torstai 2. tammikuuta 2014

Amorphiksen keikalla

Sain syyskuussa kullaltani synttärilahjaksi Amorphiksen uusimman albumin ja liput heidän keikalleen, joka oli tämän viikon maanantaina Kerubissa. ♥ Viimeksi taisimme käydä keikalla joskus raskauden loppupuolella noin vuosi sitten, joten olihan tuo aikakin päästä taas nautiskelemaan hyvästä musiikista ja ihanasta keikkaseurasta! Pääsin pitkästä aikaa laittautumaan kunnolla, ehdin kihartaa hiukset ja meikata rauhassa, kun pojalle tuli hoitajia ihan kaksin kappalein iltapäivästä tänne meille. ♥


Ennen keikkaa ei tullut mieleen ottaa kuvia, eikä kameraakaan tullut otettua mukaan, niin kuvasaldo oli hyvin, hyvin vähäinen. Pari pikaista räppäisyä otin yöllä, kun oltiin tultu kotiin ja olin vielä hetken valveilla pikkuisen kanssa, kun muut ehtivät jo mennä unten maille. En meinannut löytää kaapista mitään kivaa päälle laitettavaa mekkoa, joten laitoin Poizen Industriessin violetti-mustan röyhelöhameen, H&M:n pitsipaidan ja edestä sidottavan boleron. Kuvissa ei näy laukkua, eikä kenkiä, mutta jaloissani oli yllättäin taas Asoksen solkikengät ja olalla keikkui pitsinen olkalaukku. :)


Huitaisin hiuksiin muutaman helmipinnin, kun muistin hääkampauksestani jääneen meikkipussukkaan aikamoisen kasan nuita hengettömiä pinnejä helmillä. Tuopi kivasti ilmettä ja sopivat kiharoiden kanssa, niin ei kovin kummoisesti hiuksia tarvinnut laitella. ^^ Meillä on muuten nykyisillään kolme linssiludetta, perheen pienimmäinen tulee nimittäin melkein jokaiseen kuvaan mukaan ja hihkuu kameran nähdessään. ♥ Siitä syystä siis nykyään lähes jokaisessa kuvassa näkyy vaaleat hiukset, pienet kädet taikka kissojen hännät ja tassut. Mutta mikäs tässä ollessa, tuskin tuo kuvia nyt niin paljoa haitannee. :)

Hyvä keikka oli, tykkäsin tosi paljon! ♥ Amorphiksen keikat ovat kyllä aina olleet hyviä, mitä mie oon nähnyt eikä ole tarvinnut kertaakaan pettyä. Muutenkin tykkäsin uudesta levystä tosi paljon ja se on soinut useamman kerran läpi. Virkistää kummasti ja auttaa jaksamaan arkea tällaiset erikoisemmat tapahtumat, kohtahan sitä palataan takasin töihin ja tällä hetkellä projektina onkin unirytmin kääntäminen ns. normaaliin - me kun pojan kanssa ollaan aamu-unisempaa sorttia ja nukutaan kymmeneen taikka vähän yli. :) Sittenhän se varsinainen arki alkaa niin sanotusti, kunhan palataan takaisin normaaliin päivärytmiin ja pienikin menee hoitoon muutaman kuukauden päästä.

Joulusta ja uudesta vuodesta kertomiset jätän suosiolla väliin, ihan hyvin meni ja uutta vuotta ei juhlittu mitenkään, ellei tuota keikkaa lasketa ja se riittääkin hyvin. :) Tulipas aika arkinen postaus, mutta eipä tänne sinänsä mitään ihmeempiä kuulu. Aikaa vaan tarvitsisin lisää vuorokauteen, kun tuntuu hujahtavan aika niin nopeasti... Luulisin, että se on varmaan aika yleinen toive aikuisten keskuudessa. ;)

10 kommenttia:

  1. Meidänkin olis pitäny kääntää tota rytmiä mut se vähän jäi... :D Pitkään nukutaan täälläkin usein ja myöhään valvotaan. Mitenkäs pojalla meni hoitajien kanssa? Mäkään en juhlinut uutta vuotta, tytön kans oltiin kaksin kotona. Muut oli bilettämässä ja mä en lasta halunnut bileisiin viedä vaikka meitä pyydeltiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mie nyt aattelin kääntää, ettei tartte tunnin unilla tai sit kokonaan ilman unia lähtee töihin. :D En ees muista millon viimeks oon ollu tähän aikaan hereillä, aikamoinen muutos tulee päivärytmiin, kun pitää herätä jotain viittä tuntia aiemmin. Ihan hyvinhän heillä meni, viimenen tunti oli kuulemma tuskaa sekä vauvan että hoitajien mielestä, lähdettiin illalla ysiltä ja tultiin joskus yhden maissa kotia. ;) Oli melkoinen sylivauva meillä kun kotia tultiin. ♥

      Poista
  2. Amorphis ja Tomi Joutsen ❤‿❤ Sen joku keikka tuli tässä hiljattain telkkarista. Se oli päivänvalolla, niin vaikutti ehkä hieman ujolta se niiden esiintyminen, mutta katsoin silti kuin nauliintuneena tv:n ääressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon nähny Amorphiksen toooosi monesti, kun kyseessä on yks lempparibändeistä! ♥ Tykkään tosi paljon, Joutsenella on lavakarismaa niin hyvin, että kelpaa kattella. :D

      Poista
    2. Hän on kyllä harvinaisen söpö mieheksi! ლ(❤ʚ❤ლ) Lähtis varmaan jalat alta jos kävelis kadulla vastaan.. Unohdin muuten sanoa noista sun hiuksista, että upeat kikkurat. Noissa oli varmasti kova työ.

      Poista
    3. Kieltämättä, karismaa ainakin löytyy. :) Joskus muutama vuosi sitten festareilla sattui kävelemään ohi, niin tuli kyllä käännyttyä kahtomaan useemman kerran... :D Kiitokset, mukava oli taas kihartaa hiuksia vaihteen vuoksi. Kihartamisessa ei kovin kauaa mene tuolla mieheltäni saamallani kihartimella, se on tosi näppärä ja oikeiden aineiden kanssa saapi hyvin kestävät kiharat. ♥

      Poista
  3. Pitipä itekkin pitkästä aikaa laittaa nyt sitten Amorphissia soimaan ja kuunnella tuo uusi levy kun ei ole siihen tullut aikaisemmin tutustuttua. Jotenkin tuntuu, että nykyään jää seuraamatta vanhojen suosikkibändien kuulumiset niin että saattaa mennä useampikin levy ihan ohitse.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, et innoitin nyt kuuntelemaan uusimman levyn. :D Mie tykkäsin tuosta uusimmasta levystä, monta kertaa on tullut kuunneltua lävitte tuo levy. ^^ Miullakaan ei tuu nykyisin enää niin tarkkaan seurattu, mut yleensä mies on se, joka miulle kertoo uusimmista levyistä, tulevista keikoista ja muista uutisista. ♥ Yhdessä blogissa oli kerätty kaikki musauutiset samaan paikkaan, niin sillon sitä lukiessa pysyin kärryillä näistä! Muuten nuo ovat niin ripoteltuja sinne sun tänne, ettei perässä pysy. :)

      Poista
  4. Vaavilla nätisti viipottaa tukka alimmaisissa kuvissa :) Aika söde :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpäs viipottaa, sylissähän tuo viihty niin paljon, ettei ihmekkään. ♥ Söpis on.♥ Suurimmassa osassa kuvia poika näky melkeen kokonaan, ku kahto kameraan miun jalkoja vasten seisoessa. :) Meillä muuten opittiin eilen kiipeemään avonaisen tiskikoneen kannen päälle seisaallaan ja nostelemaan astioita ylähyllyltä sekä keittiön tason päältä.... Ennen vaan konttas avonaisen kannen päällä. :D

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)