sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Rv 29 ja ostoksia

Huomenta! :) Aamuni alkoi tänään aamukahvilla ja ihmettelyllä ajankulun nopeudesta. Raskausviikko 29 alkoi muutamia päiviä sitten, hurjaa. :) Kävin vau.fi -sivustolla kuikkaamassa tämän viikon tapahtumia, ja seuraava kuva kertookin, mitä tällä viikolla tapahtuupi.

vau.fi
Mutta alunperin en kyllä tullut tästä viikosta sen kummemmin kertoilemaan, vaan eräistä nilkkapantaisista kengistä, jotka tulivat samaan aikaan aiemmin näyttämieni pronssisten korkokenkien kanssa. :) Kengissä tosiaan on leveät nilkkapannat, jotka suljetaan tarranauhalla. Molemmissa on myös kultaisen sävyiset koristeet nilkan kohdilla, ja aivan ihanat korot! ♥ Muutenkin kenkien malli on uskomattoman ihana, vaikka aluksi epäröinkin terävähköjä kärkiä. ;)






Kävimme perjantaina kaupungilla pyörähtämässä, ja Maahiskaisellekkin tarttui jotain viininpunaista Dressmannilta. ;)


Haettiin myös kirkkaan vihreää ja mustaa kangasväriä, kun lopultakin löydettiin niitä Annen vinkin ansiosta. ^^ Kuljettiin vissiin aiemmin silmät kiinni nuiden pesukonevärien ohi, mutta siellähän ne oli missä pitikin. :D


Käytiin myös lastentarvikeliike Päivänsäteestä muutamat symppikset magneetit jääkaapin oveen, kun aiemmat eivät riittäneet. :) Oli muuten tosi mukava myyjä siellä. ^^


H&M:n nettikaupasta tilailin muutamia juttuja jokin aika sitten, pistävät parissa eri paketissa, niin tässäpä tämän kertaiset. :) Tilasin aiemmin ostamieni mustien sormettomien hansikkaiden seuraksi tuollaisen baskerimaisen myssyn, ja vyön, jolla kuroa löysempää vaatetta. ^^


Pahottelen seuraavia pimeitä kuvia, uusien ottaminen olisi verrattain hankalaa nyt, kun paita pyörii tuolla pesukoneessa. ;)




Paita on tosiaan tumma viininpunainen / luumunvärinen, ja pitsinen. Miehustassa pitsin alla on kangastakin, mutta hihat ovat pelkkää pitsiä. Jostain syystä tuo paidan malli viehättää miuta, vaikka onkin hieman erimallinen, kuin mitä yleensä tulee päälleen pistettyä.

Paketin mukana tuli myös yksi kivannäköinen musta mekko, mutta sen mitoitus on niin uskomattoman väljää, että lähtee palautukseen. Tilaamani M-koko oli nimittäin melkoinen teltta päällä, ja miulla on sentään vauvamasu, joten pitää pyörähtää taas postissa. :) Ajattelin vähän väljemmän mekon tilata, että voisi raskaana ollessakin mekkoa pitää, mutta rajansa kaikella. ;)


10 kommenttia:

  1. Ihanat kengät <3 Ja aww sulla on jo pieni ihminen siellä masussa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät kiittää, kauniit kyllä ovat! ♥ Juu-u, syytä alkaa ollakkin tällä masun koolla! ;)♥ Eihän tuota enää ois laskettuun aikaan kun pikkasen reilu 10 viikkoa, ja nopeestihhan tää 2,5 kuukautta menee. :)

      Poista
    2. Hurjaa! Jännittääkö jo paljonkin? <3 Mua ainakin jännittäis ihan sikana!

      Poista
    3. Niimpä! :) Voit uskoo miten jännittää, tuo aika menee nimittäin tosi nopeesti! Pitää nyt vaan toivoa, että pikkunen kääntyis tässä muutaman viikon sisään, eikä ihan nelikiloiseksi menis. ;)♥ Hassua, miten nopeasti aika on menny, vastahan tuota plussattiin. ^^

      Pakko muuten sanoa, että kommenttis sai hymyilemään, ihana! ♥

      Poista
  2. Voi. Onnea nyt vielä tulevasta pienokaisesta ♥

    VastaaPoista
  3. Hei mie muuten näin teidät Dressmannilla tuolloin, tosin tajusin vasta kun olitte pois lähdössä. :D Sytytys on hidas, mutta toimii...

    Hienoa että värit löytyivät! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie muuten mietin kans, et näinköhän mie siut siellä! :) Ainakin tuolla meijjän lähipostissa taisin siut joskus viikko- kaks viikkoo sitten nähä.^^

      Kiitos vielä vinkistä, löytyipäs! ;)

      Poista
  4. Ai, se on meidänkin lähiposti. :D Siis ainakin näin voisin päätellä että siitä puhut, kun kaikki paketit tulee sieltä noukittua. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehs, sama homma täälläkin! ;) Luulisin miekin, että sama posti on kyseessä, harvemmin sitä muista posteista paketteja haetaan kun lähipostista. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)