sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kenkien korkolappujen vaihto

Lupailin vähän aikaa sitten kertoilla teille lukijoillekkin, että miten korkokenkien korkolaput vaihdetaan kotona! :) Muutaman ystäväni kanssa asiasta on ollut puhetta moneen kertaan, kun tuntuu melkoisen yleisiä ongelmia olevan muun muassa nämä; a) korkolaput kuluvat nopeasti, b) kirppareilta ostetuissa korkokengissä on linttaan talsittu korkolappu, c) korkolappu lähtee irti, d) korkolaput ovat älyttömän liukkaat esim. kauppakeskuksissa. Heitä olenkin neuvonut vaihtelemaan korkolappuja kotona, suutarilla vaihdattaminen maksaa aika kivasti, ja siellä saisi muuten olla vähän väliä juoksemassa. :)

Löysin jokin aika sitten itselleni söpöt talvinilkkurit kirpparilta, mutta niiden korkolaput oli talsittu lyttyyn, ja edellinen omistaja on ilmeisesti ollut melkoinen kantapäällä astuja. Todella usein näkee korkokengissä juurikin sitä, että korolla on polettu kunnolla, ennen päkiän seuraamista perässä, ja sen takia joillakin korot kuluu vinoon. Näistä vinoon poljetuista korkolapuista seuraa se, että ne ovat ihan hiton liukkaat, talvella kulkiessa, että kaupoissa ja muissa sisätiloissa.

Korkkareillahan kuuluu kävellä niin, että koron osuessa maahan se päkiä seuraa napakasti ja nopeasti perässä, lähes välittömästi, eikä niin, että kävellään lähinnä kantapäillä ja sitten ihmetellään, kun meinaa liukastua vähän väliä. Kukin toki käppäilee omalla tyylillään, mutta jos haluaa olla liukastelematta vinojen korkolappujen takia, niin kannattaa kiinnittää huomiota siihen kävelyyn, ettei kävele täysin samalla tavalla kuin tennareilla. Oikea kävelytyyli sitä paitsi vähentää korkolappujen vaihtotiheyttä, kun taas toisella tavalla korkolaput kuluvat todella nopeasti pilalle.


Toinen asia, josta haluan muistuttaa, on se, että vaihtakaa ne korkolaput ajoissa! Ei kannata odottaa siihen asti, ettei koron päässä ole enää mitään ja naulat kolisee vaan kävellessä, koska sitten viimeistään kengät on pakko viedä suutarille, että uudet korkolaput saadaan laitettua. Huonossa tapauksessa korkoa joutuu lyhentämään, että siitä saa siistin, jos on kerennyt kävellä niillä nauloilla jo jonkin aikaa. Ja mukavempihan se ainakin miun mielestä on kävellä sellaisilla kengillä, jotka ei vedä korkoa sivuun kävellessä kauppakeskuksien pinnoilla, enkä myöskään itse halua vetää liukkaiden korkojen takia lippoja tuolla ulkosalla taikka sisällä kävellessä! ;) Korkokenkien kopinan kuuluu kuullostaa ihanalta, ei siltä että hakkaat metallia jotain vasten, tai siltä, että yrittäisit luistella väärillä pinnoilla. Näitä kuulee ja näkee vähän väliä, ja ai että sitä korvien särkyä, ja halua käydä huikkaamassa käyttäjälle, että kannattais varmaan suutarilla käydä. ;)


Kylläpä saapi paasattua yhdistä korkolapuista ja paljon asiaa ois, mutta muistutan vielä, että en itse ole mikään suutari, eikä työtavat välttämättä ole millään tavalla oikeat. Tämä on miun tapani vaihtaa korkolaput kotona, ja sellainen tapa, jonka olen kokenut nopeaksi ja hyväksi. :) Mutta itse asiassa suutarin ammatti vois kieltämättä olla aika mielenkiintoinen, ainakin sillä perusteella, mitä suutarina toiminut kaverini on kertoillut aikoinaan. :)

Ensin mie laitan tähän vähän kuvia kengistä, niin suatta samalla käsityksen, millaiset mie sieltä kirppikseltä löysin. ^^




Korkolappujen vaihtoon tarvitaan kärkipihdit ja / tai sivuleikkurit, vasara ja jonkinlainen kova, joustamaton alusta. Ja tietysti uudet korkolaput. Korkolappuja tulee yleensä uusien kenkien mukana, mutta niitä saa tilattua myös netistä etsimällä eri hakusanoilla. Mie säilytän kaikki kenkien mukana tulleet korkolaput muiden kenkien huoltoon tarvittavien juttujen kanssa, ja säilytän tuota niin sanottua kenkien huoltolaatikkoa vaatehuoneessa. :)


Ensimmäisenä laitoin kärkipihtien alimman leikkurimaisen osan koron ja korkolapun sauman kohtaan, josta pihtejä nytkyttämällä korkolappu lähtee pikkuhiljaa irtoamaan. Tässä vaiheessa kenkien koron ja korkolapun väliin tullessa pieni väli, eli korkolapun ruuvi näkyy, vaihdoin pihtien kohtaa hitusen ylemmäs, jossa on parempi tarttumapinta. Pihtejä heiluttamalla pienellä liikkeellä edes takaisin korkolapun pitäisi irrota kokonaan, ja lapun voi vetää pois. Sivuleikkureita tarvitaan siinä vaiheessa, jos korkolappu on kulunut jo niin, että korkolapun sisällä oleva "tähti" tai "kukka" näkyy, ja silloin pihtejä kantsii pitää koron mukaisesti pitkittäin, samalla tavalla hellästi vääntäen, mutta samaan aikaan vetäen tuota kappaletta pois päin korosta. Jos sivuleikkureilla ottaa kiinni poikittain tuon tähtikannan alta, ja rupeaa siinä vetämään, niin luultavasti se kantalappua pitävä osa lähtee irti, ja homma hankaloituu ihan sikana.


Tämän jälkeen vanhoja korkolappuja tai korkoa verrataan korkolappuihin, ja etsitään kenkiin sopivat korkolaput. Kokoja ja malleja näissä on melkoisen paljon, ja mie valitsin näiden korkojen päähän pyöreät kantalaput.



Korkolaput tuikkaistaan koron keskelle jääneeseen reikään, kannattaa putsata hieman korosta hiekkoja ynnä muita roskia ennen korkolappujen laittoa. Näissä korkokengissä korot olivat hieman kuluneet, joka on aika yleistä käytetyissä kengissä, ritilikköjä kun on hankala välttää.

Tässä vaiheessa pyysin Maahiskaisen auttamaan hieman, sillä korkolapun kiinnitys on melkoisen meluista ja varsinkin tällä kappaleella, mitä myö käytetään tässä joustamattomana alustana. Vihaan nimittäin kovia ja korkeita ääniä, joten mies yleensä paukuttaa korkolaput vasaralla paikoilleen. :P

Alustana meillä on metallinen, suorakulmion muotoinen n. sentin paksu pala. Oikeasti tätä käytämme moottoripyörän jalan alla, ettei motskan tukijalka painu hiekkaan, asfalttiin tai muuhun pehmeähköön / pehmenevään materiaaliin kaataen pyörän.



Mies siis tuki kenkää polvillaan, ja vasaroi tuon metallikappaleen avulla korkolapun paikoilleen muutamalla iskulla. :) Korkolappujen vaihtaminen kotona on helppoa hommaa, jos vaan pysyy pihdit ja vasara kädessä, eikä mene hosumaan liikaa. ;) Työkalut ovat Maahiskaisen työkalupakista, sillä miun pakista ei löydy kuin kämäset sivuleikkurit ja neitimallin vasara! :D


Siinäpä ois sitten tuloksena käyttökelpoiset kengät, luistamattomalla korolla. :) Toivottavasti tästä nyt oli apua teille lukijoillekkin, tarkentavia kysymyksiä saa esittää, jos joku kohta jäi hieman epäselväksi! ^^ Tätä oli sen verran mukava tehdä, että laitan jossain vaiheessa myös kenkien pikahuolto- ohjeetkin, kun korjailin tuossa pari viikkoa sitten yhtiä vanhahkoja nahkaisia korkokenkiä, että saisin ne käyttöön. :)


6 kommenttia:

  1. Huippua, kiitos tästä! Ehkäpä seuraavalla kerralla uskallan itse vaihtaa korkolaput :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä!^^ Helppoahan tuo on, kunhan jaksaa kärsivällisesti väännellä, ettei katkaise tuota lyhyehköä ruuvia mistään kohdasta! :)

      Poista
  2. Vautsi, tosi kiva ja hyödyllinen postaus! Voisi kokeilla joillakin kirppu-kengillä itsekin ja testata onnistuukp :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, ja toivottavasti on hyödyllinen muillekkin! :) ♥ Kirppu- kengissä on melko usein huonot kantalaput, tai tällaiset viistoon kävellyt, mutta kannattaa ehottomasti kokeilla. :>>

      Poista
    2. Joo :) Mie oon vähän käsi näissä korjaushommissa, välillä onnistuu ja välillä ei niin kokeilen ehkä ensin sellaisilla kengillä, joissa ei sit haittaa, jos menee aivan pieleen :D

      Poista
    3. Hehs. ;) Noo, eiköhän se onnistu! Helppoa kun heinänteko, kerrohhan sitten miten sujui, ja kysy ihmeessä, jos jotain ongelmaa tulee. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)