perjantai 14. helmikuuta 2014

Talvipäivä ja loman viettoa

Viuh, johan on talviloma mennyt vauhdilla! Olen nähnyt ystäviä ja viettänyt aikaa perheen kesken, enkä yllättäen ole ehtinyt käydä pahemmin täällä kirjoittelemassa. Parit tilaukset on tullut ommeltua tällä viikolla myös ja tarkoitus olisi ehtiä jopa itsellekkin ompelemaan jotain kivaa. ^^ Täältä voi vähän käydä kuikkaamassa, että mitä mie olen ommellut ja tarkoitus olisi ehtiä lisäämään tarkempaa kuvaa tämän viikon jutuista myös, vaikka uusi kansikuva antaakin vähän viitettä siitä. Alunperin piti malttaa rentoutua ja näin edes päin, mutta kyllä lapsen kanssa kotona ollessa kaipaa sitä omaakin rauhaa ja tekemistä, joten ompeluateljeella on tullut vietettyä aikaa myös. :) Ajattelin nyt tulla hieman kertomaan teillekkin, että mitä ihmettä mie olen oikein puuhaillut, kun en ole ehtinyt täällä käydä normaaliin tahtiin!

Viime sunnuntaina oli ihana keli, joten kävimme perheen kesken parin kilsan vaunulenkillä. ^^ Lämmöt oli plussan puolella, joten bebe tarkeni kevyemmällä puvulla ulkona ja ohuempi puku mahdollisti liikkumisen paremmin, kun ei ole kokonaan topattu pikkuinen. Yksivuotissynttärit alkaa häämöttää, alle kaksi viikkoa aikaa järjestää ja kutsua läheiset paikalle. :) Muutamia ensiaskelia ilman tukea ollaan nähty, mutta pääosin pieni tarvitsee vielä henkisen tuen, eli toisin sanoen hän pitää sormesta kiinni kävellessään ja vetää meitä siihen suuntaan, minne haluaa kävellä. Sormesta hän ei aina tukea ota, vaan hän osaisi kävellä ilmankin, mutta muutaman askeleen jälkeen uskallus meinaa loppua ja jatketaan matkaa kontaten. :) Vauhtia kumminkin alkaa olla sen verran, että ei mene kauaa, että pieni rohkaistuu kävelemään pidempiä matkoja ihan itse.



Viikonloppuna pulkkailtiin hieman ennen kävelylle lähtöä, kun pienehköjä mäkiä pihassa riittää. ^^ Muksahduksia kävi vaan pari, kun hankalahan se on pitää pulkasta kiinni peukuttomilla hanskoilla, mutta onneksi pehmeä lumi ottaa vastaan. Muuten päivä oli todella rauhallinen, mukaan lukien nuo muksahdukset, kun toinen vaan ihmetteli pulkalla kaatuessaan kyljelleen että mitäs ihmettä nyt tapahtui? ♥



Huivi; Siskolta saatu
Trenssi; H&M (ostettu vuosia sitten)
Kengät; KipKop Store


Siellä ruudun toisella puolella voipi joku miettiä, että kuka urpo käy parin kilsan lenkillä yli kymmenen sentin koroilla, niin vastaan että mie ainakin! :D Nuiden saappaiden pohjat eivät luista _yhtään_, joten kävely on tosi helppoa, eikä askelia tarvitse varoa. Toisekseen huomasin, että minulta puuttuu matalat kengät, jotka peittäisivät nilkat ja sopisivat hameiden kanssa. Siis sellaiset, jotka eivät ole liukkaat ulkona. Kumpparit, lenkkarit, balleriinat ja tennarit ovat liian kylmiä talvella käytettäviksi, eivätkä kaikki nuista suojaa nilkkoja lumelta. Ovat myös melkoisen liukkaita, joten mieluummin nämä saappaat ja pystyssä pysyminen kuin matalat ja rähmällään lunta kyntäen.

Tyttömäisiä ja/ tai naisellisia matalia, nilkat peittäviä luistamattomia kenkiä ei hevillä löydykkään, mutta jospa joskus. :) Toivossa on hyvä elää ja eiköhän sellaiset kengät satu vastaan silloin kun sitä vähiten odottaa.


Halusin kertoa teille meidän sunnuntaista hieman ja laittaa muutamia kuvia, jotka normaalisti menisivät suoraan kotialbumiin. Sunnuntai-illan kruunasi iiiso kasa lettuja vaahterasiirapin kera, kyllä maistuivat ulkoilupäivän jälkeen hyviltä. :P Tämän viikon tiistai sitten olikin melkein täydellinen vastakohta tälle sunnuntaille, kävimme nimittäin ystäväni kanssa vähän shoppailemassa, kahvittelemassa ja viettämässä aikaa muun muassa perheentalolla. ♥ Toissapäivänä taas ystäväni tuli meille yökylään jälleen kerran ja aika meni pitkälti seurustellen, taidettiin jopa kävelyllä käydä ja ruokaa laittaa. Tästä päivästä ja viikonlopusta ei vielä ole tietoa, muuten kuin yhden asiakastapaamisen verran, mutta eiköhän aika näytä, että mitäs sitä ehtisikään tehdä. ^^

Seuraavaksi olisikin tiedossa käsitöitä, kenkiä ja taitaa yksi vaatekappalekin tuolla kuvaamista odottaa. Mukavaa viikonloppua ja ihanaa ystävänpäivää! ♥

8 kommenttia:

  1. hui, miten pysyt pystyssä talvella noin kapeilla koroilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti, näissä on päkiän alla niin rouheat ja reilut kuviot, että on ihme, jos ei näillä pystyssä pysy. Kuten näkyy, kliks! :)

      Poista
  2. Oikein ihanaa ystävänpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti siullakin oli onnistunut ystävänpäivä! ♥

      Poista
  3. Kylläpäs se aika menee nopsaa! Vastahan siekin vasta esittelit täällä vatsakumpua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! :D Aika menee kyl tosi nopeasti, mutta paljon on vuoden aikana tapahtunut ja saatu aikaan vaikka mitä. ^^ Just tänään viestittelin erään kanssa, et hitsi kun vasta oli ihan pallomaha ja nyt jo vuos menny siitäkin. Vuos takaperin ihmeteltiin ja arvailtiin, et millon se pikkuinen suvaitsee saapua ja suurin osa veikkas oikein, että tulee ennen laskettua aikaa. :)

      Poista
  4. Voi että miten hellyyttäviä kuvia!!^^♥ On kyllä ihanaa seurattavaa miten pikkune kasvaa nii hurjaa vauhtia!!^^ ja ihania kuulumisia muutenki, hirmuisesti kaikkee touhua ollut!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! ♥ Onhan se, hassua miten paljon vauva kehittyy vuoden aikana ja miten paljon itsekkin kasvaa siinä rinnalla. :) Tekemistä kyllä riittää, mutta ihan hyvä niin, kun tuntuu mukavalta aina tehdä ja saada aikaiseksi vähän sitä sun tätä. Lomalla oli muutenkin helpompi nähdä ystäviä, kun aikataulujen kanssa oli sen verran joustavaa, että ehdittiin viettää kunkin ystävän kanssa aikaa ihan kunnolla! ♥ Kun itse käy töissä ja ystävät myös, vielä yleensä eri aikoihin, niin on hankalaa löytää välillä yhteistä aikaa.

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)