D

    VastaaPoista
  5. Oih, mä näin noi samat kengät kirppiksellä yks päivä ja niillä oli sielläkin hintaa 25 euroa :D Sä sait ne sit ihan uutena kaupasta samalla hinnalla! Ihan mahtava löytö :) Näyttää muuten sun jalassa todella kauniilta <3

    VastaaPoista
  6. Niina: Kiitos<3 :)

    Leena: Kiitus, nuo ovat kyllä söpöset!^^ Ovathan nuo näköjjään, aina tulleevat kaveriksi, oli sitten leipomassa, lukemassa tms, suloista ;)<3

    Carmilla: Kisut on <3 Ihania kyllä molemmat, ja tajuttoman uteliaita viel :D

    Werewolf: Kiitos, välillä kyllä tulee tehtyä löytöjä ihan peruskaupoistakin, eikähän sillä merkillä ole kauheasti väliä, jos muuten tykkää popottimista.^^ Ja pääasia, että kestäävät käytössä jonkin aikaa. ;)

    siiri: Kiituksia, avokkaat yleensä ovat<3

    Lady Satin: Johan on sattunna :O Joku ilmeisesti yrittää saada omansa takaisin? ;) Aika monesti täälläkin päin näkee kirppiksillä kenkiä samaan hintaan käytettyinä, kuin mitä ne uutena maksais, yhdetkin saappaat olleet puoli vuotta kirpparilla uusien hinnalla, vaikka kantalaput on loppuun kulunut, kiiltonahka nuhjaantunut ja ihan kulahtanut, puhumattakaan pohjista... :O

    Luultavasti ei kumminkaan hirmuista menekkiä oo tuollaisissa kaupoissa juhlahtaville kengille, toisin kuin ihan kenkäliikkeissä. :) Ja voij, kiitos ihana<3

    VastaaPoista
  7. Oijjoi, ompa ihanat kengät! Ihan tekee mieli lähteä tsekkaamaan meidänkin Prisman kenkävalikoima samantien! :)

    VastaaPoista
  8. Noista marketeista tekee oikeesti toisinaan ihan uskomattomia löytöjä! Itekin oon ostanut vaikka kuinka monet ihanat korkkarit ja laukut jostain Cittarista. Ei pidä väheksyä hypermarketin valikoimaa ;) Ihanat kengät!

    VastaaPoista
  9. Niniane: Kiitus, kannattaa tosiaan silloin tällöin käydä! :) Myökin käydään miehekkeen kanssa isommissa ruokakaupoissa silloin tällöin, ja aina on pakko tsekata kenkäosasto läpi.;)

    Dark Shadow: Niimpä! Muutamat kengät oon miekin löytänyt ihan hypermarketeista, ja ainahan siellä nuo kengät ovat melko halpojakin vielä. :) Ja kengät kiittelee, söpösethän nuo ovat<3

    VastaaPoista
  10. Kylläpä yllätyin, että jopa Prismasta voi löytää jotakin noin ihanaa. *.* Pitäisiköhän miunkin käydä vilkaisemassa sitä kenkäosastoa hihi.

    VastaaPoista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)