maanantai 9. kesäkuuta 2014

Miniloma Espoossa

Blogi hiljeni muutamaksi päiväksi viime viikonloppuisen miniloman takia, jonka vietimme Espoossa. Perjantain otimme vapaaksi töistä, että pääsisimme paikan päälle ihmisten aikaan ja ehtisimme tehdäkin jotain illalla. Lauantaina oli puutarhajuhlat, joiden takia alunperin lähdettiin nyt kesän alussa pääkaupunkiseudun suunnille ja sunnuntaina ajelimme sitten takaisin kotia kohti. 

Perjantaina pysähtelimme matkan varrella muutamaan otteeseen jaloittelemaan, mutta matka meni niin paljon paremmin kuin silloin kun poika oli ihan pieni. Pysähdyimme muun muassa Lahdessa syömään ja jaloittelemaan kauppakeskus Karismaan, jossa itseasiassa sattui olemaan pop-up store Vero Modan, Jack & Jonesin ja Name It:in tuotteille. Pop-up storesta löydettiin pojalle ihanan värikkäitä kesävaatteita ja ihme kyllä, muutamien vaatteiden sovittamisesta huolimatta itselleni ei tarttunut mitään mukaan. Pienellä miehellä riitti hyvin virtaa leikkiä liukumäessä ja sellaisessa putkessa, jossa oli ikkunoita molempiin suuntiin. 

Synttärisankarille viemämme kimppu. ♥

Tuli muuten huomattua että olisi kannattanut ottaa etukäteen selvää viikonlopun tapahtumista, sillä ohitimme matkalla Kivenlahti rock- festarit, joiden alue oli aika lähellä yöpymispaikkaamme ja siellähän olisi ollut useampia kiinnostavia esiintyjiä. Viikonloppuna olisi ollut myös sirkus siinä lähettyvillä, mutta se olisi mennyt puutarhajuhlien kanssa päällekkäin. Toisaalta taas oli mukavaa käydä ilman isompia, joka päiväisiä suunnitelmia Espoon suunnalla ja aika rennosti reissu menikin, vaikka pienen lapsen kanssa reissatessa ei ihan kaikkea pysty ennustamaan etukäteen. 



Lauantaina halusimme lähteä Selloon, josta kävimme edellisenä päivänä hakemassa synttärisankarille erikoisen kukkakimpun. ^^ Ensimmäisessä kuvassa näkyy kyseinen kimppu, kuvat ovat hieman epäloogisessa järjestyksessä kun matkalla otetut kuvat rajoittuvat lähinnä meidän pienen takapenkkiläisen kuvaamiseen. Matkallahan itse katsoin iPadilta tallennettuja ohjelmia, rattoisasti meni reissu katsoessa mm. Carrien päiväkirjoja, Kolme miestä ja tyttöä sekä Tyhjätaskuja. 

Tosiaan lauantaina vierähti muutama tunti shoppaillessa ja kyllähän sieltä jotain tarttui mukaan. Pojan nukkuessa rattaissa kävimme Robert`s Coffeessa herkuttelemassa - oli muuten hyvät kakut ja kahvit! Itselleni valkkasin Americano- kahvin ja Oreo Brownien, joka oli aivan ihanan makuista, eikä liian makeaa kuten kakut sun muut leivokset yleensä ovat. Mieheni tilasi Chococchinoa ja villimarjakakkua. Mjoo, nämä syötävät ja juotavat eivät oleellisin asia olleet reissussa, mutta ihmettelin miten hyviä olivat kaikki. :) Nämä kaksi seuraavaa kuvaa ovat muuten Jollalla otettuja, en halunnut kantaa painavaa järkkäriä mukana shoppaillessa ja ihan hyväthän nuista kuvista tuli puhelimellakin.



Shoppailureissulta tarttui vaatteita mukaan sekä miulle että pojalle, teen myöhemmin postauksen reissun ostoksista. Kävimme muuten Sellon kenkäliikkeitä läpi ajatuksen kanssa, sillä meidän piti löytää pikku L:lle sandaalit kesäksi, mieluiten koossa 19. Joensuusta ei löytynyt tarpeeksi pieniä ja laadukkaita sandaaleja, mutta Sellosta löysimme suomalaisen valmistajan aitonahkaiset sandaalit ergonomisella pohjalla. Tämän ikäisellä, juuri kävelemään oppineella on tärkeää käyttää jalkapohjaa ja nilkkaa tukevia kenkiä, että jalat muotoutuvat oikein ja kengät tukevat jalkoja kävellessä. Samalla reissulla muuten mies bongasi minunkin mielestä yhdet aivan ihanat korkokengät, joita oli pakko kokeilla ja nehän päätyivät ostoslistalleni, vaikka tällä kertaa jäivätkin kauppaan suolaisen hintansa takia. 

Puutarhajuhlia varten asu vaihtui vähän asiallisempaan ja juhlavampaan asuun, vaikka aika rennot juhlat olivatkin. Juhlilla tuli syötyä hyvin, keskusteltua ajankohtaisista aiheista ja tutustuttua uusiin ihmisiin. Iltapäivä vaihtui iltaan todella nopeasti, mukavan illan ja oivaltavien keskustelujen jälkeen laitoimme pienen unille kun alkoi jo väsymys painaa. Ei mennyt tosin pitkään, että alkoi meitäkin väsyttää pitkän päivän jälkeen. 



Sunnuntaina aamulla heräilimme aika ajoissa ja kävin ottamassa puutarhasta kuvia, kuten viime lomallakin otin. Mieheni kummien puutarha on todella kaunis ja Espoossa käydessä tulee aika usein oltua kamera kädessä tai kameralaukku olalla roikkuen. Tämän tosiaan huomasin äsken, kun laitoin kuvia koneelle ja valikoin kaikkiin kolmeen lomapostaukseen kuvat. Huhhuh, olipa selattavaa! Aamupalan jälkeen teimme lähtöä, että olisimme ennen iltaa kotona ja ehtisimme kissat hakea hoidosta, molemmat onnistuivat ja matka meni hyvin. Tämä miniloma tuli kyllä tarpeeseen, ei tullut paljoa iPadilla oltua matkoja lukuunottamatta tai puhelinta katsottua kun mieluista tekemistä löytyi paljon. :) Rentouttava viikonloppu arjen keskellä oli ihanaa vaihtelua, tästä sitten latautuneilla energioilla uudestaan arkeen!

Oikein mukavaa ja aurinkoista viikkoa teille lukijoille, mie palaan pian reissun ostosten ja asukuvien kera. ^^

2 kommenttia:

  1. Ihania tuokiokuvajaisia ja voi kuinka ovat toimivia nuo syvät punaisen sävyt ja musta yhdessä sinulla ☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Punainen ja musta sopii hyvin yhteen, näyttävät kivalta myös näiden punaisten hiusten kanssa. ^^ Mies sattui kuvia ottamaan oikeaan aikaan, pikkuinen ihmetteli pientä puroa joka päätyi lampeen. ♥

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)