sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

White Bow

Ostin tässä vähän aikaa sitten Umy Z. Psykodynamo- blogin kirjoittajalta ihanan mustavalkoisen Progressin mekon.^^ Mekko kolahti nopiasti postilaatikkoon, ja on todella kaunis malliltaan, ja pituuttakin riittää tarpeeksi, ettei takamus vilku koko kansalle. ;) Kiitokset vielä nopeista kaupoista tälle tyttöselle! :)

Muuten perusmustassa mekossa on kaunis rusetti yksityiskohta vyötäröllä, ja yläosasta löytyy myös valkoista. ^^ Kuvat kertovatkin enemmän, joten tässäpä näitä:




Eilen meillä oli torilla tanssikoulun esitys, ja mie olin mukana kahdessa kappaleessa. :) Melkoisen paljon porukkaa oli paikalla, ja onneksi sattui taas lämmin päivä olemaan.^^ Esiintymisasuissa tuli hiukan kuuma, muuten aamupäivä sujui mukavasti yhtä asiaa lukuunottamatta, josta voisin "hieman" avautua. Jätän tämän kumminkin toiseen kertaan, asian ajatteleminenkin saa veren kiehumaan niin paljon, etten viitsi sunnuntaitani tuhlata moiseen.

Kävimme esityksien jälkeen Coffee Housessa pirtelöllä, ja myöhemmin iltapäivällä Amarillossa syömässä yhdessä, saipahan muuta ajateltavaa. :) <3 Unohdin tuossa pari viikkoa sitten esitellä erään mekkosen, jonka kultani kävi ostamassa miulle jännittäessäni sen kertaisia esityksiä ja valmistautuessani.<3 Kyseessä siis perusmekko, tosin väriltään yllättäin punertava, lähinnä kuparin taikka ruosteen sävyinen tummanpunainen. :)

Kiireisinä aamuina nämä perusmekot pelastaa aamun, on tullut viime aikoina torkutettua aamuisin enemmän kuin yleensä. ;)


Kävimme tuossa jokin aika sitten kirppareilla ja kaupungilla pyörimässä, tarvitsin pari vetskaria, rigilene-nauhaa ja tulipa ostettua Leena Lehtolaisen Rivo Satakieli- kirjakin kirpparilta.^^



Samaisella reissulla haettiin myös ponnareita, ja pieniä, mutta vahvoja kuminauhoja rastalisäke-projektiin. :)


Sain perjantaina postissa koruja, jotka voitin Vain tahroja paperilla- blogin arvonnasta.^^ Blogin kirjoittaja Shadou oli laittanut muutamia ylimääräisiä juttuja mukaan pakettiin, ja kieltämättä oli kyllä nättejä koruja pistänyt. :)







Rauhallista sunnuntaita lukijoillekkin! :)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

My Inspiration

Kävimme viime viikolla Suomalaisessa Kirjakaupassa, josta löysin pari mielenkiintoista kirjaa. :) Olen inspiraation tarpeessa silloin tällöin, esimerkiksi nytten pitäisi saada inspis erään mekon tekoon, mutta en ole vielä keksinyt/päättänyt yksityiskohtia siihen. Silloin kuvioon astuu muodista, katutyyleistä ja suunnittelijoista kertovat opukset kauniilla, isoilla ja tarkoilla kuvilla.^^

Erilaisia lehtiä ja kuvia selatessani, saan usein ideoita eri vaateprojekteihin kuvien väreistä, tekstiileistä ja kuvioista. Varsin usein ideat ovat melkoisen aikaa vieviä, ja mielenkiintoisia toteuttaa, kun ei ole muualla aiemmin nähnyt vastaavaa. :) Pidän kumminkin haasteista, ja teen mielelläni uniikkeja vaatekappaleita, mutta joskus mielikuvitus kaipaa visuaalista apua, joko kirjoista, lehdistä taikka katukuvasta.^^




 Bloggeri taas vaihteeksi kääntelee kuvat miten sattuu, mutta yrittäkääs saada selevää. :>>

Kirjat maksoivat 12,95 € kappaleelta, toinen kirja kantaa nimeä Fashion Now, ja toinen Fashion- A Fashion History of the 20th Century.

Nappasin kirjoista muutamia miuta inspiroivia kuvia teillekkin kateltavaksi:







Tällä viikolla tuli ostettua myös uusin InStyle, ja ELLEkin kolahti postilaatikkoon.^^ InStyle- lehteä lueskelin aamulla aamukahvin kera, ja lehden inspiroimana, laitoin jalkaani pitkästä aikaa Pleaserin Mary Jane- malliset kengät. Kiiltonahka ja tyttömäinen malli viehättää, ja Mary Jane- malliset kengät ovat taas tulossa pinnalle. :)


Nuo keltaiset kengät ovat miun makuuni, kauniit ja korkeat <3

Tästä aiheesta seuraakin kysymys teille, arvon lukijat ; Mikä teitä inspiroi? Ja jos ideat ovat totaalisesti loppu, mistä lähdet hakemaan inspistä, vai haetko ollenkaan? :) Kiinnostaisi kuulla muitakin tapoja inspiroitua, kun itselleni olen kokenut parhaaksi tavaksi kirjojen ja lehtien selailun, sekä kollaasien tekemisen että piirtämisen. ^^

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Love Lace

Kuten lupailinkin, tässä postauksessa esittelen uusimmat ja maailman suloisimmalla pitsikuviolla varustetut kengät ja lompakon!<3 Iron Fistillä on muutamia kenkiä ja laukkuja, jotka voisin hommata itselleni, vaikka suurin osa printeistä ei miellytä ei sitten yhtään. Nähtyäni tämän Love Lace- printin, miun oli ihan pakko hommata itselleni hienot pitsikuvioiset kengät Brandosilta.

Mietin kaksien kenkien välillä, toiset olivat hiukan halvemmat kuin nämä, mutta arvon neuvonantajani sanoi että tilaa ne kalliimmat, koska ne ovat kauniimmat. <3

Nämä popot kantavat nimeä Lovelace Platform, nimensä mukaisesti kengistä löytyy hieman plattaria, ja korko on juurikin miun makkuuni; korkea, ja malliltaan piikkikorko. :P





Nauhat ovat melko pitkät, joten niitä voipi sitoa eri tavoilla.^^


Hullaannuin tuosta pääkalloperhosia sisältävästä printistä sen verran, että päätin Sussulta lompakkojen kestävyydestä kysyttyäni, tilata tämän lompakonkin. Lompakon ilmeisestikkin pitäisi olla kestävä, ja uuden lompakon tarpeessa olenkin ollut jo jonkin aikaa. Tuo entinen oli sen verran paskalaatuinen, että ompelukset ja liimaukset pettivät parin kuukauden sisään, mutta kortit sun muut kumminkin suht hyvin siinä pysyivät, niin lompakko oli käytössä vuoden.

Lovelace Kiss Lock- lompakon mie tilasin Blackgroupilta, josta haluaisin myös jossain vaiheessa tilata Lovelace Overnight- laukun, joka näyttää juuri sopivan tilavalta miun tarpeisiini, ja onhan tuo sydänkuviokin aika hurmaava. <3 Aivan ihana laukku.<3 Tosin tällä hetkellä treenilaukun hankinta on hieman tähellisempää, nuita laukkuja kun tuppaa jo jonkin verran olemaan, mutta treenilaukku käypi liian pieneksi esitysvaatteiden ja treenikamppeiden mukana kulettamiseen.




Lompakosta löytyy edestä hakaset, ja lompakon saa hihnan avulla iltalaukuksi.^^ Harvinaisen pieneksi semmoiseksi, mutta kulkeepahan edes jotain mukana. :D Kuten näkyy, printistä löytyy myös pitsireunaisia sydämmiä.



Lompakosta löytyy tilaa aika hyvin, sain kaikki tähelliset kortit ja käteiset hyvin mahtumaan tuonne. :) Karsin tosin turhat lippulappuset, kuvat, postimerkit sun muut poikkeen, että tämä uusi lompsa mahtuu kunnolla kiinni. ;) Miun mielestä tuossa lompakossa on juurikin hyvin tilaa korteille, ja käteisille löytyy vetskaritasku keskeltä lompakkoa. Sisäpuolikin on pirtsakasti pilkullinen. :>>


Pitsintäytteistä alkavaa viikkoa lukijoillekkin!<3

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Uutuuksia kisuille ♥

Ajattelin kertoilla teille tänä viikonloppuna kissoille hankituista juttuloista, sekä Iron Fistin parista ihanasta tuotteesta, jotka tuli hommattua.^^ Ensimmäisenä vuorossa Zooplus.fi -tilaus, jonka kävimme tänään hakemassa lähipostista. Tilasimme kissoille Coco Palm- raapimispuun, josta löytyy paljon raapimispintaa, tunneli ja tietty mökki. Tilaus tuli melko nopeasti, taidettiin tilata nämä viime sunnuntaina, tai tämän viikon maanantaina. :) Paketissa tuli myös kissanminttu- suihketta, ja rutkasti Royal Caninin ruokaa kisuille!^^

Väriltään palmuinen raapimispuu on beige- ruskea, ja palmun lehvät ovat vihreät. :) Kissoille juurikin sopiva, ja Vivikin pääsee nyt kiipeämään ylemmäs! <3 Reppana joutuu aina Venttiä kattelemaan alhaalta, kun toinen hyppii kirjahyllyjen ja muiden korkeampien tasojen päällä.

Palmujen katveessa on melkoisen hyvä kiipeillä, korkeimmillaan palmut yltävät vajaaseen 160senttiin, joten ei paha. :)




Varsinkin Vivi innostui puusta, ja näkyykin monessa kuvassa. :) Vivi ei ole muuten nyt muutamaan kuukauteen kasvanut paljoa ollenkaan, hieman lihasta on tullut, mutta pienihän tuo vielä on kuin mikä. Tämä pienempi kisu on kyllä melkoinen energia- pakkaus, juoksentelee Ventin perässä minkä ehtii, kiipeilee pyykkitelineellä ( kun ei aiemmin ole ylemmäs päässyt ), leikkii palloilla ja hiirillä. :)

Tosin meijjän pieni osaa myös ottaa rennosti, hän nukkuupi usein sohvalla, pehmustetulla baarijakkaralla ja molemmat kissat nukkuvat sängyssäkin. Kummastakaan ei lähde hirveästi karvaa, joten mikä ettei. :)

Välillä tulee muuten ihmeteltyä, että miten ihmeessä esimerkiksi kirppareilla on monia, monia kojuja, joiden vaatteet ovat kauttaaltaan kissan karvassa. Mietinkin usein, että miten vaatteita säilytetään, liekkö montakin kissaa, vaiko vain hyvin karvainen yksilö.... Meillä kissoja ei päästetä ollenkaan vaatekaappeihin, eikä kissat myöskään karvaa vaaterekin vaatteita, eikä nuo päällä olevat vaatteetkaan ole karvaisia sylissä pitämisen ja silittelyn jälkeen.





Ventti täyttää tänä vuonna viisi vuotta, rauhoittui hieman Vivin tultua taloon, mutta on siltikin melko vilkas. Kiltti kissa on nykyään, vaikka aiemmin teki välillä tuhojaan. Kaikki verhoissa roikkumiset, sohvan raapimiset ja pahvilaatikoiden järsimiset hävisivät aika lailla heti pois, kun muutimme tähän nykyiseen asuntoon, kisua kun tuppasi stressaamaan jatkuvasti erinnäiset asiat entisellä asunnolla. :(

Ventti jäi melko pieneksi aikuiseksi kissaksi, mutta nopeasti kyllä kasvoi nykyiseen kokoonsa. Pentuna hällä oli todella isot korvat muuhun vartaloon ja kasvoihin nähden, ihan pistää hymyilyttämään muistellessa. ^^ Ventti tykkää kiipeillä kirjahyllyjen päällä, makoilla auringossa, ja käydä valjaissa ulkona. Vivikin tykkää ulkona käynnistä, mutta meidän kissat ovat aika erilaisia liikkumaan ulkona. :D

Vanhempi kissa nimittäin menee rauhallisesti, tutkien ja nuuskien eteenpäin, kun taas Vivi pomppii pihalla niin, ettei meinaa flexin kanssa perässä pysyä. :) <3


Laatikon mukana tuli kasausohje, melkoisen selkeä sellainen. :) Nopeasti saatiin koottua yhessä kissoille tämä uutuus.



Hetken leikin jälkeen Vivi nukahti uutukaiseen mökkiin.^^ <3



<3

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Green Glitter Shoes

Sain tuossa jo jokin aika sitten paketin Boutique LouLou:lta, ja siitä jäi esittelemättä yhdet aivan ihanat kengät! :) Löysin nuo kengät sivustolta joskus alkuvuodesta, ja päätin tilata nuo kengät, samalla kun on muutakin tarpeellista tilattavaa kyseisestä liikkeestä. ^^ Onneksi laitoin kengät niin sanotusti korvan taakse, kyseessä on Funtasman Festive 10G- kengät, joita saapi myös punamustina.

Taisin joskus aiemmin mainitakkin, että hankin todella kauniit vihreä-mustat kengät, ja tässähän nämä!<3 Vihreää glitteriä, T- remmi, musta nappikoristelu ja rusetti.^^ Korkoa näistä löytyy 11,5 senttiä, ja platformia piilossa vajaa kaksi senttiä. Yllätyin kyllä muutenkin liikkeen monipuolisesta kenkävalikoimasta, korkokengistä oli vara valita! Monet muutkin miellyttivät silmää, mutta tarkoitus oli hankkia kengät, jotka sopivat miun musta-vihreiden vaatteiden kanssa, eij aina koko mustia kenkiä jaksa. ;)








Ja mitäs mie olen puuhaillut viime aikoina... Aikani on mennyt lähinnä töissä, kavereita ja ystäviä nähden, sekä muutamien projektien parissa. :) Torstaina kävin treenaamassa tanssiesityksiä varten, lauantaina esityksissä ja tällä sekä viime viikolla on tullut muuten ommeltua jonkin verran kotonakin. On tehty protoa, kuositeltu kaavoja, soviteltu ja leikattu kappaleet näin herkullisen värisistä kankaista:



Teen ystävälleni kaason mekkoa turkoosista taftista, violetein organza- yksityiskohdin. :) Vaikka itse sanonkin, mekosta tulee todella kaunis, ja kantajalleen sopiva!^^ Myös toiseen projektiin on tehty ensimmäinen proto, ja seuraavaksi olisikin sovitusmuutosten siirto kaavoihin, mutta tästä projektista enemmän myöhemmin kuvien kera.

Meijjän Venttikin on muuten todella avulias kaavojen piirrossa, kankaiden leikkuussa ja ompelussa, pitäähän sitä olla vahtimassa, että mitäs täällä tapahtuu. <3 Jostain syystä on pakko aina päästä istumaan taikka makaamaan liikuteltavan kappaleen päälle, taikka istuskelemaan lähettyville ompelukoneen suristessa. ;)