tiistai 9. huhtikuuta 2013

Nimiäiset

Pitkästä aikaa! Täällä suunnalla on ollut hieman tohinaa muun muassa nimiäisten järjestämisessä, ja onhan tuota tullut treffattua ystäviä ja kummipojan 1v synttäreillä tuli käytyä toisella paikkakunnalla. :) Stressiä on riittänyt aika paljon, varsinkin kun pojan unirytmi muuttui pääsiäisviikonloppuna niin, että heräillään öisin kolmen tunnin välein. Hänhän nukkui sitä ennen useamman viikon ajan 5-6 tuntia putkeen öisin, joten aika väsynyt oon ollut viime aikoina, kun ei tuollaista pidempää pätkää ole saanut nukuttua putkeen. Saatiin kumminkin nimiäiset järjestettyä, vaikka edellisenä päivänä vielä reissattiin ja suurin osa tarjottavista jäi valmistettavaksi aamupäivästä ennen vieraiden tuloa. :)

Suurin osa vieraista tuli eri paikkakunnilta, joten aika moni pelmahti tänne meille ajoissa, mutta eipä se onneksi haitannut. ^^ Kutsuttiin paikalle molempien vanhemmat ja sisarukset puolisoineen muutaman hyvän ystävän lisäksi paikalle, eli porukkaa oli lähemmäs kaksikymmentä henkeä meidät mukaan lukien. :)



Isosiskoni puolisoineen toi mukanaan kauniita violetteja tulppaaneja, jotka laitoimme pöydälle, jolle myös nostettiin tarjottavat, kun suurin osa oli tullut paikan päälle. :) Pistettiin myös siskon tuomia Pihlaja- karkkeja esille mariskooliin pojan valokuvan viereen.

Sohvapöydälle laitoimme pojasta kuvan vihreisiin kehyksiin, sekä yhdeltä pojan kummilta aiemmin saadun "Poikamme"- taulun, johon kirjoitin hänelle valitun nimen sekä syntymämitat. :) Nimeä en valitettavasti tule netissä paljastamaan, enhän itsekkään esiinny täällä omalla nimelläni, vaikka muutaman kerran on oikea etunimeni täällä vilahtanutkin. :)


Kuvassa näkyvä kolmiosainen rekka ensihampaalle ja -kiharalle tuotiin pojalle lahjaksi, eli se ei ollut tuossa pöydällä juhlien aikaan. :)


Poika sai yhteensä neljä siviilikummia, joiden toivomme olevan läsnä pojan - ja tietysti meidänkin elämässä. :) Niin sanottuina haltijakummeina on molemmilta yksi sisarus, sekä kaksi todella hyvää ystävää. ♥ Teimme kaikille neljälle omat kummitodistukset, jossa tekstissä kerroimme, mitä haltijakummeilta odotamme. Tekstin muokkasimme tietokoneella haluamaamme muotoon, ja tulostimme vaaleanvihreälle kirjepaperille, jossa reunoissa oli muun muassa lelujen kuvia. :)


Ystäväni Viki valikoitui yhdeksi kummiksi, ja hältä sain luvan tämän kuvan julkaisuun. :) Muutamia kuvia kummeista löytyy, mutta eipä tullut muilta kyseltyä lupia kuvien julkaisuun. Huomasin vasta näistä kuvista, että pyyhkeet unohtuivat taustalle kuivumaan, mutta onneksi kyseessä oli rennot juhlat lähimmäisten ihmisten kesken. ;) Porukka oli todella hyvä, talo täyttyi nopeasti puheensorinalla ja naurulla, ja myöhemmin illalla sain viestillä kiitoksia ja kehuja ihanasta tunnelmasta. ♥

Annoimme kummeille todistukset ja otimme muutamia kuvia. Samassa yhteydessä kerrottiin laatikollisesta lupauksia pojalle, josta jokainen haluava sai ottaa omansa. Lupauksissa oli pieniä asioita, mitä tehdä pojalle tai pojan kanssa, lupauksia oli mm. lautapelien pelaamisesta, lasten näytelmään yhdessä menemisestä, nimipäiväonnittelujen lähettämisestä, pääsiäismunien maalaamisesta ja synttärilaulusta lähtien. :) Kaikki vieraat ottivat lupauksen pojalle, ja varmasti tulee mukavia hetkiä ja muistoja! ♥ Pyysimme myös kirjoittamaan pojalle terveisiä ja elämänohjeita lappusille, mutta näitä oli kirjoittanut vain osa. Harmi sinänsä, kun tarkoitus oli antaa nuo terveiset ja elämänohjeet pojalle silloin, kun hän muuttaa pois kotoa yhden isomman jutun kanssa.


Tarjottavina meillä oli mm. kanasalaattia, mango-passionhedelmä-kakkua, cheddar-voileipäkakkua ja isosiskoni tekemiä superhyviä mokkapala-cupcakeja. ♥ Sussun Decapitated- ruokablogista katsoin ohjeita, ja sieltä saikin vinkkiä sekä reseptiä, joskin esim. voileipäkakun ohjeesta karsiutui joitain aineksia pois, joista kumpikaan meistä ei pidä. :) Suosittelen kumminkin juhlien tarjottavien suhteen kuikkaamaan tuolta neuvoa, myökin saatiin miun stressistä huolimatta tehtyä tarjottavat ajoissa hyvien ohjeiden kanssa. ;) Ehkä olisi helpommalla päässyt tilaamalla tarjottavat, mut kerrankos sitä kokeilee itsekkin leipoa ja tehdä. ^^



Poikaa muistettiin muun muassa kirjoilla, mobilella, vaatteilla, kehyksillä ja leluilla. :) Pikkusiskoni toi ihanan taulun, jossa on liikuteltavat magneettiset pikkukehykset, joihin hän oli laittanut pojasta kuvia. Yksi kuva on jopa synnäriltä, ja voi miten ihana! ♥


Pentikin pehmolelu on isosiskolta ja hänen mieheltään muutaman muun jutun lisäksi. Herättelen toiveita, että poika tarraisi ensimmäisenä tähän kiinni, kun tuo lelu on sen verran kapea / ohut, että se mahtuisi pojalle käteenkin. ;) Saas nähdä, kohta puoliinhan pojan pitäisi tarttua esineisiin ihan itse. ^^ Hehs, "kohta puoliin", eli siis joskus 1-1,5 kuukauden päästä Babyidean mukaan, mutta aika menee niin nopeasti että kohtahan se on.



Poika sai myös ruokailuvälineitä jo etukäteen, ensimukit ja -lusikat löytyy kiinteiden aloittamista varten sitten kesällä. ^^ Satukirjoja pojalle on tullut myös aika paljon tässä lyhyen ajan sisään, ja tarkoitus olisi aloittaa jossain vaiheessa satujen lukeminen säännöllisesti. :)

Ainiin, ja sain miekin isosiskolta jotain! :) Täydelliset Naiset- keittokirja löytyi miunkin kirjahyllyyn, ja totta puhuen olen viime aikoina kiinnostunut enemmän leipomisesta sekä ruuan laitosta. :) Mukava kokeilla uusia reseptejä, jokseenkin miulla on tapana vähän muuttaa reseptejä oman maun mukaan, kun en kaikista ruoka-aineista pidä. ;)



Nimiäisten jälkeen olin ihan poikki, mutta lähdimme vielä illasta vaunulenkille, kun poika nukkuu paremmin vaunuissa. :) Ja jos pieni nukkuu päivällä/illalla hyvin, niin yötkin menee helpommin. ^^

Asukuvaa en kyllä muistanut ottaa, mutta seuraavasta kuvasta näkyy edes pikkasen. ;) Eli miulla oli Hellraiser- kynähame, musta punaisilla yksityiskohdilla ja sen seurana pitsibolero + musta tuubitoppi. Pojalle ostettiin nimiäisiä varten mustat siistit farkut ja body tummalla samettipintaisella rusettikuviolla sekä kyynärpaikoilla. :) Samisfarkut oli isällä ja pojalla sunnuntaina.♥


Viime aikoina blogin päivittäminen ei ole ollut ensimmäisenä mielessä, kun olen kaiken ns. vapaa-ajan (eli kun poika nukkuu) viettänyt mieheni kanssa, enkä ole viitsinyt tulla blogia päivittämään, kun poika alkaa olla jo aika paljon hereillä ja on aika seurustelevainen tapaus. :)♥ Muutenkin on hieman kriisiä pukannut blogin suhteen, mutta en todellakaan ole lopettamassa, kun tämä on sen verran mukava harrastus. Mutta esimerkiksi kuvia ei ole pahemmin tullut blogia varten otettua, joten pariin otteeseen olen julkaissut näitä niin sanottuja kotialbumi-kuvia, joita ei alunperin ollut tarkoitus täällä julkaista. Parissa kuvassa näkyy meidän pikkuinenkin, mutta edelleen kasvot sekä nimet pysyypi piilossa. :) Näillä kumminkin mennään, ja katsotaan minne tie vie eli tuleeko muutoksia, vai pysyykö tämä blogi ennallaan. :) Siinä nyt ainakin muutama syy postaustahdin hiipumiseen muutamien juttujen lisäksi, eipähän tarvitse siellä ruudun toisella puolella ihmetellä, miksi postaustahti on hiipunut vähäsen. ;)

Hauskaa alkanutta viikkoa lukijoille! :)

15 kommenttia:

  1. Olipa mukava kirjoitus nimiäisistä kuvineen kaikkineen! :) Toivottavasti aikaa löytyy vielä blogin kirjoittamiseen kunhan poika kasvaa, siun höpötyksiä on aina niin kiva lukea edes tätä kautta kun oon niin auttamattoman huono lähettelemään tekstiviestejä, myönnetään. :(

    PS. Missä kuvat siun tekemistä leipomuksista?! ;) Tahhon nähä millaista jälkeä tuolla reseptiikalla on saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pidit! :) Toivotaan, nyt tässä vaiheessa vauva on sen verran seurankipeä, ettei kehtaa samalla esim. nettailla. ^^ Joo, mie oon kyl huomannu, ettei tekstarit oikeen oo siun alaa. ;)

      Miun kamerasta ei löytynnä kuvaa tarjoiluista, en tiedä onko joku muu ottanut. :D Oli vähän muuta puuhaa, niin ei tullut kuin muutamia kuvia omaan kameraan, enkä tainnut edes itse ottaa yhtäkään nuista nimiäisten kuvista. Mut pääasia, että ruuat tuntui maistuvan koko porukalle, varsinkin voileipäkakkua ja hedelmäistä kakkua kehuttiin! ^^ Soveltaminen tuntuu toimivan ruuanlaiton kanssa yllättävän hyvin. ;)

      Poista
  2. Näyttää olleen aivan ihanat nimiäiset teillä! ^^ Ja paljon kaikkea ihanaa pikkuinen on saanut, kyllä hänen nyt kelpaa! Hih!
    Ymmärrän, että saattaa kriisiä blogin suhteen tulla, mutta kunhan siihen asennoituu niin, että se on lähinnä harrastus, eikä mitään "pakkopullaa" tai että tietyin väliajoin täytyy postailla kaikkea.. Kärsin moisesta kriisistä välillä itsekin, ja tekisi kovasti mieli tehdä muutoksia omaankin blogiin, mutta annetaan nyt vaan mennä :) Kunhan et lopeta kirjoittelua täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tunnelma tosiaan oli mahtava! ♥ Kyllä kelpaa tosiaan, vaikka ei ihan vielä lelujen ja satujen päälle ymmärräkkään, vaikka uteliaana kyllä katsoo ja seurailee mm. mobilea ja satukirjojen sivuja. :)♥ No tuolla tavalla oon asennoitunut tän blogin suhteen, mut kävijöiden lukumäärän hurja kasvu on saanut miettimään mm. aiheiden ja kuulumisten kertomisen suhteen ja yleensä lukijamäärien kasvu tuo myös huonojakin puolia, vaikka mukavahan se on huomata, kuin monia nämä höpinät täällä kiinnostaa. :) Valitettavasti vaan siinäkin joukossa saattaa olla sellaisia, jotka eivät ihan vilpittömin mielin ole liikkeellä ja sellaisia, jotka eivät muista että blogit eivät aina kerro koko elämästä. Ja sellaisia, jotka eivät osaa netissäkään käyttäytyä ihmisiksi. :)

      Postausaiheita olisi vaikka muille jakaa, ja oon pyrkinyt omaa aikaa järjestämään muutaman päivän välein, että ehdin täälläkin käydä kirjoittelemassa. :) Tuntuu aika yleistä olevan tuo kriiseily blogin suhteen, mutta hyvä on tietää, jos pitää taukoa tms., kun joskus taas jotkut bloggaajat lopettavat / taukoilevat pitkiä aikoja ilman mitään ilmoitusta, niin otappa siinä selvää, että jääkö vielä odottelemaan postauksia vai ottaakko blogi pois lukulistalta. :/ Ja en meinannut lopettaa, täällä on sen verran mukavaa porukkaa! ♥

      Poista
  3. Awws, ihania kuvia ja pikkuinen näyttää komealta! Musta on kiva lukea tätä blogia just tällaisena, kun oot sen pitänytkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Poika on kyllä hurjan suloinen, hyvät vaatteetkin löydettiin pikkuiselle! :) Ei ihan perinteisiä juhlavaatteita haluttu vauvalle, niin tuo rusettikuviollinen body ja siistit farkut toimivat tosi hyvin rennommissa juhlissa.^^ Ihana kuulla, että pidät! ♥

      Poista
  4. ihana postaus ja ihanaa että nimiäiset meni hyvin pienestä ressistä huolimatta!!^^ Ihania lahjoja on poikakin saanut!!<3 Jaksamisia sinne mielettömästi ja toivottavasti pojan unirytmi tasoittuisi pian, niin saat sinäkin enemmän levättyä!!!:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Kyllähän tuota stressiä meinasi hieman pukata, kun tarjottavat ja laittautuminen oli kesken, ja vauva halusi olla sylissä koko ajan. Onneksi meitä on kaksi, hyvin sujui, kun vuorotellen viihdytettiin vauvaa ja valmistettiin tarjottavia! ♥

      Poitsu itseasiassa nukkui viime yön tosi hyvin, kun päivällä käytiin vaunuilemassa, niin sain miekin nukuttua hyvin. :) Jospa se tässä ajan kanssa korjaantuisi takaisin siihen 5-6 tunnin yöuniputkiin, niin ehtisi ittekkin nukkua pidempään. ^^ Ja kiitus vielä ihanasta kommentista ja jaksamisten toivotteluista! ♥

      Poista
  5. Meillä on tuo sama nalle puh-vauvakirja :)

    Meidän neiti tarttu stetoskooppiin kiinni 2 vrk lääkärintarkastuksessa. Tykkää myös napata mun hiuksista kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa.:) Tarkoitin tuolla ylempänä tarkoituksellista tarttumista, kaikilla vauvoillahan on tarttumisrefleksi luonnostaan. :) Eli kyllä tälläkin suunnalla tartutaan mm. hiuksiin, korviksiin, paidan reunaan, käteen ja esineisiin, jotka laitetaan käteen.:) Tällä sivustolla on aika hyvin kerrottu kehittymisestä kuukausittain ;http://www.babyidea.fi/vinkkeja/kehitys.html.

      Poista
    2. Okei joo :) Kävinkin tuolla jo :)

      Poista
    3. :) Miun mielestä toi sivu on aika hyvä, kun siellä on aika selkeesti koottu kaikki ns. isommat asiat kuukausittain. :)

      Poista
    4. Joo :) Käy muuten katsomassa mun blogissa mitä oon ommellu :D Enhän mä nyt ammattilainen oo niinku sä, mut kuitenki jotain värkkäsin :DD

      Poista
    5. Mie kävinkin jo iPadilla kattomassa siun blogia, ei tullut kommentoitua sillä kumminkaan. :) Ihanat kuosit oli siun ompeluksissa, ja rupes kyllä hymyilyttämään, kun luin siun ompelu- innostuksesta! ♥

      Poista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)