torstai 28. marraskuuta 2013

Kukkanen hiuksille ♥


Löysin jokin aikaa sitten kirppikseltä uusia hiuskoristeita, joista yksi lähti muutamalla eurolla mukaan. Kaunis kuin mikäkin, väri on herkullinen ja kukka höyhenineen ihana. ♥ En tiedä, kuuluuko tämä niihin perinteisiin kirppis-kiinakrääsiin vai ei, sillä kirppispöydässä ei ollut näiden lisäksi muita uusia tuotteita ollenkaan. On taikka ei, mukaanhan se lähti siitä huolimatta pikaisen "kuntotarkistuksen" jälkeen hiuskorun ollessa kunnossa, vaikka yleensä kierrän kirppisten kiinakrääsät kaukaa. :)



Tällainen pikapäivitys tällä kertaa, miulla on sen verran puuhaa tälle illalle, etten ehdi kirjoittelemaan tällä kertaa enemmälti. Seuraavaan kertaan siis, ja mukavaa loppuviikkoa! :)

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kuistilla

Kerroin aiemmin Punainen tupa- postauksessa tänne muuttamisesta ja muutamista ostoksista. Olen unohtanut kokonaan laittaa kuvaa nuista kuistin verhoista, mitkä silloin tilasimme! Johan nuo ovat tovin olleet paikoillaan ja kyseessähän oli siis pitsiverhot, eivätkä organzaverhot, joksi niitä sanoin tuossa aiemmassa postauksessa. ;) Tilasimme viisi pitsistä kappaverhoa, joista yksi verho laitettiin puoliksi molempia ovia varten.



Takakuistille pääsee perinteisesti kodinhoitohuoneesta ja sen oven vieressä olevalle ikkunalle tuli myös samanlainen verho. Yksi verhoista tosiaan laitettiin puoliksi ja päärmättiin uudelleen, että saatiin samaa kappaa myös oviin.


Kuistilla ei hirveästi ole näiden verhojen lisäksi muuta ilmettä tuomassa, vain muutama tuikkukipponen. Kodinhoitohuoneesta kuistille vievän oven vieressä olevan ikkunan yläpuolella edessä on muutama koukku, joissa on varmaan joskus ollut kukkia taikka roikkuvia tuikkukippoja / lyhtyjä. Mietimme hankkivamme siihen jotkut kivat tuikkulyhdyt, vähän samaan tyyliin kuin tämä keittiössämme oleva roikkuva tuikkulyhty. Mutta, kirkasta väriä vai violettia? Vai jotain ihan muuta? Todennäköisesti myöhemmin remppaamme kodinhoitohuonetta, joten valitakko tämän hetkiseen ilmeeseen, vai tulevaa ajatellen? Tällä hetkellä kuistilla on violetit tuikkukipot, mutta jääkö violetti pysyvästi pienissä määrin kuistillekaan? Mitkä kaikki tekijät kuistilla muuttuvat? Verhot nyt ainakin ovat varmasti siellä pysyvät, mutta muut sävyt mustaa lukuunottamatta ovat näissä kahdessa melkein kokonaan auki. Olisi kiva saada kerralla kaikki laitettua sävyjä myöten ja hankkia/tehdä ne pysyvät jutut, eikä enää mitään väliaikaisia ratkaisuja. :)



Tämä tuikkukippojen sävy on kaunis, mutta onko se sellainen sävy, jota jaksaa katsella useampia vuosia? :) Todennäköisesti ainakin kodinhoitohuoneen materiaalit tummenevat jonkin verran, joten melkein tummemman sävyiset tai kokonaan kirkas olisi parempi ainakin kodinhoitohuoneessa. Kodinhoitohuoneen ikkunasta on sen verran hyvä näkyvyys kuistille ovien ikkunoiden lisäksi, että melkein pitäisi molemmissa olla suurin piirtein samaa sävyä, tai edes yhteensopivat sävyt. :) Ja jos kodinhoitohuone tummenee, niin todennäköisesti kuisti kokee ainakin osittain saman kohtalon, ettei se näytä kokonaan eri maailmasta revityltä.


Nämä verhot olivat sen verran hienot, että tilasimme sellaiset myös koko pitkinä makuuhuoneeseen sängyn eteen. :) Näyttävät kyllä hienoilta ainakin miusta, soppiivat muutenkin huoneeseen, jossa seinät ja lattiat ovat vaaleat. Katto on tummaa puuta, kuten olen aiemmin kertonut. Muutamat taulut ovat tulossa seinille vielä, mutta ne ovat paikassa X muuton jäljiltä. Muuten makkarissa on yöpöydäksi ostettu iso musta arkku, kulmahyllyt, miun vaaterekki ja pojan pinnasänky. Ennen makuuhuoneessa oli pinnasängyn paikalla hoitopöytä tasoineen, mutta se otettiin pois käytöstä jo jonkin aikaa sitten, kun hoitotaso alkoi jäädä pieneksi ja poika kasvaa vauhdikkaammaksi. ;)


Miun pitäis varmaan ottaa jossain vaiheessa kuvaa myös meidän eteisestäkin, sinne kun rakensimme kenkätelineen rimoineen ja hyllyineen. Ja laitoimmehan me myös hyllyt ja koukut myös laukuille. :) Peiliä ja kehyksiä vailla on vielä, mutta saa nähdä että saammeko sen laitettua ja kehykset tehtyä enää tänä vuonna, kun ulkona ei ole enää kovin hyvä maalata tai sahailla. Piharakennuksissa saattaisi mahtua tekemään kehyksiä, mutta katsotaan, katsotaan. ^^ Eihän tässä sinänsä kiire ole, kun on paljon muutakin tekemistä. :)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Pikkujouluissa

Viime päivinä on ollut kyllä yhtä sun toista tekemistä, joten ehdin tänään kirjoittelemaan ja vastailin kommentteihin tänään vähän aiemmin. :) Pikkusiskoni tuli meille kylään torstaina, perjantaina kävimme vähän tuulettumassa pikkujouluissa ja lauantaina taas isosiskoni miehineen tuli meille kyläilemään. On elämää elettävänä, niin eihän sitä aina ehdi heti saman tien vastailla. ;) Perjantaina tosiaan tuli päivä vietettyä shoppaillen ja siskon kanssa kahvitellen, illalla päästiin laittautumaan ja viemään poika hoitoon rientojen ajaksi. Oli ihana päästä pitkästä aikaa laittautumaan kunnolla ja pukeutumaan näyttävämmin!


Kaulakoru; second hand
Mekko; Hell Bunny
Käsilaukku; Minna Parikka
Solkinilkkurit; Asos

Tällainen oli miun pikkujoulu-asu, punaista ja mustaa. ♥ Asusteet noudattivat samaa kaavaa, kaulakorussa on punaisia kiviä ja laukun sekä sukkisten ollessa punaisia, valitsin jalkoihini mustat kengät tasapainottamaan asua. Asukuvia ei valitettavasti tullut otettua perjantaina, kun ei tullut mieleen silloin kun kamera olisi ollut saatavilla, joten kävin vähän aikaa sitten tuossa pihalla kuvaamassa. ;) Asu kuitenkin on täysin sama kuin perjantaina, suht luonnollisella meikillä ja hiukset kiinni olin myös kinkereissä.



Sattui muuten olemaan aika sateinen keli perjantaina, kotona satoi aamupäivän ajan lunta ja Joensuussa oli kuulemma myös sadellut, mutta olivat myös lumet sulaneet saman tien. Ulkona päälläni oli lisäksi trenssi, ranteiden yli menevät hansikkaat ja pellavainen iso huivi. 


Trenssi; H&M
Hansikkaat; Lindex
Huivi; Wera-Capelina


Mekko ja oikeastaan kaikki asusteet ovat lemppareitani, joten tämä asu on kyllä yksi parhaimmista, mitä vaatekaapin syövereistäni saapi koottua. ♥ Toisena vaihtoehtona ollut mekko olisi ollut ehkä turhan dramaattinen pikkujouluihin, mutta jospa seuraaviin juhliin sopisi hyvin. Sitä kun en ole ehtinyt vielä käyttää missään, näyttävyytensä takia mekko ei kaikkiin juhliin sovikaan. :) Meillä kissatkin pitävät röyhelöistä, mutta minua vähän karmii kissojen kynsien ja hienojen hörhelöiden yhdistelmät. Mutta onneksi röyhelöiden keskellä on hyvä nukkua kisujen mielestä, niin vältytään tuhoilta, vaikka joku kameran kanssa sohiva taisi heidät vahingossa herättääkin. ♥

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Keinonahkainen

Kerroin aiemmin postaamassani videossa ostaneeni keinonahkahameen, ja tässähän se on! :) Sain otettua kuvat sisällä, ulkona on nimittäin ihan säkkipimeää jo viiden aikoihin. Mutta, hame on leveä helmainen ja helmasta löytyy ihana reikäkuvio-koriste. ♥ Osa läheisistä on hieman saattanut hymähdellä rei`illä koristellulle hameelle, mutta kaunis se ainakin miusta on. ;) Mielenkiintoinen tekniikka kieltämättä, tätä on pakko kokeilla joskus itsekkin nahkatuotteelle. Aitoon nahkaan tehtynä olisi luultavasti paaaaljon kestävämpää reikäkoristelua, tämä keinonahkainen hame ei kovin paksua "nahkaa" ole, joten hieman saa helmaa varoa, jos meinaa jäädä koristelusta kiinni johonkin.


Neuletakki 3/4 hihoilla; H&M / second hand
Toppi; Gina Tricot
Vyö; second hand
Hame; Mimi Blix for Nelly
Ruutukuvioiset sukkikset; Norlyn

Kaksirivisellä napituksella varustetun boleromaisen neuletakin löysin kirpparilta hetkonen sitten. Neuletakissa on 3/4 hihat, jotka tosin tulee nostettua kyynärpäiden tienoille, kuten yleensä pitkähihaisten kanssa. Nuo sukkahousut taasen löytyivät ruokaostoksilla käydessä, kun aattelin katsoa, josko löytyisi jotain kestävämpää ja laadukkaampaa. Norlynin sukkikset eivät ole ennestään tuttuja, mutta tuntuvat ainakin napakammilta ja paksummilta, vaikka deniereitä on näissä ja niissä toisissa 60 molemmissa. Sukkahousuja nimittäin tulee käytettyä ja vaihdettua päivittäin, joten laadukkaammat olisi paremmat. Vakiomerkkiä olen ostanut jo vuosia, mutta viimeisimpien kertojen perusteella taidan vaihtaa valmistajaa, kun nukkaantuvat ja reikiintyvät jo parissa pesussa. Ilmeisesti laatu huonontunut niissä ajan myötä, niin testaillaan sitten muidenkin valmistajien sukkatuotteita, jos sattuis uusi vakiomerkki löytymään. Saa ja pitääkin vinkata, jos tietää mistä saa laadukkaita ja kestäviä sukkiksia! ^^

Tässä vielä hieman lähempää reikäkoristelua ja sukkahousujen kuviointia, ihania ovat molemmat! :)


Nyt on taas mentävä, just kun ehdin täällä sanoa et pieni on aurinkoinen, niin nytpä puhkeaa vielä kolmas hammas lyhyen ajan sisään. Pitäisi siis olla ihan hipihiljaa näiden suhteen.;) Pikkuinen valkoinen nökö näkyi suussa kahden muun hampin kaverina, joten känkkis on kylässä taas. Ja unohdin muuten kestovaippoja pestessäni laittaa pesuaineet koneeseen, pesupallo unohtui koneen viereen.:D Jospa uudestaan paremmalla onnella sitten.^^

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

KHH ja lisää säilytystilaa

Järjestelimme eilen kodinhoitohuonetta avarammaksi, sillä pesuaineet sun muut piti saada piiloon ja ilmastointilaitteelle uusi paikka. Tarvitsin hieman lisää tilaa vaatekaappien ja lipaston lisäksi, koska eräs ylähylly vaatekaapistani pursui yli äyräiden ja vyörytti puolet sisällöstä aina alas ottaessani hyllyltä jotain. Meillä ongelmana oli se, että kodinhoitohuoneessa on todella vähän seinätilaa, sillä huoneessa on ovet takakuistille, kylppäriin ja vessaan. Ovien lisäksi vielä makkarin ja kodinhoitohuoneen välissä oli ovi, jonka otimme kokonaan pois eilen. Tilaa vie myös ylös nostettava silityslauta toisen vaatekaappirykelmän vieressä, ikkuna, siivouskaappi ja mitähän vielä. Järjestely oli siis tarpeen.


Kodinhoitohuoneen ovessa oli ennen Ikean ovinaulakko ajamassa pyyhenaulakon virkaa, mutta nyt kun ovi otettiin pois, niin tuolle ovinaulakolle ei enää ollut käyttöä. Päätimme laittaa nuo Iloisesta Viivistä ostamamme sydänkoukut sittenkin kodinhoitohuoneeseen, sillä eteisessä on ihan tarpeeksi laukuille naulakkoja ja hyllyjä.

Eli tämä vaihtui...

.... näihin kolmeen sydänkoukkuun.
Vaatekaappini vyöryvä ylähylly piti sisällään sukkahousut, säärystimet, villasukat, sukat, shortsit ja bikinit. Sekalainen sisältö siis yhdellä hyllyllä, ja rupesin miettimään tälle ratkaisua. Mieleeni pälkähti ihana Poola Katarynan erikoisuudellaan minut valloittanut henkari, johon törmäsin joskus jonkun blogissa, en valitettavasti muista blogia tähän hätään. ♥ Laitoin siis Party Girl- henkarin tilaukseen, toimitus oli todella nopea ja mukana oli kaunis kortti kirjoitettuine kiitoksineen ja toivotuksineen. :)




Tosiaan tämä henkari on niin erikoisella tavalla kaunis, että tarpeen tullessa oli pakko tilata, sillä eihän nyt normaali henkari ajaisi samaa asiaa. ;) Laitoin parhaimmat sukkikset poikkipuulle roikkumaan ja mies laittoi koko komeuden seinälle ennalta katsottuun paikkaan. ^^ Hame- ja mekkotyttönä miulta löytyy erilaisia ja tavallisia sukkiksia tosi paljon, joten vaatekaapin ylähyllyn setvittyäni laitoin sukkikset, ylipolvensukat ja sukat erikseen lipaston laatikkoon. Siirsimme pojan 74-senttiset vaatteet käyttöönottoa varten toiseen lipastoon, joten kodinhoitohuoneen mustanruskeaan lipastoon laitoin nuo yllämainitut. Niiden lisäksi lipastoon laitoimme säilöön osan pojalle varatuista isommista vaatteista ja laatikollisen seuraavan koon vaatteita laitoimme miun tankokaapin alaosaan, jolloin saimme yhden kaapin tyhjäksi pesuaineita, kissanhiekkoja sun muuta varten. Monta kärpästä yhdellä iskulla siis, lisää säilytystilaa, selkeämmät jaot vaatteiden kanssa, pesuaineet ja muut piiloon pieneltä uteliaalta ja avarampaa tilaa kodinhoitohuoneeseen. Ilmastointilaitteellekkin löytyi uusi paikka, missä se ei ole enää edessä vaatteita silittäessäni. :)



Nämä koukut ja Poola Katarynan henkari sijaitsevat siis pyykinpesukoneen ja pyykkikorin yläpuolella, ihan näppärä sijainti ottaen huomioon seinätilan vähyyden. :) Kodinhoitohuonetta järjestellessämme suunnittelimme myös huoneeseen jossain vaiheessa tulevia muutoksia, mutta tämän huoneen remppa ei ole ajankohtainen vielä vähään aikaan, onhan se silti mukava suunnitella värisävyjä ja muita muutoksia. Tulevaisuudessa ainakin tilan kannalta olisi hyvä vaihtaa nuo vaatekaapit kapeampiin, sillä vaatteiden taakse jää hukkatilaa kaappien syvyyden takia aika paljon. Muutenkin sävyt luultavasti muuttuisivat tummempiin, lattian materiaalit vaihtuisi ja kaapit tosiaan vaihdettaisiin varmaankin 35-40cm levyisiin. :) Vaikka kodinhoitohuone ei pieni olekkaan, niin kyllä se lisätila yleensä on aina tarpeen ja vaikka ei olisikaan, niin mukavahan sitä kotia on laittaa ns. oman näköiseksi. ^^

perjantai 8. marraskuuta 2013

Kuulumisia videolla




Heippa! Pitkästä aikaa, sain jännetupintulehduksen oikeaan ranteeseen, joten kirjoittelu on hieman hidasta. Kuvasin videolle kuulumiset, unohdin vaihtaa objektiivin, joten tarkennus on vähän miten sattuu. Tuli varmaan rennoin video koko blogihistoriani aikana, joten mitäs pienistä, julkaisen sen silti. ;)


Videolla puhun ruseteista keltaisten kenkien kohdalla, mutta ruusukkeethan ne korkokengissä on varpaiden päällä. Tai mitkä lie kukkaset. ^^ Tarkennuksena videoon, että kävimme tällä viikolla kahdesti Joensuussa pyörähtämässä, en muistanut toista kertaa videota kuvatessani.


Taisi pojan lempinimikin lipsahtaa, mutta rakkaalla lapsellahan on monta nimeä. ♥ Pienellä on muuten puhjennut jo kaksi hammasta, toinen ylös ja toinen alas. Toisin sanoen, kun ensimmäisistä hampaista on kyse, niin meillä oli känkkis (eli känkkäränkkä) kylässä muutaman viikon. ;) Nyt onneksi helpottaa kun hampaat puhkesivat ja pieni on taas aurinkoinen. ♥


Mukavaa viikonloppua! :)