tiistai 2. syyskuuta 2014

Luottokoruni

Ajattelin koota koruista käytetyimmät yhteen postaukseen, vaikka koruja te olettekin jonkin verran nähneet asupostauksien yhteyksissä. Mukava oli kyllä kuvailla koruja ja miettiä, että miksi juuri vuorollaan kuvattavana ollut koru on niin tärkeä. Monta ihanaa korua jäivät vielä pois tästä postauksesta, kun kokosin tähän sellaisia mitkä laitan asun lisäksi silloin, kun en ole varma mitä muuta asustetta haluan laittaa.

Kihla- ja vihkisormus

Näistä molemmista ei valitettavasti tarkempaa kuvaa ole eikä tule, mutta täältä kihlajaispostauksesta löytyy kuvat kihlasormuksesta. Mies teetätti kihlasormuksen miulle salaa ja vihkisormusta mietittiin yhdessä. Molemmat sormukset ovat valkokultaisia; filigraanisormuksessa on timantti ja vihkisormuksessani on mustiksi värjättyjä timantteja sekä tummahkon punaisia rubiineja.

Hopeiset korut

Nämä olen saanut mieheltäni lahjoiksi ja näitä tulee käytettyä usein. Hopeat korut sopivat hyvin valkokultaisten sormusten kanssa yhteen ja muutenkin hopea on sellainen väri, että se sopii asuun kuin asuun. Molemmista tykkään todella paljon, kaulakorun sydänriipus on erikoinen ja rannekoru on kestävä, mutta siron näköinen kädessä. Kaulakorua ihastelin joskus kultaliikkeen ohi käveltäessä ja Maahiskainen oli korun käynyt sitten hakemassa myöhemmin lahjaksi. ♥

 
Rusetit ranteisiin

Ostin nämä ajat sitten noin eurolla alennusmyynneistä, mustana ja punaisena tottakai. Nämä ovat niiiin suloiset ja antavat vähän söpöä ilmettä asuihin. Muistaakseni nämä olivat KappAhlista, mutta useamman vuoden vanhoja koruja ovat.

 
Guessiä ja hauiskorua

Guessin rannekorun ostin hääpukuni kaveriksi tärkeää päiväämme varten. Tähän mennessä ainoa Guessin koru, josta olen tykännyt ja tätä olen käyttänyt myös aika paljon. Tämän merkin koruissa on se huono puoli, että korun pinta alkaa tummua ja kulua aika nopeasti, mutta onneksi merkin kengät ovat hyviä kun niitä löytyy useammat. ;) Hauiskorun sain joskus ylä-asteikäisenä isosiskolta ja siitä lähtien se on kulkenut mukana. Tykkään käyttää tätä erityisesti kesällä ja tanssiesityksissä. Korostaa kivasti tatuointeja ollessaan siinä vieressä koruna.

  
Lakukoru

Elvari korujen lakukoru on syötävän suloinen ja on aikamoinen katseiden kiinnittäjä! Lähes joka kerralla korua pitäessäni korua ja sen ideaa on kehuttu, onhan tämä kieltämättä erikoinen ja lakutkin näyttävät oikeilta. Leikkisä koru sopii tyyliini hyvin myös sen takia, että rakastan lakuja ja salmiakkia! ♥

  
Teetetty korusetti

Kaverini sisko osaa tehdä upeita koruja ja pyysin häntä tekemään miulle korusetin tilauksesta. Korusetin väriksi halusin vihreän ja settiin kuuluu rannekoru sekä kaulakoru. Tämä toimii aina musta-vihreiden asujen kanssa ja myös silloin, kun asuun tarvitsee jotain väriä.

  
Savi- ja katajasydän

Savisen sydämen mallisen korun sain yhdeltä entiseltä pomoltani lahjaksi ja se on joensuulaisen Leena Kauppisen käsialaa, eli Kauppiskan koruja. Hänen savikoruistaan pidän todella paljon, näissä on säädettävät nyörit ja monet koruista ovat uniikkeja. Toisen sydänkorun valmisti eräs taiteellinen poika, jonka kanssa seurustelin teini-ikäisenä. Koru on todella kaunis ja ajatuksella tehty, pidän tuosta korusta edelleen paljon. Riipus tuoksuu vieläkin katajalle, sillä olen varjellut sitä hajuvesiltä sun muilta, mitkä voisivat puun tuoksua häivyttää. :)



Paras koru juhliin

Löysin tämän goottihenkisen korun vähän käytettynä huutiksesta, enkä tule tästä luopumaan. Aivan ihana koru, niin näyttävä koukeroineen ja punaisine "timanttineen". Jos en tiedä, mitä laitan kaulaan juhlavampaan tilaisuuteen, niin päädyn aina tähän. Myös avonaisempien mekkojen kanssa tykkään käyttää tälläista vähän prameampaa korua.



P.S. Iso kiitos kommentoineille ja tiedoksi, että vastaan kommentteihin ja julkaisen ne tänään illalla tai viimeistään huomenna. Pitää vielä mennä ompelemaan hetkeksi, niin en ehdi nyt heti vastailla. :) 

2 kommenttia:

  1. Ihania koruja ! :) Varsinki toi lakukoru oli aika hauska :) Itellä aina samat korut mitä käytän, se on vaan niin rutiini pitää niitä samoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :) Lakukoru on kyllä hauska, Elvarilla on muutenkin aika paljon vinkeän näköisiä koruja ja varsinkin nuo lakukorut ovat miun mieleen. Luottokorut on tosiaan luottokoruja, nämähän ne ovat käytetyimpiä miullakin vaikka korunaulakossa roikkuu yhtä sun toista korua. ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)