lauantai 6. lokakuuta 2012

Vivianin perusmeikki

Ennen häitä testailin uusia meikkejä, ja otin hieman kuvia tekovaiheista, kun muutamia lukijoita kiinnosti. ^^ Tosiaan, ostin ennen häitä varmaan enemmän kosmetiikkaa, kun viimeiseen pariin- kolmeen vuoteen, sillä muun muassa miu veenkestävät meikit olivat loppuneet jo aikaa sitten. Halusin myös kokeilla uutta pohjaa meikille, koska yleensä käytän pelkästään puuteria, koska ihossani ei sen kummemmin virheitä ole.

Kävin siis Sokoksella kyselemässä, ja katselemassa meikkejä. Ensimmäisellä reissulla löysin GOSH- merkin vedenpitävän kajal- kynän, ja uuden vedenpitävän ripsarin. Kyselin ensin Lash Stilettoa vedenpitävänä, mutta mukava miesmyyjä selvitti, että sitä ei enää sokkarilla myydä, ja että tilalle oli tullut Illegal Length- ripsarit, joista sitä vedenpitävää päädyin kokeilemaan.

Mutta, jospa aloitetaan siitä, että ollaan meikittä. :D


Halusin häämeikin kestävän koko päivän, puuteria tai vastaavaa tököttiä lisäämättä, ja kävin Sokoksella uudestaan pyörähtämässä ja etsimässä myyjän kanssa tarpeeksi vaaleaa ja kevyttä meikkivoide-puuteria. Myyjän mukaan ei kovin peittävää kannatakkaan ottaa ihon virheettömyyden vuoksi, ja kokeili paria erilaista meikkivoide- puuteria kaulalle. Toisen merkin vaalein sävy oli kauhean tumma, muuttui iholla sen verran tummaksi, että näytti kuin olisi ollut merkattu kaula. :O Ensimmäisen voiteen ollessa ihan liian tumma, myyjä suositteli Isadoran meikeistä vaaleinta sävyä, ja sehän hävisi kaulalle kokonaan. Koostumus on miun mielestä ihanan pehmeä ja samettinen, ja helposti levittyvä.



Ostin polttaripäivänä itselleni kokeeksi kosteuttavaa voidetta meikin alle, kun tuntui ettei tuo edellinen riittänyt. Kumminkaan tämäkään voide ei loppujen lopuksi kosteuttanut ihoa kuin muutaman tunnin ajan, ja sen jälkeen iho oli taas kuiva kuin aavikko. :O Sain Sokoksen myyjältä pienen näytteen Lumenen Artic Aqua- seerumia meikin alle, jota laitoin siis ihon kuivalle alueelle. Tämäkään ei auttanut, joten päädyin takaisin isosiskolta saatuun kosteuttavaan voiteeseen, joka on ollut tähän mennessä kokeilemistani kosteuttavin. :)


Sokoksella myyjä ohjeisti laittamaan tuota meikkivoide-puuteria kasvoille pyyhekuivalla sienellä, eli toisin sanoen pesin ennen laittoa koko sienen, puristin pyyhkeeseen, ja aloitin vasta sitten. :) Tämä kuulemma ohentaa hieman meikkivoidepuuterin koostumusta, eikä tunnu, eikä näytä iholla niin paksulta ja peittävältä.


Pohjan jälkeen aloitin meikkaamisen luomiväreillä. Käytän yleensä vihreitä sävyjä korostamaan silmieni vihreyttä, ja yksi kolmen värin paletti onkin osottautunut lemppariksi. :) Käytin Wet`n`Wildin vihreiden sävyjen palettia, joista käytin vaaleinta ja toiseksi vaaleinta sävyä.



Alemmassa kuvassa sävyt näkyvät luonnonvalossa, jossa värit vastaakin aikalailla oikeita sävyjä. Laitoin nuita kahta luomiväriä tuolla töpöttimellä, mikä on paletissa mukana, ja sen jälkeen häivytin erikseen siveltimellä.


Laitan normaalisti meikatessani luomivärien jälkeen kajalia silmän sisäreunoille, yläpuolelle sekä alapuolelle. Kulmiani en meikkaa, koska en koe sitä tarpeelliseksi. Nypin kulmat muotoonsa, ja siistin tarvittaessa. En pidä liian tummista kulmista, enkä myöskään liian meikatuista, varsinkaan kun olen luonnostani vaalea. Kontrasti on miun silmään liian vahva, vaikka joillekkin kyllä sopii, ja monilla on hyvin meikattuja kulmia, mutta olen nähnyt myös ihan älyttömästi niitä huonosti meikattuja kulmia. Riippuu paljolti meikkaustaidoista ja persoonasta, sekä tyylistä, että sopiiko vaiko ei. :)


Kajalin jälkeen laitan rajaukset eyelinerilla yläluomelle, käytin Isadoran eyelineria, jossa alkuun tuo sivellin oli hankala hallita. :) Yleensä käytän Oriflamen eyelineria, jossa on ohuen ohut sivellin, joten aikamoista totuttelua tähän hieman leveämpään malliin. ;)




Eyelinerin laittamisen jälkeen näytetään vähän ripsaria, joka on vedenkestävä sekin. :)



Kuten kuvista näkyy, tämä Illegal Length ei levity todellakaan yhtä nätisti kuin Lash Stiletto. :/ Kaikki nuo vedenkestävät meikit kestivät hyvin tuon päiväisen sateen, kun kävin kaupungilla, joten pisteet siitä. Tuon eyelinerin kohdalla myyjä kertoi, ettei se lähde vedellä mihinkään, vaikka miten puunais. ;)




Ja kuvia meikki valmiina, mutta muuten laittautuminen kesken. Empäs muistanut hiuksia harjata ennen kuin kuvien oton jälkeen, joten on tyytyminen pörheään olemukseen... :D



Hääpäivänä meikkasin aikalailla samalla tavalla, mutta pohjalle laitoin jotain Jennan suosittelemaa tököttiä, joka pitikin meikin paikoillaan koko päivän kuivattamatta ihoa. :) Pitääkin jossain vaiheessa kysäistä, että mitä aine oli, en nimittäin joutunut korjaamaan meikkiä ollenkaan hääpäivän aikana, vaikka vähän väliä meinasi silmät kostua. ;) Tosin miun meikkipeilikin unohtui laukkuun, joka taas unohtui melkein koko päiväksi kaason hoiviin, ja juhlapaikalla naulakkoon, mutta hyvinhän tuota pärjättiin ilmankin. ♥
 
Kampauksen tekijän, Jennan kanssa kävimme Sokoksella hieman hiustarviketta ostamassa; pinnejä, lakkaa, muotovaahtoa ja kiharrusnestettä jäi miulle itelleni, kiharoiden teon helpottamiseksi. :) Jenna on nimittäin tähän mennessä ollut ainoa, joka on saanut miulle tehtyä kunnolliset kiharat, jotka pysyvät _koko päivän ja illan._ Monet ovat yrittäneet samaa, mutta miun hiukset on paksut / raskaat ja hiukseni ovat sen lisäksi suorat. Yleensä kiharat eivät montaa tuntia ole kestäneet, kun kurittomat hiukset alkaa suoristua, joten Jennapa oli aika hyvä valinta tähän hommaan.^^


Osis- merkin lakkaa ja muotovaahtoa jäi käteen, ja Goldwellin kiharaneste. :) Pakko muuten kehaista Osiksen lakkaa varsinkin, tuolla saapi miun jakaukset pilaavat pyörteet kuriin! :) Tuoksu on tosi mieto, eikä lakka ärsytä päänahkaa ollenkaan. Löytyi siis uusi ihana tuote.♥

Hääaamuna ennen kampaajalle lähtöä, sulhanen laittoi miulle Ines des Castilhon ihokorun, kimaltavan mustan strasseilla selkää koristamaan. Koru oli todella kaunis, ja sopi hyvin selästä avonaisen puvun kanssa. Suosittelen kokeilemaan, tuo oli aivan ihana! ♥ Kesti häiden jälkeenkin vielä muutaman päivän, vaikka pelkäsin kyllä jo hääpäivänä kampauksen teossa tuon tippuvan taikka irtoavan kaikista kampausaineista. Ei ollut milläänsäkkää lakoista, kiharrusnesteestä, hiuksista eikä raapimisestakaan. Ei meinannut lähteä kunnolla irtikkään, sen verran jämäkästi pysyi monta päivää. :) Ja aika hienon näköinen miusta. :)


4 kommenttia:

  1. kiharrusnestettä, miksi en tätä ole aikasemmin tajunnut :D mulla on sama ongelma että kiharat ei yksinkertaisesti pysy vaan suoristuu heti x//

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No elä, en miekään oo aiemmin ees kuullukkaan moisesta aineesta! :D Hyvinhän nuo kiharat kestivät yömyöhään hääpäivänä, ottaen huomioon, että aloitettiin kampauksen teko siinä seittemän aikaan aamulla. :) <3 Tämä kampaaja myös kiharsi hieman eri tavalla, joka luultavasti vaikutti vielä kiharoiden pysyvyyteen. :)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Täytyypä itsekin kokeilla tuota Isadoran meikkipuuteria vaikka seuraavan kerran, kun nykyinen loppuu. Olen käyttänyt kauan sitä Lumenen meikkipuuteria. Sävy on varmaankin aika hyvä (se vaalein), mutta saattaa olla muuten liian peittävää.

    Olet muuten kaunis, kuin prinsessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! ^^ Tuo oli kyllä aika hyvä pohjustuksena, vaikkakin miun makuun turhan paksua, ellei kostuta meikkisientä kunnolla. :) En tykkää kauheasta pakkelikerroksesta, joten yllättävän hyvin tuo kävi iholle, ja tarpeeksi vaaleakin on. :) Miulla aiemmin on ollu joku peruspuuteri käytössä, mutta mitä sitä turhia paljoa ihoa peittämään, jos ei tarvitse.

      Awws, kiitos, piristit päivää kummasti kommentillasi! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)