lauantai 7. syyskuuta 2013

Naisen kruunu, osa 1

Tai miun ainakin. Hiukset ovat todella tärkeä osa minuuttani, rakastan hiusteni pituutta ja paksuutta, sekä mustaa väriä. Mustassa värissä on tosin kääntöpuolensa, koska luonnollinen hiusten värini on vaalea, joten juurikasvua saa olla värjäämässä ihan koko ajan. Kuten aika moni jo huomasikin, yritän saada tätä mustaa pois ja muuta tilalle, sillä jo kahden viikon jälkeen värjäämisestä vaalea juurikasvu alkaa häiritä. Hiukseni kasvavat sen reilun sentin kuukaudessa, joten vaalea paistaa aika nopeasti juuresta. Tähän asti olen värjännyt hiukset kerran kuussa, mutta vaalea juurikasvu mustiksi värjätyissä hiuksissa alkaa jo hieman ärsyttää, kun se näkyy niin selkeästi, olipa hiukset sitten auki taikka ponnarilla.



Hiukseni ovat nyt olleet kahdeksan vuoden ajan mustat, kun taas sitä ennen olin kokeillut ihan blondia, eri punaisen sävyjä, vaalean ruskeasta tummempaan ruskeaan ja kerran kevytvärillä mustaakin. Musta on ollut se omin väri jo kauan, mutta ehkäpä olisi aika vaihtaa välillä. :) Olisin halunnut joskus kuutisen vuotta sitten värjätä hiukseni luonnollisen punertavaksi, mutta silloin kampaaja ei halunnut lähteä poistamaan mustaa väriä kerroksien takia, ja sama juttu oli yhdessä kampaamossa Etelä-Suomessa, jossa kävin mieheni tädin kanssa kyselemässä värinpoistoon ja värjäämiseen vinkkejä elokuun alussa. Siellä lomareissulla kokeilimme nimittäin vaalennusta ensin niskahiuksiin pienelle alueelle, mutta ensimmäisellä vaalennuksella ei tapahtunut yhtään mitään! :O Seuraavana päivänä kokeiltiin vielä uudestaan, ja sitten alkoi punainen sävy näkyä alta, joten uskalsin jatkaa vaalentamista edelleen. Jos jotain menee pieleen, niin sittenpähän tiedän itse tehneeni mokan, eikä tarvitse kampaajaa syytellä hiusten pilaamisesta. ;)

Vaikka teki mieli värjätä takaisin mustaksi, niin mietimme vähän Maahiskaisen kanssa, et jos mie en nyt yritä sitä mustaa väriä saada pois päästä, niin en luultavasti koskaan. Mustalla kestovärillä läträäminen kuukausittain ei enää kiinnostaisi, joten vaalennuksia tehtiin useampi. Juurikasvusta jo kahden viikon jälkeen stressaaminen on kuluttavaa, kun tuntuu että hiukset eivät näytä silloin mitenkään päin hyviltä. Omaan silmään se varmaan näyttää pahimmalta ja tuntuu, että vaalea väri ihan loistaa sieltä mustan joukosta. :D


Hiukseni ovat miulle sen verran tärkeät, että en halua kertarysäyksellä vaalentaa hiuksia, vaan haluan antaa hiusten levätä välillä. Olisi aika kamalaa, jos joutuisin leikkuuttamaan hiuksistani yli 20cm pois, kun tykkään alaselkään ulottuvista hiuksistani niin paljon. Pidän siis vaalennusten välillä taukoja, muistan myös väleissä hoitaa hiuksiani ekstra-hoitavilla aineilla ja hiusöljyllä. Tähän mennessä (kop,kop!) latvat eivät ole kärsineet lähes lainkaan, mutta vielä on seuraavasta sävystä riippuen joko yksi taikka useampi vaalennus edessä. Kahdeksassa vuodessa kerkeää aika hyvin musta väri kerrostua, varsinkin kun olen aina hiusväripurkkien jämät laittanut latvoihin...

Mitäs väriä seuraavaksi? Tällä hetkellä punainen on aika varteen otettava vaihtoehto, sillä pääasia on nyt ensin saada tuo musta väri kokonaan pois. Pikkusiskoni ehdotti, että värjäisin hiukseni luonnollisen värisiksi tai lähelle sitä, koska silloin ei tarvitsisi värjäillä hiuksia vähän väliä ja hiukset saisivat levätä pidempään välissä. Ei paha idea sekään, mutta olisikohan liian outoa siirtyä mustasta suoraan luonnolliseen hiusväriin? Aikaa siihen menisi rutosti, kun taas punaisen saisi värjättyä nopeammin, eikä tarvitsisi niin kauan olla tällaisella sekalaisen oranssihtavan- punertavan- kukertavalla tukalla. Punainen tosin tuntuu olevan jostain syystä tällä hetkellä yleinen väri, enkä ole varma, löytyykö jotain sellaista pikkasen tummahkoa, muttei liian, sellaista hienon väristä punaista. Nuorempana värjäsin jollain ihanan räiskyvällä ”tulivuoren punaisella”, mutta sitä ei varmaan enää myydä. Se oli tosi kaunis ja kirkas punainen, ja muistaakseni vaalea juurikasvu ei pompannut niiden kanssa samalla tavalla silmiin kuin tummempien sävyjen kanssa. Voi tosin olla, että aika kultaa muistot sen kohdalla, mutta näin muistelisin ainakin. :)

Sekä vaaleassa että punaisessa sävyissä olisi omat puolensa, mutta en oikein tiedä miten sitä tekisi värin kanssa. Punainen ois kiva tässä välissä ja sen jälkeen voisi ehkä vaalentaa pidemmälle, mutta ainakin jotkut sanoo, että punainenkaan ei lähtisi niin helpolla pois päästä, ainakaan kestovärit. Ja niin monilla on nyt punaiset hiukset, että en oikein tiedä, mutta toisaalta mitäpä se miun hiustenväriin vaikuttaa. Vaalean kanssa ei tarvitsisi hiuksia sen kummemmin värjäillä, mutta siihen menisi varmaan aika pitkään kun en halua hiuksiani pilata tieten tahtoen. Toisaalta taas, jos näyttää että hiukset kestävät vaalennuksen, niin mikä ettei, värihän se sekin. :)


Olen muuten joka kerralla vaalentanut myös sen niskassa olleen osion, joten siinä on kaksi vaalennusta enemmän kuin muussa tukassa – joista tosin ensimmäinen vaalennus ei vaikuttanut mitenkään. Tuon tupsun kuntoa seuraamalla toivottavasti pystytään estämään kaikkien hiuksien yhtaikainen haperoituminen ja saa ennakoitua vähän ”lepovälejä” hiuksille. ^^ Violetti olisi myös mielenkiintoinen, mutta ei ehkä ihan se mitä haen. Ruskea olisi myös vaihtoehto periaatteessa, esimerkiksi Eva Longorialla on ihanat ruskeat hiukset. Ottaen huomioon sen, että olen väreiltäni lähinnä kalkkilaivan kapteeni häneen verrattuna, niin tuskin samansävyiset hiukset yhtä hyvältä näyttäisivät, joten ruskeat sävyt taidan sulkea kokonaan pois. :D Ompas varsin ympäripyöreää värihöpinää, mutta kuvastaapahan hyvin sitä, mitä mielessä pyörii hiusten värjäämisen tiimoilta!

Välivaiheen kukertavista hiuksista huolimatta olen liikkunut ihmisten ilmoilla, harrastuksissa ja niin edelleen, ei nuo nyt ihan niin pahoilta näytä, voisi nimittäin näyttää aika paljon pahemmaltakin. Harvemmin näitä välivaiheita näkee missään, kun eihän nuo sävyt kauniita ole, mutta hyvä on niiden hiusten hengähtää välillä vaikka miten tekisi mieli kerralla vaalentaa koko pää. :) Googlaamalla muuten löytyi jonkin verran välivaiheita, mutta melkein kaikilla tuntuu lähtevän musta väri pois yhdellä-kahdella värinpoistolla ja vaalennuksella tai kahdella. :O Vaikuttaa vissiin aika paljon, että mitä siellä alla on ja miten kauan on mustalla värjätty. Kahdeksan vuotta on aika pitkä aika pitää samaa väriä… Aika muuttaa hiuksia värin puolesta ja kokeilla ainakin jotain muuta, ainahan sen liehuletin saa mustaksi takaisin, jos kaipuu iskee. :)

Nyt, alle viikkoa myöhemmin edellä olevan tekstin kirjoittamisesta, alan olla pikku hiljaa sitä mieltä, että jotain väriä on saatava ainakin väliaikaisesti. Vaalennuksia ollaan laitettu kaksi tässä välissä, eikä hiukset tunnu enää vaalentuvan niin selkeästi kuin aiemmin. Väri on tällä hetkellä oranssinpunainen vaalealla juurella, ja noin 1,5 vaalennusta edellä oleva osio on aika luonnollinen tasainen vaalea. Periaatteessahan muidenkin hiusten pitäisi vaaleta samalla tavalla, mutta nyt vaan tuntuu, ettei niin montaa astetta vaalene värjätessä kuin aiemmin… Kyllähän ne hiukset sentään jonkin verran vaalenee, mutta ei niin näkyvästi aiempaan verrattuna. Tätä tahtia miulla ois varmaan vielä joulukuussakin oranssihtavat hiukset, kun niin voimakkaasti punertavana pysyy. Kulta toi eilen väriä miulle töistä tullessaan, katsotaas miten käy! :) Saa nähdä, että tuleeko pidempi aikaista väriä, vai jatkanko joskus myöhemmin vaalentamista uudemmalla puhdilla. Jos tulee isompikin katastrofi, niin onneksi voin aina ottaa yhteyttä erääseen tuttuun kampaajaan, jonka luona olisi muutenkin tarkoitus käydä. ^^ Tänään tein pienen testivärjäyksen, ja tarkoitus olisi värjätä koko pää joko tänään taikka huomenna. Toivottavasti onnistuu hyvin, pitää pitää sormet ja varpaat ristissä. Palailen sitten toivottavasti kivan hiusvärin kera. ;)

26 kommenttia:

  1. Katselinkin aiemmista postauksista, että jotain on radikaalia on tukalle tehty... tuo alempien kuvien punertava luonnollisen vaalealla juurikasvulla on minun silmään tosi kaunis. Muutenkin siun hiukset on tosi upeat, tulee aina ikävä omaa pitkää tukkaa kun täällä käy :D

    Toivottavasti värjäyksessä ei käy hassusti, täällä odotellaan tulosta sormet ja varpaat ristissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi kyllä lähti tuo väri vaalenemaan ja hidastu just tuossa oranssihtavan punasessa. :) Ei onneks tullu sellasta laikukasta sentään, vaan juureen päin tummeni nuo hiukset. Kiitosta, pitkät hiukset ylipäätään ovat ihanat, tulee itselläkin katseltua muitten hiuksia silloin tällöin. Ja en kyllä toista kertaa tee sitä mokaa, että leikkaisin hiukset pitkästä lyhyeksi hetken mielijohteesta, on nimittäin aika pitkä aika kasvattaa takasin varsinkin nytten. :D

      Poista
  2. Kuullostaa niin tutulta. Itsekkin ihmettelin, kun googlailin alkuvuodesta, miten moni oli saanut mustan värin poistettua parilla poistolla, kun itselläni värinpoistoja kului muistaakseni 7 vai 8 ja oma tukkani oli vain olkapäille yltävä. Värjäsin toisin mustalla kestolla kerran kuukaudessa eli ehkä väriä oli vain kerrostunut paljon.. Ekassa värinpoistossa ei tapahtunut mitään, toisessa poistossa tyvi alkoi vaaleta ja vasta kolmannella kerralla alkoi väri poistua kunnolla. Loppua kohden vaaleneminen hidastui, mutta kyllä ne aina hieman vaaleni. Ensi kerralla menen kampaajalle, jos mustasta täytyy päästä eroon. Kerran olen kampaajalla vetänyt mustasta blondin ja se saatiin yhdellä värinpoistolla ja vaalealla kestolla aikaiseksi.

    Sinun välivaihe ei näytä laisinkaan pahalta. Itselläni näytti ihan hirveältä ja kaveritkin sanoivat, että tee tolle päälle nyt jotain ja pian =D Jostain syystä blogiini ei hirveästi kuvia välivaiheesta ilmestynyt ja hoidinkin välivaiheen suht vauhdilla läpi =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miullakin tuossa viimeisessä kuvassa on vaalennettu muistaakseni 8 kertaa ja kuvan jälkeen vielä yhen kerran, jollon päätin et pakko saada väliaikaisesti jotain väriä. :D Miekin värjäsin aina kerran kuussa mustalla kestovärillä, ja välillä saatto olla vaan kolme viikkoa välissä, jos juurikasvu rupes häirittemään. Ohhoh, kuullostaapa hyvältä ja helpolta tuo kampaajalla käynti! :) Miulla ei kumpanenkaan kampaaja halunnu lähteä vaalentamaan just kerrostumien takia, kun arvelivat et niin monta värinpoistoo joutuis tekemään, ettei kannata.

      Voi kyllä olla aikamoisen näkönen välivaihe, jos kaveritkin nuin sanoo! :D Heh, eipä siinä, pääasiahan se on et saapi halutessaan väriä vaihdettua ja kauniit hiuksethan siulla on. :) Kun ei oo välivaihetta nähnyt, niin jotenkin hankala miettiä et ihan karseen näköinen ois ollu, vaikka just sillon se varmaan onkin, jos siitä ei kuvia nää. ^^

      Poista
  3. Sulle sopisi punainen todella hyvin. Vaaleutesi takia vaalea väri saattaisi näyttää valjulta ja tehdä sellaisen " kipeä" lookin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen onkin yks vaihtoehto ja siinä on se hyvä puoli, että oikeastaan kaikkien miun vaatteiden värit sopis siihen jollain tavalla ainakin. :) Vaalea väri saattais olla vähän valjun näköinen, ainakin jos ei kesällä ruskettuis yhtään. Punainen sopis hyvin kyllä vihreisiin silmiin ja pisamien kanssa. ^^

      Poista
  4. Vallan mainiosti näyttää sopivan vaaleammatkin hiukset (: Viimeisessä kuvassa tuo latva näyttää juuri kivan sävyiseltä, ehkä aavistuksen vielä punaisempaa (mahonki, ehkä?) niin olis bueno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahongin väriset hiukset miulla oli nuorempana, olivat ihan kivat nekin! :) Vähän vierastan ite ihan vaaleeta väriä hiuksissa edelleen, mutta tuollainen oranssihtavan tummanpunainen näyttää kyllä kivalta. ^^

      Poista
  5. Tää on kyllä niin tuttua juttua! Niin monet värit itsekkin mennyt läpi ja ne lukemattomat vaalennus kerrat..
    Pakko kyllä sanoa, että ennne kuin edes ehdin lukea koko tekstiä, ajattelin juuri että sinulle sopisi tosi hyvin ehkä punainen väri! :)
    Mielenkiinnolla jään odottamaan tulosta ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa, mukava kuulla! :) Mie oon viimeks vaalentanut hiuksia ylä-aste ikäisenä, kun sillon peruskoulun loppupuolella värjäsin mustalla. Aika vaihtaa väriä, vielä kun löytäis mieluisan! :) Saatta kuvaa heti kun ehitään kuvailla, meillä alkoi harrastukset pyörimään, niin ei ihan niin paljoa aikaa ole blogille riittänyt viime aikoina. :)

      Poista
  6. Niin osaan samaistua tuohon mustan värin viha/rakkaus-suhteeseen!
    Mulla oli täysmustaa päässä 9 vuotta. Sitten vetäsin kolme värinpoistoa ja kävin kampaajalla värjäyttämässä sen ruskealla ja vaalella raidalliseksi. Vuoden sitä jaksoin katsoa ja vetäsin tummaksi, josta parin juurikasvun myötä lipsahdin takaisin mustaan.
    Sitten halusinkin nämä shokkipunaiset ja jälleen tapettiin hiusta parin värinpoiston verran.
    Kesä kului ja liilan kautta mustassa taas..
    Nyt reilun vuoden olen näillä suoraväreillä lätrännyt ja sen viimeisimmän hiusten raiskaamisen jälkeen vannoin, etten enään ikinä ikinä koskaan värjää hiustani mustaksi... Nnoh,, we will see.
    Se musta vaan on edelleenkin ainoa väri, missä hiukseni oikeasti kunnolla kiiltävät ja jossa viihdyn parhaiten.
    Punaisessa vain kun on se vielä raivostuttavampi puoli, että juurikasvun lisäksi väri kulahtaa muutamassa pesussa,,suoravärien epäkäytännöllisyydestä puhumattakaan. Musta on aina musta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on niiiin ihana väri, mutta vaalea juuri häirittee sen verran, et pakko ainakin kokeilla jotain muuta! Mukava oli kuulla siun värjäyskokemuksista, kuullostaa aika kivoilta, mutta on varmaan rasittanut hiuksia jonkin verran. Parempi olla sanomatta, ettei koskaan, saattaa mieli kummasti muuttua kun se musta on niin kiva väri.;) Musta kyllä sopii yhteen kaiken kanssa, ei voi muuta sanoa.^^

      Poista
  7. Itse kasvatin omaa varia takaisin pari vuotta takaperin. Olin varjannyt hiuksia mustaksi nelisen vuotta ja sain siita tarpeekseni. Jouduin vaihtamaan vaatekaapin sisallon oman vaaleanruskehtavan hiusvarin takia. Violetit ja tummanpunaiset yms. ei nayttanyt enaa hyvilta ja tilalle tuli beiget yms. Taman vuoden alkupuolella laitoin mustan varin takaisin. Se vaan tuntuu niin omalta - riesahan se varjaaminen todellakin on, mutta kestettava se vain on. Lykkya hirmusti projektiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, aika erikoista vaihtaa vaatekaapin värejä, mut voi olla et se muutos tulee luonnostaan, jos hiukset eivät sovikkaan entisiin. :) Ihana kuulla myös tällainen näkökulma, ei oo nimittäin käynyt mielessäkään! Kiitos, katsotaas miten pitkään mie jaksan muuta väriä ja palaanko mustaan myöhemmin!:D Jos musta on se omin väri, niin silloinhan se värjäyksen riesa on kestettävä, oli mikä oli.

      Poista
  8. Tuo vaalee mikä on tuossa hiusrajassa tois aika mukavasti siun kalpeet kasvoot vähän terveemmäksi :) ja ois semmonen ihanan nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, se oli ihan hirmusen vaalea!:D En sentään nuin vaaleeseen oo menossa kai, aika näyttää miten loppuunsa tulee tehtyä hiusten värin suhteen. Oltais aika samiksia pitkillä vaaleilla hiuksilla.;)

      Poista
  9. Ei näytä kyllä yhtään pahalta, jos vertaa moniin muihin jotka yrittävät vaalentaa mustaa pois ;) Tuo kuparinsävyinen väri näyttää kivalta!

    Maltti on tosiaankin valttia. Muistelen kauhulla omaa projektiani mustasta vaaleaan - en malttanut kuunnella kampaajaa tai ketään, vaan vedin monta kotivaalennusta peräjälkeen. Eihän se edes hyödytä mitään, kun tuo punertava tosiaan istuu niin tiukassa! Se pitää jotenkin taittaa pois muiden värie kautta, kuten tuhkanvaalealla.
    Tästä on nyt siis 5 vuotta, ja nyt mulla vasta on tämä hopeanvaalea tukka, joka on melkein toipunut kaikesta siitä kidutuksesta :D

    Odotan innolla uutta värivalintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä kuulla! ;) Mie en oo pitkilleen nähny kellään tutullakaan tämmöstä välivaihe-tukkaa, enkä kyllä muista minkälaisia välivaiheita muilla on ollu vaalentaessa mustasta. :) Kuparinsävy tuntuu olevan muuten väreillä hankala saada, ainakin mitä hiuskeskusteluja oon lukenut viime aikoina. Kivan värisethän nuokin oli, ei mikään paha vaihtoehto sekään, jos vaan tasasen värin saapi jossain vaiheessa. ;) Pitää varmaan vielä jossain vaiheessa yrittää saada väri vähän tasaisemmaksi, niin päälle tuleva värikin näyttäis paremmalta.

      Mie oon pitäny vaalennuksien väleissä aina taukoa, jos hiukset näyttää sitä tarvitsevan, niin ei ainakaan toistaiseksi kärsineet sen pahemmin. :) Pitää vaan nyt käyä malli leikkuuttamassa hiuksiin pitkästä aikaa. ^^

      Poista
  10. Itsekin panikoin tässä viikonlopun hiusteni kanssa. :D Mustaa väriä tuli taas lätkittyä päähän, kun omakin tukkani kasvaa sen sentin kuussa ja blondipaistaa. Olen siis myös alkujani blondi ja välillä tulee mietittyä et onko tässä värjäämisessä mitään järkeä, mutta kun ei vaan osaa kuvitella itseä minkän muun väriseksi. Ja joka kerta jännään näin kymmnen vuoden värjäilyn jälkeen et joko nyt pää räjähtää allergioista tai tapahtuu muuten vaan joku katastrofi... Samalla annoin äitini napsaista 15 senttiä pituutta pois hiuksista ja ai kamala kun sattui henkisesti. Pitkäthän nämä ovat edelleen, paljon paremman tuntuiset latvoista kun vain tervettä hiusta on jäljellä, mutta kyllä se riipii silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, ompas hiuskriiseily yleistä nytten! :D Tuo vaalea juurikasvu mustissa hiuksissa on kyllä ärsyttävää, eikä kestoväriäkään viittis ihan parin viikoin välein lätkiä päähän. Jos mustana haluaa pitää, niin kuukausittainen värjääminen pitää vähintään kestää, en sitten tiedä et liekkö miten terveellistä läträtä 3-4 viikon välein kestoväreillä. Oh, miullakin on lähössä pituudesta joku 10-15cm pois, kyllähän se aina tuntuu inhottavalta ja tukka lyhyeltä sen jälkeen... :D

      Poista
  11. Ootan innoissani mitä sun päähön tulee!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mukava kuulla! :) Laittelen postausta heti kuhan ehditään kuvailla ja ehdin olemaan pidempään koneen ääressä. ^^

      Poista
  12. Punainen tosiaan pysyy kuin tauti :D

    Toivottavasti tuli onnistunut tukka, kuvia odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaakohan suoraväreissä punanen kans pysyä tosi hyvin, vai liekkö pelkästään kestojen kanssa? :) Itellä ei kauheasti oo tietoa lukemisen lisäks, mut ainakin kestovärien ja elumenin punaisten pois saaminen on ilmeisesti aikamoinen projekti. :) Tulossa pikkuhiljaa, eli kun ehdin pidempään olla koneella!;)

      Poista
    2. Mulla ei ole suoraväriä ollut päässä kymmeneen vuoteen, joten en niistä muista kun sen ikuisen haalistumisen. Mutta ainakin pari vuotta kestolla värjätty kuontalo alkoi punertaa mustankin värin alta niin kauan kunnes kasvoi itsestään pois.. :D
      Ihana uusi tukka, muuten! <3

      Poista
    3. Juu, no kyllähän nuo haalisuvat näköjään ellei käytä hoitoaineen kans sitä väriä lisänä kirkastuttamaan. Pitää varmaan ettiä joku kestoväri tähän alle, ei näyttäis niin nopeesti kulahtaneelta.:) Hyvinhän tuo on pysyny, jos mustanki alta kuultaa!:D Kiitos kaunis siulle!♥

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)