tiistai 20. tammikuuta 2015

Baby shower ♥

Lupasin tuossa eilissä päivänä Facebookin puolella kirjoittavani seuraavalla kerralla viikonlopun baby showereista ja tänäänhän on taas blogin päivityspäivä, josta ei lipsuta viime viikonlopun malliin. Miusta tulee siis täti, isosiskoni on raskaana ja laskettu aika on piakkoin! Viime viikon lauantain vauvajuhlat olivat siis hänelle järjestetyt ja ne järjestettiin ihan yllätyksenä siskolleni. Juhlien tarkoitus oli olla niin vauvajuhlat kuin myös kokoontuminen tulevan ystävänpäivän kunniaksi, sillä ystävänpäivä menee niin lähelle laskettua aikaa ja todennäköisesti vauva on jo silloin täällä.

Siskoni lapsuudenystävä oli etsinyt minua FB:sta, mutta ei ollut löytänyt kun sukunimenihän vaihtui naimisiin mennessä. Hän oli onneksi sitten törmännyt tämän blogin FB- sivuun, oli laittanut yksäriä ja kysellyt vielä siskon mieheltä miun sukunimeä. Joka tapauksessa, kiinni hän miut sai sitä kautta ja sitten aloitettiinkin suunnittelemaan siskolleni yllätysjuhlia yhdessä paikalle saapuvan porukan kanssa!



Askartelin taaperon kanssa juhliin Vauvalotto- kupongit ohjelmanumeroksi, eli jokainen meistä arvaili tulevan pienokaisen nimen, syntymäpituuden ja -painon sekä tietysti syntymäpäivän kellon tarkkuudella. Saa nähdä, kuka arvasi lähimmäksi vai arvasiko kukaan! Näitä tehdessä sai fontin takia hetken miettiä, että miten vältän ä- kirjaimet tekstissä ja tarkoitus oli käyttää samaa fonttia myös juhliin tehdyistä lupauksista, mutta loppujen lopuksi niihin piti vaihtaa fonttia kun en keksinyt enää yhtään ääkkösittömiä synonyymeja joillekin sanoille. Lupauskortit laitettiin siskoni ystävän valmistamaan vaippakakkuun nauhan avulla.




Siskon mies auttoi meitä myös järjestelyissä ja jätti meille avaimen sovittuun piilopaikkaan, että pääsimme taloon sisään sillä välin kun he olivat synnytysvalmennuksessa. Ehdimme järjestellä paikkoja hyvin; saimme kaikki koristeet, lahjapöydät ja tarjottavat paikoilleen. Pojan kanssa askartelimme myös lippunauhan Baby shower - tekstillä ja muutkin toivat ennalta sovittuja koristeita paikan päälle. Jokainen meistä oli myös leiponut jotain ja jokaisella oli tarjottavia tarkoituksella mukana sen verran paljon, että osan sai pakkaseen synnytyksen jälkeistä aikaa varten. Seuraavissa kuvissa ei ihan kaikki tarjottavat näy, sillä olin liian hätäinen ottamaan kuvia.

Vähän ennen kun siskoni ja hänen miehensä oli aika saapua takaisin kotiin, laitoimme valotkin kiinni ja oven auetessa kuului vain kuorossa "Yllätyyys!", aivan kuin pihalla olevista ylimääräisistä autoista ei voisi päätellä kylässä olevan useitakin kutsumattomia vieraita. ;) 





Paikan päälle saatiin muun muassa vaippakakku, koristeltuja tuikkukippoja, venetsiakynttilöitä, ilmapalloja ja hempeän serpenttiinin uupuessa eräs vauvajuhlissa olleista oli keksinyt ostaa hempeää lahjanauhaa. Sehän ajoi kiharrettaessa ihan saman asian, kuin serpenttiinikin, todella hyvä idea! :)




Pojalle laitettiin juhliin mustat housut ja vihreä kauluspaita ruuduilla, hänen paitaansa itseasiassa hieman vilahtaa yhdessä ylempänä olleessa tarjottavien kuvassa. Itselleni halusin laittaa uuden mekon, jonka tilasin Zalandolta hetki sitten ja valikoimaahan kävin tsekkaamassa, kun sain joululahjaksi lahjakortin tuohon liikkeeseen. Kokonaan sininen mekko, tämä on harvinaista ja tätä sävyä miulla ei taidakaan olla ennestään vaatekaapissa taikka rekillä. Kaunis väri ja malli on tässä mekossa, Closet- merkin mekko on suunniteltu ja valmistettu Englannissa. Hintaansa nähden (52,46e) tosi hyvin tehty ja materiaali on hyväntuntuista.


Unohdettiin ottaa asukuvat paikan päällä monen muun jutun lisäksi, joten räpsäisin nämä tänään jalustan ja kaukosäätimen avulla. Se ero löytyy lauantain asuun, että silloin hiukset olivat nutturalla. Ja kuten joku tarkkasilmäinen taikka Instagramia seuraava saattaapi huomata, niin hiukset ovat himpun verran tummemman punaiset kuin yleensä. Ei ollut oikeaa väriä kaupassa, joten testasin sitten toista väriä ja nyt punaisen sävy vivahtaa hieman violettiin.


Mekko - Closet* / Zalando*
Laukku - Victoria Delef
Nilkkurit - Fuzz

* mainoslinkki

Nämä juhlat olivat muuten ensimmäiset yllätysjuhlat, mitä miun isosiskolle on järjestetty ja oli kyllä mukavaa olla järjestämässä näitä juhlia muiden kanssa. Huippua oli kyllä nähdä myös tuttuja, joita on viimeksi nähnyt useampi vuosi sitten ja tuntuihan tuo taaperokin viihtyvän aika hyvin. Olivat ilmeisesti onnistuneet ja mukavat juhlat muidenkin kuin miun mielestä, kiitoksia kovasti kaikille paikalla olleille! ♥

16 kommenttia:

  1. Voi miten ihanalta tapahtuma kuulosti :------)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo baby showerit olivat kyllä ihanat ja mukava oli järjestää ne muiden kanssa! :) Keksittiin kuttua yksi erittäin tervetullut vieraskin, jonka kanssa olivat nähneet viimeksi reilu pari vuotta sitten, oli iloinen yllätys sekin! ^^

      Poista
  2. Ihanaa, miten olettekin jaksaneet järjestää! Kuulostivat kivoilta juhlilta ja mahtavat lahjat. Voin kuvitella, että lupaus-kortit ovat tarpeen. Näytät muuten asussasi todella kauniilta, sinisen ystävänä tykkään! Mekon malli on myös kaunis ja sopii sinulle. Uusi hiusväri ei sekään näytä laisinkaan hullummalta, päinvastoin. Upea ilmestys! ^-^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä huippua kun isosiskon kaveri otti yhteyttä ja sit porukalla saatiin hyvät juhlat järjestettyä kun jokainen osallistui! ^^ Mukavaa oli ja varmasti jää muistiinkin, otettiin ryhmäkuvat ja kaikki.

      Kiitoksia todella paljon! En yhtään tiennyt, että mitä mieltä olisi tuosta hiusten sävystä, kun se näytti lähelle sitä toista väriä. :D Mut hyvä ettei ihan vikaan ainakaan ole mennyt! Tuo mekko oli hyvä ostos, mie jo ehdin sitä verrata ompelullisesti yhteen toiseen saman hintaiseen omistamaani mekkoon, niin on kyllä niin paljon siistimmin ja laadukkaammin tehty! ♥ Closetilta löytyy muutakin kivaa vaatetta, niin taidan pitää tuon vaatemerkin mielessä, yllätyin niin positiivisesti.

      Poista
  3. oioi miten ihanat juhlat! ♥ tästä postauksesta tuli niin onnellinen fiilis. kiva kun ootte tuollaiset jaksanut järjestää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isosisko tykkäsi myös kovasti ja muutkin tuntuivat olevan ihan samaa mieltä! ♥ Mukavahan näitä on järjestää, seuraavaksi pitäisi järkätä pojille yhteissynttärit ja meidän joensuulaisten bloggareiden ryhmälle tietty. ^^ Nyt kun aikaa vaan liikenee sen verran, että ehdin suunnitella! :)

      Poista
  4. Ihanan olon juhla ollut teillä (: Onnea siskollesi tulevasta vauvasta. Ja sulle sopii tosi hyvin sininen ! Mullaki on sininen mekko ja se on ihan mun lemppari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä todella mukavat juhlat ja kaikki viihtyivät! :) Tuo pieninkin, vaikka meinasi parit kiukut vetäistä. ;) Mie kerron siskolle onnittelut, kiitän silti jo etukäteen.

      Ihana kuulla, mie ihastuin tuohon siniseen ihan täysiään ja vaikka on niin paljon kirkasta väriä, niin ei kyllä oudolta tuntunut vaikka yleensä tulee niin tummiin pukeuduttua. :)

      Poista
  5. Voi kuinka ihanan näköiset juhlat!! <3

    Sinun mekkosi on aivan mielettömän kaunis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, tuo mekko on kyllä ihana ja hyvin valmistettukin! :) Jospa sitä rohkenisi useammin kokeilemaan kirkkaampiakin värejä, kohtahan tuo kevätkin alkaa olla ja hyvin on huomannut talvea kohden taas vaatteiden tummenevan tummenemistaan.

      Oli kyllä ihanat juhlat, yllätysjuhlia on kiva järjestää! ♥

      Poista
  6. Oh my this is absolutely adorable! I love the rose petals and those yummy looking treats you have there! <3

    unknownprettylies.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! ♥ It was nice to surprise my big sister with the baby shower- party! ^^

      Poista
  7. Ihanat juhlat teillä ollut Oi että :') Mua on jääny kalvamaan ku mulle ei näitä pidetty vaikka salaa toivoin, että minut yllätettäs! :D <3 Onnea tulevalle täille ja siskollesi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihanat olivat kyllä juhlat ja olisi tosi kivaa ollut, kun itsellekin olisi tälläiset järjestetty! ^^ Miulla ei siis myöskään ollut baby showereita, mutta ihanaa oli siskolle järjestää nämä porukalla. ♥

      Poista
    2. :) rento huomata tuossa mun kommentissa tommonen "täi" sana..apua :'D

      Poista
    3. Heh, ei se mitään! :D Ymmärsin kuitenkin mikä tarkoitus oli, sattuuhan sitä. ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)