tiistai 16. joulukuuta 2014

Liehuvaa asua hapsuilla

Ennen kuin kerron viime viikonlopun pikkujouluista, näette tuoretta päivän asua. Melkoisen mustaa asua, mutta omanlaista kuitenkin! Asun osat ovat kaikki vähän eri paikoista ja sopivat yhteen hyvin, materiaalien kepeys sopii hyvin talveen ja musta pitsihän on aina paikallaan.


Neuletakki - Esprit
Paita puhvihihoilla - Reflex + DIY / second hand
Sifonkihame - Ebay
Rusettirannekoru - KappAhl
Pitsinilkkurit hapsuilla - David Andersen for Bianco


Muokkasin Reflexin lyhythihaista paitaa istuvammaksi itselleni, sillä siinä oli omaan makuuni liian syvä pääntie ja samalla ompelin vaatetta istuvammaksi. Nyt on sopiva kokonaisuudessaan, eikä paidan alle tarvitse viritellä toista paitaa. :) Yksityiskohdista en saanut tällä kertaa onnistuneita kuvia päivän hämärtyessä, mutta eivätköhän nämä kaikki asun osat vilahda myöhemminkin täällä blogissa.


Jalkaani valitsin David Andersenin Biancolle suunnittelemat kengät, joissa on pitsisiä aukkoja, joista näkyy esimerkiksi värilliset sukkahousut läpi. Samoissa kengissä on takana olevan vetoketjun päässä lähes koko kenkien mittaiset mokkanahkaiset hapsut. Nämä hapsut erityisesti ovat ihanat katseenkiinnittäjät, kun liikkuvat kävellessä kauniisti!


Pidän itse tästä asusta todella paljon, mutta näillä kengillä en välttämättä lähtisi talvella pitkiä matkoja kulkemaan lumella. Ovat aika liukkaat, olisi varmaan syytä käydä talvipohjat laitattamassa suutarilla, mikäli meinaa talvella enemmänkin käyttää! :) Asu toimii varmasti muidenkin kenkien kanssa, niin ei ole akuuttia saada pitävämpiä pohjia. Mukavaa tiistaita lukijoille, palailen taas!

12 kommenttia:

  1. Onpas ihanan keveä asu ja sopii sinulle kyllä tosi hyvin! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heimo! :) Kepoisuutta hainkin asulla, mukava kuulla että onnistui. ^^

      Poista
  2. Onpas nätti asu, käy sinulle todella hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Asu oli kyllä mukava ja arkinen, mutta pienellä jujulla. ^^ Hämärässä päivässä kuvaaminen ei ole ihan niin helppoa mustien vaatteiden kanssa, onneksi kuvista sentään vähän selvää saa!

      Poista
  3. Kaunis asu ja sopii sulle hyvin :) !

    VastaaPoista
  4. Aiiikas ihana asu, sussa on jotain mystistä keijukaismaisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Useampi on sanonut samaa keijukaismaisuudesta ja mukava kuulla, että pidät asusta! :)

      Poista
  5. Todella kaunis asu, jotenkin ihanan kepeä, ja sopii sinulle loistavasti. ^-^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti Shadou, ihana kommentti! :) Hame on tosiaan ihana, vaikka miulla onkin siihen viha-rakkaus-suhde kun en ole varma siitä, mutta olen ainakin oppinut yhdistelemään sitä muihin vaatteisiin. ^^

      Poista
  6. Kerrassaan upea asu! Liehuvat vaatteet on aina jotenkin erityisen kivoja, ja vielä kun on kokomusta asukin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Carrie! :) Sanoppa muuta, läpikuultavuus ja keveys tekee hyvää mustissa asuissa sekä talvisilla keleillä. ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)