sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Naisen kruunu, osa 3

Voihan kökkö, eilen muokkasin videota pitkästä aikaa, enkä kaikkia kikkoja muistanut, mitä ohjelman kanssa olen aiemmin käyttänyt. Pari tuntia vierähti videota tehdessä, joten en ehtinyt eilen tehdä postausta valmiiksi asti! Ihan paras mahdollinen lopputulos ei tullut leikkausten osalta, joten kuvasin tänään sitten uuden videon, tämä on niin tätä. :)



Vielä muutama sananen ja oma kokemus videon lisäksi nuista palasaippuoista. Enää ei ole hoitoainetta tullut käytettyä, sillä palasaippualla pesu on riittänyt ja hiukset tuntuvat hyviltä ilman hoitoainettakin. Hetki meni ennen kuin hiukset tottuivat palasaippualla pesuun, mutta tykästyin todella paljon pesun jälkeiseen fiilikseen hiuksissa. Tyvi jää hieman koholle pesun jälkeen, eikä laskeudu ihan päänmyötäiseksi kuten aiemmin. Käsiteltävyys on myös parantunut ja pidän hiusten natisevan puhtaasta tunteesta!


Hiukset tuntuvat helpommilta laittaa, kun kurittomat pyörteet tottelevat paremmin, jos näin voi sanoa. Ennen jouduin käyttämään aina lakkaa ja tiheäpiikkistä kampaa, että sain ns. vauvahiukset ja otsalta löytyvät pyörteet ruotuun, mutta nyt harjaaminen ja hiusten laittaminen ilman lakkaa riittää. Joskus tosin laitan lakkaa varmuuden vuoksi, sillä joissain kaupungin liikkeiden tuulikaapeissa tuulee niin kovaa, että tukka on ihan sekaisin sellaisen läpi kävelemisen jälkeen. :D Näissä kuvissa tuo ylempi saippua on Lempin Lemmen Saippua ja alempi, vaaleampi saippua on herkälle iholle sopivaa Kehäkukka Kakkaraa. Pikkusiskoni on muutamia kertoja tuonut näitä saippuoita miulle tuomisina, kun hän on meille tullut viikonlopuksi kylään.



Vaikka en ihan mikään varsinainen ekoilija ole, niin ihastuin näihin palasaippuoihin ja erityisesti tuohon tyveä kohottavaan vaikutukseen, se on hyvä juttu näin pitkillä hiuksilla! Muutenkin tykkään, että nuo saippuat ovat käsityönä tehtyjä luomu- ja luonnonsaippuoita.

Olen myös aiemmin kertonut hiuksista ja niiden hoidosta, ensimmäisen osan löydätte täältä ja toisen täältä. Videolla olikin tarkemmin toisesta ihan uudesta tuotteesta, tuosta Crestolin Colorgloss - sävytteestä, jota kaverini suositteli joskus viime vuonna. Muuten hiusten suhteen on ehkä pientä uudistusta tiedossa, mikäli suunnitelmani hiusten suhteen onnistuu vakkarikampaajalla! ^^

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! ♥

12 kommenttia:

  1. Ohhoh, olipas jännä! Palasaippuaa hiuksiin, enpä ole ennen kuullut. Hankaatko palaa suoraan päähän vai käsiin ja siitä hiuksiin vai miten käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa! :D No sama reaktio oli miullakin, kun kuulin tästä ja sisko just tutustutti tähän Sola Saippuaan. Hällä on itsellään eräs saippuoista auttanut niin hyvin iho-ongelmiin, että muutkin ovat sen huomanneet! Aloitin sitten miekin testaamaan näitä, kun sisko toi tuliaisina meille näitä tullessaan ja mies tykästy näihin kanssa.

      Nuista osa saippuoista käy hiustenpesuun ja se mainitaan erikseen paketissa. Tätä hangataan käsissä vaahtoavaksi ja sitten vaahtoa hangataan päähän. Välillä kieltämättä tulee laiskuuden iskiessä hangattua palaakin päähän, vaikka ohje on eri. :D Olen ihan ihastunut näihin palasaippuoihin, kun hiukset tuntuvat niin hyviltä ja käsittely on paljon helpompaa. ^^

      Poista
  2. Thank you for sharing this!! :)

    unknownprettylies.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Mikä lie muutoksesi onkin, ehdotan, että esim. otstatukka, rikottu, laskeutuva, toispuoleinen, mikä vain ei tylsä suora sopisi sinulle! ;) Kun on pitkät hiukset, tuntuu, että voi hieman olla tylsähköä pitää samaa mallia kauan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onhan miulla nytkin tavallaan malli hiuksissa, mutta se on vähän yli kasvanut tällä hetkellä. ;) Huomaa kun tekee kampauksia, kiharoita ynnä muuta, mutta välttelen hiusten lämpökäsittelyä että pysyvät paremmassa kunnossa. Pituudesta en paljoa aio joustaa, kun pitkät hiukset ovat se miun juttu.

      Ei miusta ole tylsää pitää samaa mallia pitkillä hiuksilla, riippuu ihan mitä pitää tärkeänä. Miulle helppohoitoisuus ja hiuksien näyttäminen kivalta tyyliin auki + ponnarilla on ehkä tärkeimmät. Ja tämä edestä lyhyempi ja takaa pidempi malli keventää hiuksia hyvin, ei tunnu raskailta kuten tasaisilla pitkillä hiuksilla tuntui joskus aiemmin. En halua olla joka aamu läträämässä hoitotuotteilla/ suoristimilla / kihartimilla tms., että tukan saa nätiksi tai käydä kolmen kuukauden välein leikkuuttamassa, että malli näyttäisi aina hyvältä. :) Jotain uutta on kuitenkin tarkoitus kokeilla tällä kertaa, kunhan ajan vaan ehdin saada!

      Poista
  4. Mulla on tota samaa hiusväriä ollut myös joskus :) Oot ihana tässä videolla, näitä voisit tehdä lisääkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa, kiva kuulla! :) Mies tykkäsi ainakin tuosta väristä ja kyllä tähän on itsekin jo tottunut! ^^ Kiitos, tämä video tuli yllättävän kivuttomasti, sain kerralla kuvattua koko pätkän. Harvinaista, mutta ehkä oli oikea fiilis ja häiriötekijöitä ei ollut. Josko näitä tulisi tehtyä jatkossakin, kiva oli kuulla että tykkäät videosta! ♥

      Poista
  5. Ihana nähdä sinut videolla! :) Näytät niin kauniilta ja luonnolliselta. Palasaippuoita onkin pitkään tehnyt mieli kokeilla, vaan mitähän tää täysin omaa elämäänsä elävä luonnonkihara hius niistä tykkäis...Ainahan voi kokeilla kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla Salla! ♥ Hassua kuulla, tai siis lukea, kun itsellä oli tuona päivänä vähän huonompi päivä omasta mielestä ulkonäöllisesti... :D Itse katsoo kuitenkin eri tavalla yleensä omia kuvia ja videoita, sen jos minkä on oppinut tässä vuosien varrella!

      Mie melkein suosittelisin kokeilemaan ensin vaikka Metsän Emäntää, se on hellävaraisempi kuin tuo Lempin Lemmen Saippua! :) Tai Kehäkukka Kakkaraa. Ja ainakin itsellä oli hyvä käyttää alussa hoitoainetta lisäksi ja siitä pikku hiljaa vähentää sitä hoitoaineenkin käyttöä. Miehän alussa pesin tuolla saippualla ja kuitenkin laitoin pituuksiin vielä hoitoainetta, että hiukset tottuvat sit vähitellen. Miulla tuli saippuan mukana esite, jossa oli vinkkejä saippuoiden käytöstä hiusten pesuun ja siitä, miten voi nopeuttaa sitä hiusten tottumista! :) Tuosta hoitsikasta ei tosin ollut mitään, mutta koin sen itselleni parhaimmaksi keinoksi!

      Hetki siinä menee, ennen kuin hiukset tottuvat täysin luonnonsaippuaan, mutta ei se hankalaa ollut eikä hiuksetkaan kärsineet. Nyt voivat vaan paremmin ja käsiteltävyys on niin paljon parempi, etten vaihda! :)

      Poista
  6. Miten teitkin sen taas? :D Olen siitä asti, kun löysin omille hiusillenni täydelliset hoitotuotteet, ajatellut että täytyy kyllä blogiin aiheesta kirjoittaa, mutta ehdit aiheen kimppuun ensin. Samoja tuotteitakin vielä löytyy. ^-^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ehkä meillä on sellainen alitajuinen yhteys! :D ♥ Jännä kuulla, että taas sattui samalla tavalla, mut ehkä vaan ajatukset juoksee samaa rataa ajoittain. Ja huippu kyllä, että samoja tuotteitakin löytyy, ei voi olla totta! :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)