tiistai 14. lokakuuta 2014

Piha ja puutarhan suunnittelua

Sain aiemmin toiveen eräältä anonyymiltä lukijalta, että kertoisin enemmän meidän pihasta ja puutarhasta. Toive tosin koski erityisesti videota, mutta ainakin näin alkuun haluan näyttää pihan kuvien ja tekstin voimin! :) Kuvat ovat elokuun ja lokakuun väliltä, tänä vuonna otettuja kuitenkin.

Meillähän on tosiaan reilun hehtaarin tontti, josta kaksi kolmasosaa on metsää. Piha on suuri ja rinteinen, talo on korkeimmalla kohdalla ja piha lähtee talosta lähtien alemmas useammassa tasossa. Talon vierestä löytyy toiselta puolelta metsää ja toisella puolella on kaksi puuta, lumipallopensas ja toinen puu on kaiketi tuomi. Lumipallopensas on tosiaan ihan puun kokoinen, mutta se ei haittaa mitään kun näyttävä ja kaunis pensashan se on.  



Tähän ylläolevaan kuvaan pitää kyllä mainita, että meillä ei tosiaan ainakaan vielä ole omenapuuta, vaan poika ehti ulkoillessa viskata pari omppua kuistilta alas. Saatiin iso kassillinen omenoita naapureilta. :) Saattaa olla, että meiltäkin joskus oma omenapuu löytyy, kunhan ehtii enemmän pihaa laittaa.

Puiden välistä pääsee pidemmälle pihalle ja rinnettä ylös mennessä pääsee takapihalle, toisesta suunnasta pääsee ns. alapihalle, jossa sijaitsee kasvihuoneet, marjapensaat ja raparperit. Pihassa on aika paljon erilaisia kasveja ja kukkia, joita saisi siirrettyä meille sopivaan tyyliin kun nyt muutamat ovat vähän hassuissa paikoissa tai levinneet niin, että pitäisi jotain tehdä asialle. Meillähän pihanlaitto alkoi siitä, että kaikki liikaa levinnyt kasvusto leikattiin alas ja sen jälkeen ylläpidetty niin, että saa tehtyä pihalle myös omaa juttua pikku hiljaa. 

Grillikodan takaa miehet kaatoivat puita, kun siinä oli isot lepät taloon päin kallistuneina ja tuntui, että alkavat kallistua ja narista kovasti tuulella. Sisältähän nuo lahoja olivat, niin eihän tuo ihme ole, jos meinaa tuulisena päivänä vähän ääntä pitää.


Pihalla meillä on piharakennuksia aika monta ja ainakin grillikodan sijaintia muutetaan hieman, sillä se on kauniin kallion peittona tällä hetkellä. Kota on myös ihan susi tällä hetkellä, ei ole kovin hyvin tehty ja jollain aiemmalla asukkaalla on jäänyt remppaaminen kesken. Sen tilalle meinasimme rakentaa jossain sopivassa välissä uuden grillikodan hirrestä. Haluaisin, että kallio jäisi näkyviin ja siihen saisi valurautaiset puutarhapöydät sekä tuolit. Kalliolle saisi myös laitettua jotain kaunista kasvia ruukussa kasvamaan ja ehkä kallion reunalle voisi tehdä jonkinlaisen aidan, kun siitä on pienoinen pudotus alas villivadelmapusikkoon... 




Villivadelma on tosiaan vähän villiintynyt, meillä nimittäin kasvaa villivattua jo ompeluateljeen nurkilla asti. Muita rakennuksia meillä on grillikodan ja ompeluateljeen lisäksi aitan loppuosa, josta tulee miehelle paja sekä ulkosauna ja hirsimökki, joka on joskus ollut paikallisen suutarin paja. Loput pysyvät paikoillaan, joskin hirsimökin ja saunan luota kaadettiin puita, että siihen saa myöhemmin ympäri ajon mahdollisuuden. Myös autokatos toiselle autolle tulee jossain vaiheessa jonnekkin näiden piharakennusten luo. 





Ateljeen edessä on kiviportaat ja rinteessä vähän kuin reunus sammaloituneista kivistä. Tätä olen jatkamassa jatkumaan pidemmälle, mutta ensimmäisellä kerralla ei onnistunut, joten tämä menee uusiksi joko nyt syksyllä tai sitten keväällä. Kunhan jaksaa lähteä metsästä hakemaan lisää sammaloituneita kiviä. :) Tästä kivikyhäelmästä en muistaakseni ole tainnut julkaista täällä kuvia, enkä tähän hätään koneeltakaan löytänyt sopivaa. Ainakin toiset kiviportaista ovat joskus näkyneet asukuvien ohessa, mutta eiköhän niistä portaista ja kivien siirtelystä tule myöhemmin omaa postausta kunhan aloittaa uudelleen.

Haluaisin pihalle jonkinlaisia helppo hoitoisia pensaita ja kasveja, sillä esimerkiksi tänä kesänä kitkeminen jäi vähemmälle, kun ei enää töiden jälkeen inspannut kykkiä kitkemässä. Toisaalta taas olisi kiva, jos piha olisi suht luonnollisen näköinen kun keskellä metsää ollaan, mutta ainakin näistä kivikyhäelmistä ja kallion näkymisistä haluan pitää kiinni! Joku seinää pitkin kasvava monivuotinen kasvi olisi hieno myös, vanhemmillani on sellaisia ja ne näyttävät omiin silmiin hienoilta. Näistä kasveista ja niiden hoidosta pitää kysyä enemmän sukulaisilta, jotka tietävät kasveista paremmin. Meillä on muuten ollut tänä vuonna helppoja vihanneksia, yrttejä ja kukkia; perunaa, porkkanaa, oreganoa, basilikaa ja samettiruusua. Yhdet kukat unohdin laittaa kasvamaan ja mustasilmäsusannat hävisivät nurmikkoon kaatosateen myötä, kun parin tunnin päästä ulos istuttamisesta alkoi sataa vähän rankemmin.
 

Ensi vuonna saatamme pitää lopultakin tuparit ja puutarhajuhlat, jos saamme pihan laitettua oman maun mukaan. Tupareita ovat muutamat kyseelleetkin, kun tosiaan osa meidän kaveripiiristä ei ole vielä ollenkaan käynyt meillä ja olisihan se ihan kiva järjestää juhlat, kun talo ja tontti ovat ihan omat. :) Sitä paitsi, ehkä olisi taas meidän vuoro järjestää pirskeitä! 

Ehkäpä myöhemmin on mahdollista saada pihasta videotakin, mutta haluan että silloin on vähän valmiimman näköistä ja ehditty jo pihaan panostaa enemmän. :) Toivottavasti maltatte odottaa, tekemistä riittää kivasti tämän perusteella, kun tässä postauksessa oli vähän kiteytettynä kaikki mieleen tulleet ajatukset ja suunnitelmat puutarhan suhteen. Mukavaa tiistai-illan jatkoa! 

8 kommenttia:

  1. Ihanan luonnonläheinen puutarha jossa onkin monia mahdollisuuksia! Ja sitähän sanotaan että puutarha ei ole koskaan valmis, usein suunnittelu/unelmointi onkin se hauskin osa koko hommasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Luonnonläheisyys on ehkä sellainen tyyli mitä haen, mutta ehdottomasti haluan jotain koristeellisuutta takoraudan ja kivien avulla! :) Se on hyvin mahdollista, saa nähdä tuleeko höyrähdyttyä ihan täysin puutarhan hoitoon.

      Poista
  2. Kaunis piha ja paljon mahdollisuuksia tulevaan! Suunnittelu on ihanaa aikaa :) Nyt vain kirjastosta lainaamaan kaikki Viherpihat sun muut, niin keksit kaikki kasvit jotka haluat vielä. Mulla onkin jo paksu kansio ideoita ja nimiä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elise! :) Suunnittelu on kyllä mukavaa, vaan auttaisi todella paljon, kun tietäisi pikkasen enemmän kasveista. Kiitos vinkistä, pitää varmaan samalla käydä tutustumassa tuohon meidän kylän kirjastoon, kun ei olla vielä käyty siellä! ♥ Kuullostaa kyllä kivalta, teillä on ihana talo ja ihana piha. ^^

      Poista
  3. No nyt kun näihin toiveisiin päästiin, niin ois joskus kiva saada sun ateljeestakin kuvaa ja esittelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllähän näitä välillä tulee! :) Kiitti toiveesta, pitää laittaa ylös ja toteuttaa jossain vaiheessa. ^^

      Poista
  4. Oo, puutarhajuhlat ♥ Hyvältä näyttää ja hommaa riittää varmasti :D Hyvä käyttää aikaa tuollaisiin, itse olisin varmaan niin malttamaton että kaikki pitäisi tehdä kymmenen kertaa uusiksi.
    Kiva seurailla tällaisia projekteja, kun ei omaa pihaa ole ;) oma asunto kyllä sentään, mutta kerrostalotila on vähän rajallisempi.. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, olisi ihanaa järjestää ja vaikka muurinpohjalettuja tarjota grillaamisen lisäksi! ;) Toivottavasti ensi vuonna saadaan kaikki sille mallille, että voipi juhlia järjestää myös ulkona. Kiitos! Tosiaan saa vähän tutkia mitä sitä haluaa ja mahdollisuuksia on niin paljon, että meni aikaa ennen kuin alkoi jotain suunnitelmaa hahmottua.

      Mukava kuulla! Kerrostalossa on tosiaan omat rajansa, vaan mielipiteitä on monia, että missä tykkää eniten asua. ^^ Jokaisessa asumismuodossa on omat puolensa!

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)