maanantai 21. tammikuuta 2013

Green Lovelace Heels

Tilasin vähän aikaa sitten Brandokselta kesäksi uudet Iron Fistin korkkarit! ♥ Siellä oli ja on edelleen alet menneillään, ja aika hyviä tarjouksia IF:n kengissä, joten päätin tilata yhdet vihreämustat popot lisää. ^^ Näitä Lovelace- kuviollisia piikkikorollisia platform- kenkiä olin katsellutkin jo jonkin aikaa, olihan tuo jo aikakin hankkia nuo!



Näissä korkkareissa varpit näkyy, ja niiden päälle tuleepi söpöt rusetit. ^^ Harmi, että pohja on näissä kengissä tylsä beige, mutta sentään pitsinen perhonen sieltä löytyy! ♥



Ja koska rakas Maahiskaiseni on töissä, otin kuvat itselaukaisimella pitkästä aikaa. Sen kyllä huomaa, joten tässäpä teille kollaasillinen kinttuja. ;) Valinnan vaikeus iski, kuten voipi arvailla, mutta näkyypähän kengät jaloissakin asti. ^^ Itsehhän tosiaan pidän talvilomaa, ja ylityövapaita näin ennen varsinaista äitiyslomaa, joka alkaakin virallisesti tämän kuun lopusta. :)


Tilasin joskus viime vuoden marras-joulukuussa mysteerikokoisen mekon hooämmältä, vaihdoin sen pienempään, ja tämä uutukainen, vasta saapunut mekko onkin sopiva.^^ Aiempi mekko oli melkoinen teltta kooltaan, liian iso oli miulle vauvamasun kanssa, vaikka oli M- kokoa. Liekköhän mennyt kokolaput sekaisin, kun tämä S-koon mekko on ihan oikeasti S-kokoinen? Mekossa tosiaan menee kylkien puolella leikkaukset vyötärölle päin, mutta eipä taida kuvissa näkyä näemmä. Edukas vitosen mekkohan tuo oli, hyvään saumaan oli joku palauttanut omansa, kun halusin vaihtaa tuon. :)

Kuten huomaa, niin en paljoa mammamallin vaatteita ole hankkinut, vaan ennemmin sovellan vaatteiden kanssa. Äitiysvaatteiden käyttöikä on niin lyhyt, että koen pärjääväni muutamien vaatekappaleiden avustuksella, ja muutamien vaatteiden muokkaamisella sopiviksi. :) Toisekseen miun masu on verrattain pieni, uskokaa tai älkää, verrattuna moneen muuhun samoilla viikoilla menevään odottajaan, että ihan tavalliset trikoomekotkin menevät hyvin päällä.  ;) Varsinkin, jos ovat kokoa isompia, kuin mitä normaalisti käytän. Tosin miulla on niin sanotusti poikamasu; takaapäin ei huomaa raskautta ollenkaan ja koko masu on tuossa edessä, ja malliltaan maha on tuollainen suipohko, terävä. Jos taas maha olisi malliltaan tyttömasu; alkaisi suoraan rintojen alta, olisi tasaisen pyöreä ja leviäisi sivulle, niin ei luultavasti voisi pitää ainakaan tavallisen mallin minimekkoja. :)




Saimme valitettavasti eilen huonoja uutisia tuttavilta, ja niitä sulateltaessa todella toivon, että kaikki menisi loppuun asti hyvin raskauden suhteen, sillä vauvasta tulee päivä päivältä tärkeämpi, ja todellisempi. Uskomatonta on, miten vahva tunne herää, kun tuntee pienen jalkapohjan mahan läpi kättään vasten. ♥ Vasta 34-viikkoa mennyt, ja pikkuisesta on tullut älyttömän tärkeä, vaikka ei vielä olla kasvotusten tavattukaan. ♥

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No ei olo kyllä läheskään aina oo kovin seksikäs masun kanssa, mutta kiitos silti! :D ♥ Ihanan piristävä kommentti.^^

      Poista
  2. Aivan ihanat kengät, rakastan tuota Lovelace-kuosia! Ja voi että miten söpö masu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin miekin! :) Tuo kuosi on kyllä kaunis kuin mikä, ei oo niin levoton kun monet IF:n kuosit tuppaa olemaan. Ja kiitokset masukehuista!♥

      Poista
  3. Oi että on sievät kengät! Ja sinä niin kauniina!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos ihana! ♥ Kevättä ja kesää odotellessa.^^

      Poista
  4. Ihanat kengät. Kunpa tulisi jo kevät/kesä niin pääsisi talvisaappaista eroon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuo ovat ihanan pirtsakat värinsä puolesta! :) Voi että, kesäähän tässä ootellaan, että pääsis kenkiä vaihtelemaan taas päivittäin, reppanat joutuuvat hyllyllä ja laatikoissaan olemaan koko talven. ;) Vaihtelu tekisi kyllä terää.^^

      Poista
  5. Näytät kauniilta ja onpas kauniit kengät, sähäkät! Kiitos tästä poika-/tyttömasu-kuvauksesta, voin sitten alkaa arvuutella ystäväni tulokkaan sukupuolta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista siullekkin! :) Nuissa on kyllä ihanan sähäkkä ja kaunis malli, sekä väri, tykkään ihan hirmuisesti! ♥ Hehs, ooppas hyvä, vaikka vanhoja uskomuksiahan nuo on sukupuolen ennustamisen suhteen. Yksilöllistähän se masun kasvaminen aika pitkälti on, mutta mukava kattoa tuommosten uskomusten kauttakin, että miten mahtaisi olla! Netistä löytyy kans aika hyviä testejä sukupuolen suhteen eri uskomusten perusteella.:)

      Poista
    2. Kiitti vinkistä :) Naputtelin kommentin kännykälläni ja jostain syystä näköjään tullut anonyyminä. Tykkään niin paljon kaikista vanhoista uskomuksista, taikauskosta, tarot-korteista ja muusta humpuukista, että innostun aina ihan sata lasissa kun kuulen jotain uutta :)

      Poista
    3. Hehs, eipä se mitään. ^^ Sama homma täällä päin, mukavahan tuo on arvuutella! :) Onneks ultrassa sai kysyttyä tuon pienen sukupuolen, mutta jännä miten moni veikkasi, että meille tulee varmasti poika! :O Vaan pari oli tytön kannalla, ja ois kyllä melkonen yllätys jos nyt tyttö tulisikin, kun niin selkeesti ultrassa näky sukupuoli ja kätilö oli myös satavarma sukupuolesta. Näitähän sattuu, mutta uskomuksienkin mukaan pitäis poika olla. ;)

      Poista
  6. Todella kauniit kengät!!<3 Olet muutenkin todella kaunis noissa kuvissa!!!^^
    Voi ei, huonot uutiset ovat aina nin kurjaa kuultavaa, sattuu ne kenelle tahansa!!!:( Voimia sinne todella paljon, oli uutiset kuinka mittavia tahansa!!!<3<3 Pidä itsestäsi huoli!!<3 *halaus*

    Voin vain kuvitella miltä tuntuu tuntea pienen liikkeet masussa!!<3 Ei enää kauaa kun saat hänet nähdä ihan kasvotusten!!!<3^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! ♥ Huonot uutiset tosiaan ovat kurjia, varsinkin ne, jotka pysäyttävät. Harmittaa ihan vietävästi heidän puolestaan, ei kenellekkään tarvitsisi tuollaista käydä, mitä nytten oli sattunut. :( Pidän tietysti *vastahali*

      Hassultahan ne tuntuu, varsinkin aluksi, ja nytten alkaa sen verran kokoa olla vauvalla, että liikkeet jopa sattuu välillä, mutta silti ne tuntuu ihanilta! ♥ Ei tosiaan pitkä aika olisi enää jäljellä, en malttais oottaa, että pikkuisen näkee ihan livenä! :) ♥

      Poista
  7. Kiva, että löytyi sopivat kengät! Itse oon hieman arka netistä tilailemaan, kun ei pääse sovittamaan. Muistan kun tilasin kerran hm:ltä mekon, ballerinat, korvikset ja toisen mekon. Mekko piti vaihtaa ja ballerinat ei käyny ollenkaan. Oli jo pienin koko 36, ja sekin liian iso :(

    Sulla kyllä siro maha! Ite en noihin mahanmuoto ennusteisiin uskokkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla on jo ennestään IF:n kenkiä, niin mallista riippuen tietää, kumpaa kokoa tilata! ^^ Brandoksella on miun mielestä todella nopea vaihtaa kokoa, jos ei kengät olekkaan sopivat, kun yhden kerran jouduin vaihtamaan kokoa. Nopeaa toimintaa muutenkin, valikoima on tuolla hyvä ja asiakaspalvelu tosi hyvää. Mie sovitan mieluummin kotona, en voi sietää sovituskoppeja kaupoissa, niin netistä tulee yleensä vaatteet jne tilattua, ja onneksi osaa tarvittaessa kaventaakkin vaatteita, jos on tarvis. Hooämmällä tosiaan osa vaatteista on ihan kummallisen kokosia, eikä tuo nettikaupan kautta tilaaminenkaan kovin nopeaa ole... Mittataulukot yleensä auttaa, mut H&M:n vaatteissa ne ei läheskään aina pidä paikkaansa.

      Välillä masu tuntuu tosi isolta, mutta nyt synnytysvalmennuksen jälkeen tuntuu niin pieneltä, kun miulla oli pienin masu siellä. :D Miekään en yleensä oo nuihin uskonu, mutta jännä että sattui miulle poikamasu kasvamaan, kun poika siellä pitäisi ultran mukaan olla. :) Mahdollisuudethan tosin on 50/50, että osuuko sukupuolen arvaus mahan muodon perusteella kohdalleen. :D

      Poista
    2. Itse taas meen mielummin sinne koppeihin pyörimään, ku jännittelen kotona et sopiiko tulossa oleva paketti vai ei :)

      Poista
    3. Aijjaa, jännä. :) Noh, meitä on erilaisia! :)

      Poista
  8. One hot mama :) Itse kuolaan aina noita Iron Fistin korkkareita, mutta on tullut pari kertaa kokeiltua ja totesin, etta itse en niilla jaksaisi kovin kauan kavella/seista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Miulla ne ensimmäiset ostamani Iron Fistit, Wolfbeaterit, ovat yhdet käytetyimmistä kengistä, kun ovat niin mukavat jalassa, ja helpot kävellä! Aluksi mietin itekkin, että näinköhän nää on kovinkaan mukavat jalassa, mutta muutamien käyttökertojen jälkeen kengät muotoutuivat jalkoihin tosi hyvin, ja ovat sen jälkeen mukavat olleetkin. ^^ Tuo keinonahkahan antaa jonkin verran periksi, kun nuita pitää, ja ovat sen jälkeen rutkasti mukavemmat! Sen jälkeen oon sit uskaltanut useemmat ostaa, kun tietää, että nuo matskut antaa periksi sen verran, että ovat mukavat jalassa, kunhan kärsivällisesti jaksaa ns. sisäänajaa nuo korkkarit. Ja saahan niitä kaikenlaisia pehmusteita kenkiin, jotka auttavat ja helpottavat kengän istuvuutta. :)

      Poista
  9. Aih, ihanat kengät!

    Ja nyt sivusto latautuu mullakin todella nopsaan ja nätisti! Mitä taikoja ikinä tapahtuikaan niin ne toimivat! Kiitos kovasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! ♥ Jees, ihana kuulla, että nytten latautuu paremmin! Kiitos kun kerroit ongelmasta, niin sain korjattua.^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)