lauantai 11. lokakuuta 2014

Yllätyssynttärit

Heräsin aamulla melko aikaiseen ja join aamukahvit rauhassa. Kävimme siskoni kanssa bloggaajien trendi-illassa edellisenä päivänä ja siskoni jäi sen jälkeen meille yöksi. Hän oli vähän toppuuttelemassa illan jatkojen suhteen, kun tiesi että seuraavana päivänä tulee läheisiä juhlistamaan miun syntymäpäiviä. Oli kuulemma mieheni tehtävä huolehtia, että olen seuraavana päivänä kotona! :)

Aamukahvin jälkeen sisko pyysi korjaamaan navettatakin vetoketjun, joten menimme ateljeelle ompelemaan. Vetoketjua korjatessa sisko sanoi, että auto tulee pihaan, enkä mie tunnistanut edes autoa ennen kuin sisko sanoi että "eikös H:lla ja T:lla ole tuollainen auto". Astuimme ulos ateljeelta ja autosta alkoi nousta sisaruksia leipomusten kanssa, kun mie en meinannut pitää synttärijuhlia, niin juhlat kuulemma tuodaan miun luo. Apua, ihan hankala käsittää, että yksikin siskoista tuli niin kaukaa meille ihan vaan miun synttäreiden takia! Hämmennyin kyllä hyvin näistä yllätysjuhlista, mutta kävin kuitenkin ompelemassa vetoketjun kokonaan kiinni takkiin, kun siinä ei paljoa enää ollut tekemistä. 





Siskot olivat tehneet synttärikakun lisäksi myös pizzapyöröjä, pistaasi-bostonpullaa, mokkapala-cupcakeja ja toffeekeksejä! Vau, oli kyllä valikoimaa ja synttärikakku oli ihanan kirkkaanvärinen koristeluineen päivineen. Nämä ovat ensimmäiset yllätyssynttärini ikinä, aika kivaa! :) Olivat ostaneet Karpalokuohua, tuota Kontiomehun ihanaa alkoholitonta kuoharia ja limpparia osalle porukasta. Oli melkoisen täysi olo tarjoiluiden jälkeen, kaikkeahan pitää maistaa ja lempparitarjottavia erityisesti. 




Siirryimme olohuoneeseen kun kaikki olivat syöneet ja vuorossa olikin lahjojen avaaminen. Näytin muille, että minkälaiset kengät ostin itselleni synttärilahjaksi ja sitten sainkin availla lahjoja. Lahjakasseista ja paketeista paljastui muun muassa kengät yhteensopivan laukun kanssa, sifonkinen paita, herkkuja, pyyhettä, koristeellisia vetoketjuja ompelutöihin ynnä muuta mukavaa. 


Sain siskoilta yhteislahjana Ted Bakerin iPad- kotelon, se on ihana! Sopii laukkuun hyvin ja suojus on kyllä hyvä olla tulevaa reissua ajatellen. 










Poika viihtyi hyvin kirjaa katsellen ja tätinsä kanssa leikkien. Lahjojen avaaminen totta kai kiinnosti, kuinkas muuten. :) Yhdellä siskoistani oli ihanat rannekorut, piti kuva ottaa niistäkin ja seuraavat kolme kuvaa ovat vähän sekalaisia, mutta yllätyssynttäreihini liittyviä kuvia.




Maahiskainen oli kutsunut myös omalta puoleltaan porukkaa meille ja pyytänyt läheisimmän ystäväni myös paikalle, mutta hän ei valitettavasti päässyt tulemaan. Kuitenkin ihmisiä kävi hyvin ja päivä meni pitkälle iltapäivään, kun viimeiset lähtivät. Sain myös huonekasveja useamman kappaleen nuihin sisustusprojekteihini, joskin vielä pitää pari hyllyä askarrella kasveja varten. Huonekasveista kaksi on sellaisia roikkuvia kasveja ja yksi sellainen runsaslehtinen ylöspäin kasvava, sen tarkemmin en osaa sanoa kasveista.

Anoppini oli neulonut minulle puoliympyrän muotoisen huivin ja yhteensopivat kynsikkäiden tapaiset "hanskat". Niin ja siskoni oli neulonut minulle tupsullisen valkoisen pipon aiemmin tekemänsä kaulahuivin kaveriksi! Käsintehdyt lahjat ovat kyllä mahtavia, tykkään kovasti. :) 



Siinäpä sellainen tiivis paketti yllätyssynttäreistäni, mitkä tosiaan pidettiin tuossa syyskuun vikana viikonloppuna meillä. Kiitos koko porukalle mukavista yllätyssynttäreistä, juhlat säilyivät yllätyksenä loppuun asti ja kivaa oli! ♥

6 kommenttia:

  1. Oii vähä ihanalta kuulostaa tommoset yllärisynttärit ! :) Oot kyllä ansainnukki ne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat yllärisynttärit olivatkin, olin melko otettu! :) Hyvin sujui kokonaisuudessaan ja tarjottavat olivat tosi maukkaita. Kiitos kovasti kauniista sanoista! ♥

      Poista
  2. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! Hyvännäköiset on tarjottavat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sanoppa muuta, olivat todella hyviä ja piti kyllä kaikkea syödä. Varsinkin kun osa oli sellaisia, mitä en ollut ennen maistanut, mutta olivat hyvin ottaneet huomioon miun lempparit ruoka-aineista. :) ♥

      Poista
  3. Voi onpas kivan kuuloset yllätyssynttärit siulla ollu :) Miullaki on siulle pien synttäripaketti oottamassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä kivat juhlat! :) Hassua, et pysyi näin pitkään salassa kun kuitenkin niin monet ties etukäteen. Sama täällä, pitää meidän törmäillä jossain vaiheessa! ♥

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)