perjantai 9. toukokuuta 2014

Kuivaihoiset hoi!

Melkein jokainen talvi joudun tappelemaan kuivan ihoni kanssa, mutta viimeisin talvi vaihtelevine sääolosuhteineen meni ihonkin kannalta hyvin. Löysin joulukuussa Yves Rocherin valikoimista omalle iholleni sopivat, kosteuttavat ja hellävaraiset tuotteet. Vähän myöhässä kirjoittelen aiheesta, mutta jospa tästä olisi silti hyötyä jollekin toiselle kuivaihoiselle tyypille. Halusin testata nämä kolme putelia kunnolla, ennen kuin otan nämä esille blogissani ja pakko sanoa, että taisin löytää uudet luottotuotteet kasvojeni ihon hoitoon. 


Liikkeessä apua pyytäessäni myyjä suositteli kokeilemaan tätä kuivalle iholle tarkoitettua sarjaa, joka itseasiassa oli silloin jonkinlaisessa pakettitarjouksessa hieman ennen joulua. Olen siis käyttänyt näitä tuotteita noin viisi kuukautta, joten siinä ajassa pitäisi kyllä nähdä tuotteiden hyvät ja huonot puolet. 

Yhteenvetojen yläpuolella olevasta tuotteen paksunnetusta nimestä pääset suoraan kyseiseen tuotteeseen Yves Rocherin nettisivuille, linkit eivät ole mainoslinkkejä! :) 

  • Miellyttävän tuoksuinen, mielestäni tuoksu on melko mieto
  • Riittoisa ja helposti levitettävä
  • Kosteuttaa todella hyvin
  • Imeytyy ihan älyttömän nopeasti, voi meikata heti kasvovoiteen laittamisen jälkeen.
  • Purnukan saa kunnolla kiinni ja lasinen purkki on muutenkin jämäkkää tekoa.
 

  • Riittoisaa
  • Viimeistelee puhdistuksen
  • Raikas tunne kasvoilla käytön jälkeen
  • Miellyttävä tuoksu
  • Ei kuivata ollenkaan vaan ennemminkin kosteuttaa
  • Puteli pysyy napakasti kiinni

  • Todella riittoisaa
  • Puhdistaa meikin kuin meikin
  • Nopea vaikutus, ei tarvitse odottaa vaikuttamista esim. silmämeikin poiston kanssa
  • Geelimäinen koostumus on miellyttävä
  • Tuoksuu hyvälle, mutta tuoksu on melko mieto 
  • Jämäkkää tekoa oleva korkki, pysyy hyvin kiinni

Ainoa pienen miinuksen arvoinen asia tavallaan on se, että jos geeliä erehtyy laittamaan hernettä isomman tipan tuubista, niin sitä saa pestä kauan. Toisaalta taas, kun oppii oikean annostelun, eli käyttää noin alle herneen kokoisen tipan silmämeikin ja pohjan poistoon niin tuote on todella riittoisaa. Osviittaa voisi saada vaikkapa siitä, että nämä tuotteet ostin joulukuun loppupuolella ja meikkaan lähes päivittäin. Vielä on puolet jäljellä, mutta tuotteet säilyvät avattuina kuusi kuukautta, joten pääsen piakkoin uusien ostoon. Ihoni on sen verran herkkä, että mieluummin noudatan näitä aikarajoja kosmetiikan kanssa. Yleensä kosmetiikka säilyy avattuna noin kolmesta kuukaudesta jopa kahdeksaantoista kuukauteen tai vieläkin kauemmin, riippuu ihan tuotteesta.


Omalle iholleni nämä Nutritive vègètal- sarjan tuotteet sopivat hyvin, sillä ihoni on melko kuiva varsinkin talvisin. Sarja on tarkoitettu kuiva-ihoisille ja todella kuivaihoisille, joten tuotteet ovat kosteuttavia ja kasvojen iho näyttää luonnollisesti heleämmältä kosteutettuna. Paras puoli on kosteusvoiteen nopea imeytyvyys, ei tarvitse odotella kosteusvoiteen ja meikkaamisen välissä!♥ Suoraan meikkaaminen kosteusvoiteen laittamisen jälkeen tuntuu melko luksukselta. :) Myös mieto tuoksu on omaan makuuni kun en liian voimakkaan tuoksuisia tuotteita voi käyttää, mutta tuoksu on hyvä näissä tuotteissa. 

Sellaista ihon hoito- asiaa tällä kertaa, toivottavasti tästä oli hyötyä jollekin, mukavaa ainakin oli kirjoitella vaihteen vuoksi myös kosmetiikasta. Oikein mukavaa viikonloppua sinne ruutujen toiselle puolelle!

2 kommenttia:

  1. Mä hankin ton saman sarjan maaliskuussa =D Toimii mullakin ihan älyttömän hyvin, mutta kesän ajaksi pitää vaihtaa sekaihoversioon, koska jostain kumman syystä oma iho rupee rasvottumaan jne, On kyllä miellyttävä tuotesarja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, kiva kuulla! :) Tämä sarja on kyllä tosi hyvä iholle, mie tykkään todella paljon ja erityisen ihanaa on se, ettei tarvitse odotella tämän kuivumista ennen meikkaamista. ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)