keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Ompeluksia ja Rokitasta

Viime vuoden syksyllä ja talven alussa olen ommellut paaaaljon pieniä juttuja, joista osasta otin kuvaa. En halunnut laittaa montaa postausta pienten ompelujuttujen takia, joten päätin laittaa pienemmistä jutuista kuvia ja hieman tekstiä yhteen isompaan postaukseen. :) Isommat tuotteet kuten takit, mekot sun muut saavat kyllä ihan omat postauksensa, mutta näissä pienemmissä en näe järkeväksi laittaa yksitellen eikä kaikista paljoa ole kerrottavaakaan.



Ostin kangastusseja vauvan valkoisia vaatteita varten, että niihin piirtäisin ja suunnittelisin kuvioita, mutta en ole toistaiseksi niitä siihen tarkoitukseen käyttänyt.... Vaan olenpa nuilla tusseilla ja ompelemalla tehnyt ystävälleni Katalle tablet- suojapussukan ja muutamia juttuja myös lahjoiksi! :) Nuo tussit ovat kätevät värikkäiden kuviointien tekemiseen, mutta vielä hienompaa olisi, jos tussilla väritettyä jälkeä saisi tasoitettua kostealla siveltimellä. Miulla on sellaiset puuvärimäiset värityskynät vaatteiden ym. piirtämistä varten, joiden jälki isommilla alueilla tasoittuu hieman veden avulla.

Tein siis tähän suojapussukkaan valkoiselle puuvillalle kuvioita, vanulevyä väliin ja vuoriksi puuvillaa myös. Tikkaukset reunaan ja viimeistelyä - avot, se on valmis. ^^ Kangastussit kestävät pesun 40 asteessa ja yhdessä paketissa oli kuusi väriä.


Eräästä myyntiin tekeillä olevasta villakankaasta jäi himpan verran yli, joten tein osasta loppupaloista villaisen huivin siskolleni ja ompelin käsin ruusukkeen. Villahuiviin ompelin vihreitä paksuja paljetteja koristukseksi ja ruusukkeen keskeltä löytyypi helmiä vuorostaan. ^^ Ruusuke kiinnitetään hakaneulalla, eikä sillä ole vielä kotia, kun sen tein ihan muuten vain.

Loppupaloista tein parit sydämenmuotoiset joulukoristeet ja osa isommista paloista jäi vielä jemmaan, sillä haluan käyttää kankaat mahdollisimman tarkasti loppuun. Ihan pienistä sipareista ei tietysti mitään saa, mutta turha on roskiin heittää paloja, joita voi myöhemmin tarvita esimerkiksi pieniin yksityiskohtiin, mallitilkuiksi tai muussa vastaavassa. Ja mitäs muuta mie tein valkoisen villakankaan jämäpaloista?


Nuppineulapupuja! :) Yksi meni siskolle, kaksi Katalle ja viimeinen miulle. ^^ Suuressa Käsityölehdessä oli idea pupun mallisista nuppineulatyynyistä, kaavakin taisi olla, mutta sitä en käyttänyt. Ensimmäinen pupu meni pojan leikkeihin, en raaskinut enää nuppineulatyynyksi sitä toiselta ottaa. Tein näille kuvissa näkyville helmistä silmät ja huovutin heille punaiset sydämenmuotoiset nenät. ♥


Pikkuveljelle tein penaalin vahvasta maastokankaasta. :) Tämän tekemiseen ei nyt sen kummempaa syytä ollut, kunhan ompelin kun sattui tulemaan sopiva kangaspala vastaan.


Tein pojalle fleecehousut mustilla resoreilla Veikeät vauvanvaatteet- kirjan ohjeella. Pienellä oli kahdet tällaiset fleecehousut 50-56 koossa ja ne olivat miun mielestä sen verran käteviä, että tein nämä myös isommassa 74-80 koossa. Tällä hetkellä ovat hieman isot, mutta talvea pidemmälle mennessä varmasti sopivat. Tumput tein samasta kankaasta myös, kaava omasta päästä kuten seuraavien vauvan pipojen kanssa.


Tein vauvalle kaksi fleecepipoa ja yhden ylimääräisen toisen pipon kaavalla kokeilua.

Olen myös ommellut treenihameen lycra-trikoosta, mutta siitä ei nyt kuvaa ollut, kun taitaa olla jo kaapissa. Näitä pienempiä juttuja on ollut sen verran paljon, etten kyllä muista mitä kaikkea sitä ollaankaan ommeltu. :)


Kankaiden jämäpaloista syntyi myös kaksi irtokaulusta, valkoista pellavaa ja viininpunaista samettipilkullista taftia. :) Nämä ovat myynnissä, 7,5e postareineen.


Jos viimeisten kuvien tekstit ihmetyttää, niin kerrotaanpas, että perustin itselleni toiminimen pari kuukautta sitten. :) Haluan nimittäin tehdä myös omia ompelutöitä ja pitää yllä korjausompelun lisäksi myös ateljee- tyyppistä ompelutaitoa, sillä työni on pääosin korjausompelua. Pidän nimittäin myös hääpukujen, muiden mekkojen, hameiden ja takkien ompelemisesta, joten olihan tuo jo aikakin toteuttaa taas yksi haaveistani! :) Palasin jo takaisin töihin, joten yrittäjyys on osa-aikaista. Rokita-nimen olen valinnut jo vuosia sitten, ja senhän sitten sain toiminimekseni. Tällä hetkellä Rokitalla ei ole vielä kotisivuja, mutta fb-sivut löytyvät täältä.

Päivitän Rokitan fb-sivuille uusista ompeluksista, mittatilaustöistä ja sen semmoisesta asiaan liittyvästä. :) Osasta tulee asiaa myös tänne blogiin, mutta osan ompelemistani tuotteista päivitän pelkästään Facebookin puolelle ennen varsinaisten sivujen avaamista.Verkkosivut oli tarkoitus julkaista jo, mutta omien nettisivujen julkaisu menee myöhemmäksi, sillä mittatilaustöitä on ollut niin paljon, etten ole ehtinyt ommella varastoon melkeinpä mitään. :)

Erästä mallia kokeilin ja muutan hieman kaavaa, mutta nyt olisi myös kaksi samettiliiviä myynnissä koossa 34-36. Mallikappaleet kyseessä, eli näitä ei tule toisia samanlaisia vastaan, kun malli muuttuu hieman. :) Samettisena näitä samantyyppisiä tulee, jos vaan löydän tarpeeksi paksua ja laadukasta samettia lisää. Molemmissa on satiinirusetit edessä, violettien rusettien keskustassa neliön muotoiset "kristallit". Mittoja sun muuta voi kysyä sähköpostilla, Rokitashop(ät)gmail.com!





Pssst, tämä hame etsii myös uutta kotia muutaman käyttökerran jälkeen, sillä tämä on jäänyt valitettavasti liian isoksi miulle.


10 kommenttia:

  1. Onnea toiminimestä! Terveisin toinen uusi toiminimi, joka just tuskailee täällä veroilmoituksen kanssa... ¤#"%" xD
    Kaikkea kivaa oot ehtinyt ompelemaan! Nuo vauvan fleecevaatteet on jotain niin söpöä, ja tuosta punaisesta irtokauluksesta tykkään myös kovasti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! ;)♥ En muista joko mie oon sinnuu onnitellu, mut joka tapauksessa aiemmin jo mietin et ollaanpa satuttu melkeen samaan aikaan liikkeelle. ^^ Näitä pienempiä juttuja on tullut ommeltua aika paljon, nyt sitten on takkia sun muuta isompaa työn alla!

      Vauvan fleecevaatteet ovat kyllä suloisia.♥ Sellaiset värikkäät sirkusvaatteet ovat myös ihania, Lindexillä on mallistollinen niitä. :)

      Tsemppiä veroilmoituksen kanssa! :) Onneks on kirjanpitäjiä olemassa, ei voi muuta oikeen sanoa. :D

      Poista
  2. Kaikkea ihanaa oletkin tehnyt! Erityisen suloisia nuo nuppineulapuput, voi että! <3 Tosi söpöjä! ^___^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! ♥ Pieniä juttuja on tullut tosiaan tehtyä aikamoinen kasa, kun tässä ei ihan kaikki edes ole. ;) Nuppis-pupuista tuli ihanat, pakko oli jättää yks itellekkin käyttöön!

      Poista
  3. Paljon onnea toiminimestä! :) Aivan huikeeta! <3 Itse olen kovasti myös miettinyt toiminimen laittoa heti kun olen keväällä valmistunut... saa nähdä uskallanko :D

    Aivan ihania nuo kaulukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meni pitkään kyllä itselläkin kerätä rohkeutta ja saada tunne, että on varmasti valmis perustamaan toiminimen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja hyvästä suunnitelmasta saa rohkeutta yrittämiseen.^^ Tsemppiä joka tapauksessa, jos aiot toiminimen perustaa ja täällä ainakin on yks keepin ostaja! ;)

      Poista
  4. "Nuo tussit ovat kätevät värikkäiden kuviointien tekemiseen, mutta vielä hienompaa olisi, jos tussilla väritettyä jälkeä saisi tasoitettua kostealla siveltimellä."

    Ootko tutustunut Derwentin Inktense-kyniin? Ne on periaatteessa samanlaisia kuin nuo perinteisemmät vedellä tasoiteltavat, mutta muuttuvat kastuessaan vesivärin sijaan musteeksi, eli ovat kuivuttuaan vedenkestäviä (eivät varmaankaan kyllä konepesunkestäviä). Niitä voi käyttää myös kankaalle ja puuväriä muistuttavien lisäksi saatavalla on myös art bar -versio, joka on vähän kuin vahaliitu, mutta toimii samalla tavoin veden kanssa ja niillä on helpompi tehdä isompaa pintaa.

    Mulla on itselläni noita puuvärin tyyppisiä ja olen kyllä ollu tosi tyytyväinen. Tulee hirmu kirkkaat värit ja tummemmatkin sävyt onnistuu joutumatta painamaan älyttömästi. Toimivat kivasti myös ilman vettä ihan perus puuväreinä. Ainut miinus on hiukan tyyriimpi hinta, mutta kannattaa pitää silmät auki, jos sattuvat olemaan tarjouksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse asiassa oo tainnut kuullakkaan, kiitos tiedosta! :) Jotkut puuvärit miulla itsellä on piirtämiseen, jotka siis liukenevat veden avulla tasaiseksi ja nuo Inktense-kynät taitaavat olla samanlaiset, mutta joita voi käyttää myös kankaalle ilmeisesti. Pitääkin muistaa, kuhhan seuraavan kerran kaupungilla käy niin pääsis kokeilemaan niiden kestävyyttä käsitöissä! ^^ Kiitos tosi paljon vinkistä, ja siitä että kerroit ko. väreistä nuinkin paljon, pakko kyllä laittaa niin sanotusti korvan taa nuo värit.

      Poista
  5. Onnea nimestä vielä! Hauskoja pupuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! ♥ Kiva idea kieltämättä, hauskoja pupuja sai tehtyä. :) Olikin jo aika päivittää nuppineulatyynyä, edellisen tein amiksessa ykkös-vuonna. :D

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)