perjantai 1. kesäkuuta 2012

Reissun ostoksia, osa 2

Reissun aikana löysin vaikka mitä kivaa, muun muassa tässä blogipäivityksessä esittelemäni mekot. :) Mukana kotiin tuli kuusi mekkoa, joista yhden esittelin jo aiemmin.

Ensimmäinen mekko on satiininen, musta vartalonmyötäinen söpöys keltaisilla yksityiskohdilla.^^ Mekossa on spagettiolkaimet, ja pituutta melkein polveen saakka. Yläosassa on keltaista kangasta mustilla pilkuilla rintojen alle asti, ja vyötäröllä erikseen nauha sävyyn sopivalla ruusu- koristeella. :) Tämän mekon löysin muotitapahtumasta 25euron hintaan, eli ei paha. ;)

Mekko on hieman väljä vyötäröltä, kuten kuvista näkyy, joten viikonloppuna pääseepi ompelukone surisemaan. :)



Nämä neljä seuraavaa mekkoa itse asiassa sain lahjana eräältä. :) <3 Jokainen näistä on Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen ylläpitämästä Pitsilästä. HESY järjestää myyntitapahtumia Pitsilässä, osoitteessa Mäkitorpanpolku 4, 00620 Helsinki. Esimerkiksi tulevana sunnuntaina 3.6 Pitsilässä on Wanhojen tekstiilien myyntipäivä, kello 12 - 15. :) Pitsilästä voi lukea tarkemmin esimerkiksi tästä maaliskuun kuukausikirjeestä, ja yhdistyksen sivuilta löytyy myös muut uutiset ja tapahtumat.

Yksi mekoista on Collectif- merkkinen ruusukuvioinen kokomusta mekko, jossa helma levenee vyötäröltä alkaen. Mie tykkään erityisesti juurikin mekon helmasta, ja kauniista leikkauksista.^^ Mekon printtikin on kaunis, mustaakin mustempaa mustalla pohjalla. ;)




Valkoista en yleensä pidä paljoakaan, mutta sain ihanan pitsipäällysteisen valkoisen mekon, ja pitsi on tietysti mustaa. <3 Minimekossa on halterneck- olkaimet, ja syvään uurrettu kaula-aukko. Mekosta löytyy myös kolme satiinista raitaa korostaen juurikin oikeita kohtia. ^^ Nytpähän on nuille monille valkomustille kengillekkin täysin yhteensopiva vaatekappale.



Seuraava musta mekko oli melkoinen yllätys, sillä olin katsonut tuota samaa mekkoa jo aiemmin Kuopion Gina Tricotissa, ja paria päivää aiemmin bongasin tuon kirpparilta - liian suurena. Mekko on täysin oikeaa kokoa, ja suloisen näköinen päällä.^^ Mekosta löytyy puffuinen helma tyllillä, ja mekon yläosasta löytyy satiiniset yksityiskohdat sekä etu- että takapuolella.<3




Viimoisimpana mekkona sain iltapukumaisen laFemme merkkisen punaisen mekon, jossa on ihanat yksityiskohdat edessä!<3 Mekon helma on todella leveä, ja erottuu edukseen muhkuisan alushameen kanssa.^^


Muistin vielä, että näiden mukana tuli myös hame, jossa on röyhelöitä.^^ Röyhelöt ovat ohutta tylliä, ja vyötäröltä löytyy leveä kuminauha. Hamonen on siis oikein kevyt päällä. :)


Hyvää viikonloppua lukijoille!:)

3 kommenttia:

  1. Oi että mitä ihanuuksia olet saanut haltuusi! Mun ehdoton lemppari on toi ensimmäinen, näyttää ihan mahtavalta sun päällä. Hyvää viikonloppua sinullekin :)

    VastaaPoista
  2. Dark Shadow: Hihs, kiitoksia ^^ Yllätyin kyllä ittekkin, että miten tuo keltainen sopiikaan ittelle nuin lähellä kasvoja, oletus oli kyllä ihan toisessa ääripäässä :D

    Leena: Kiitos kaunis<3

    VastaaPoista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)