torstai 12. helmikuuta 2015

Auringon pilkahdus

Monissa blogeissa olen jo törmännyt kevään tulon odotukseen ja kieltämättä olen miettinyt, että ei kai ihan vielä. Voi kyllä! Kaksi päivää paistoi aurinko peräkkäin ja lumet sulavat siihen malliin, että talon katto paljastuu lumipeitteestään. Poika heräsi aamulla normaalia aiemmin, kun lumia tuli niin paljon katolta alas, eikä saanut enää unta. 

Helmikuu alkaa kohta olla puolessa välissään ja alkaa olla ystävänpäivän sekä perheen miespuoleisten synttäreiden aika. Tuosta noin kahdeksankymmentä senttisestä olisi kivaa viettää traktori-, sirkus- tai merirosvoteemaisia synttäreitä, arvelen että joku maatilateema menisi myös vallan mainiosti. Saa nähdä mitä keksitään ja ehditään tehdä, pitää ainakin aloittaa leipominen ajoissa, että saadaan kivat tarjottavat aikaan. Onneksi miulla on tuo pieni apuri, joka on kovin innokas leipomaan!
 
 
Aurinkoisen päivän asuun halusin jotain kirkkaampaa väriä, joten päädyin punaamaan huulet pinkihtävällä sävyllä ja laittamaan Minna Parikan kirkkaanväriset Pfeifferit jalkaan. Kaivoin koruhyllyltä ulkomailta saamani savikorun pitsikuvioin, tämä on yksi koruista mitä varon kuin kukkaa kämmenellä. Näissä kuvissa ei pahemmin aurinkoa näy, mutta olisi jo aika kaivaa aurinkolasit esiin ihan vain varmuuden vuoksi, jos näin aurinkoisia päiviä alkaa olla enemmänkin. 



Asuna pitkästä aikaa Vilan tunika pitsillä ja vyötärölle sidottavalla nyörillä. Ihanalta näyttää päällä, mutta harvemmin tulee käytettyä materiaalin sähköistyvyyden ja hiostavuuden takia. Ihan niin tarkka en ollut materiaalien suhteen, kuin normaalisti niin ilmankos tuo. Kaunis tunika se on silti. :)



Tunika - Vila
Trikoohame - H&M
Kaulakoru - Darila K2M
Korkokengät - Minna Parikka Pfeiffer
 
Mukavaa viikonloppua, meillä ainakin tulee olemaan ihana viikonloppu! Eräs ystävä tulee kylään ja yksi miun siskoista tulee viikonloppuna myös yökylään, pitkästä aikaa ja innolla odotan molempia vieraita. ♥ Blogin Facebook- sivulla mietiskelinkin, että mistä postaan seuraavaksi ja sieltä löytyykin muutamien tulevien postausten aiheita! 

12 kommenttia:

  1. Kaunis asu ja kaunis sinä ! <3 Sulla on vaikka mitä kivaa tulossa! Mä itse odotan niin paljon kevättä, se on mun lempi vuodenaika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, Niina! ♥ On kyllä vaikka mitä ihanaa tulossa, tästä vuodesta tulee kyllä paras ikinä! Kevät olisi aivan ihana ja kyllä alkoi toivokin nousta, mutta tänään visko taas lisää lunta taivaalta. :D Sinne meni kevään odotus. ;)

      Poista
  2. Maatilateema olis sopinu meillekkin! Mut en edes tullu ajatelleeks koko teema-asiaa, tarjottavia lähinnä miettiny ja juuri teinkin pari pellillistä kasvispiirakkaa ja heitin pakkaseen :) Mukavaa kun on juhlat tulossa!
    Tilasin muuten nahkasaappaat, mustat matalalla korolla. Toivottavasti ne on nyt sit sopivat, oli ainoastaa koko 36 jäljellä joka kyllä useimmiten on mun koko. :)
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, meillä tuli teemasyndet mieleen, kun teemajuhlia on kiva järjestää ja sellaiset ovat mukavimpia. ^^ Täällä pitäisi myös leipominen aloittaa ja vaikkapa päättää se aikakin, milloin pidetään synttärit. Sanoppa muuta!

      Aijjaa, toivottavasti ovat sopivat! Kiva kuulla, että löytyi mieluisat saappaat. :) Kiitos samoin teille! ♥

      Poista
    2. Piti palauttaa kengät ku oli liian pitkä varsi. Itse oon tosi lyhyt. No kaippa mulle joskus viel kengät löytyy :D

      Poista
    3. No voi kurja, toivottavasti löytyy uudet hyvät saappaat! Suutarilla voi muuten lyhennyttää varmasti varsia, jos tuntuu että ovat liian pitkät. :) Tosin silloin kenkien kannattaa olla tosi hyvät, vaikka suutaritkaan ei kovin kalliita ole.

      Poista
  3. You look fabulous and great shoes!
    Dawn // wickedly-pleasant.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Dawn! :) I love these shoes, Minna Parikka`s heels looks so feminine. ♥

      Poista
  4. Ihana asu. Jotenkin jännän pirteä, ehkä huulipunan ja kenkien tuomaa? ^-^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan oikeassa olet, jännä miten pirteältä näyttää vaikka on mustaa vaikka muille jakaa. ;) Huulipuna ja kengät piristävät päivää kuin päivää, niin voi olla syy siihen. ^^

      Poista
  5. Onpas taas niin kaunis mekko, upeat hiukset ja herkulliset kengät :)

    Hyvää ystävänpäivää ja kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Salla! :) Mukava kuulla, että pidät ja kieltämättä itsekin pidin asusta paljon, erityisesti huulipunasta ja kengistä.

      Kiitos samoin sinulle! ♥

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)