sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kymmenen asiaa minusta


Viime aikoina olen useammassakin blogissa törmännyt postaukseen, jossa kerrotaan kymmenen asiaa itsestään. En olekaan pitkään aikaan enää faktoja ynnä muuta kirjoittanut ja viimeisimmän faktapostauksen jälkeen on uusia lukijoitakin tänne ilmaantunut, tervetuloa vaan jokaiselle ja toivottavasti niin te uudet kuin vanhatkin lukijat viihdytte blogini parissa! 


Ensimmäinen

Avaruus ja luonnontieteet kiehtovat minua aika paljon, tykkään lukea aiheista ja katsoa dokumentteja näihin liittyen. Eivät olleet nuorempana mitään lemppariaiheita, mutta sittemmin on alkanut innostus heräillä. Itseasiassa avaruus ja historia liittyvät seuraaviin tatuointeihini aika paljon. Erilaiset myytit kiinnostavat myös, niin kotimaiset kuin muidenkin maiden myytit. 


Toinen

Pelkään ja inhoan muurahaisia. Hyi että. Kieltäydyin pari viikkoa sitten pyykkäämästä, kun pyykkikoneen lähellä oli muurahaisia useampana päivänä. Mies kävi onneksi hakemassa murkkurasioita ja nyt ei ole enää yhtäkään murkkua näkynyt! ( Kopkop, viimeksi kun sanoin näin täällä, niin kävi juuri niin kun ei pitänyt. ) Tämä pelko on tosin vuosien myötä lieventynyt, enää en saa kamalaa sätkyä muurahaisia nähdessäni. 


Kolmas

Olen sosiaalinen. Erityisesti tänä vuonna olen nähnyt niin paljon ihmisiä eri tilanteissa ja puhunut puhelimessa eri ihmisten kanssa, että on hankalaa muistaa, kelle olen kertonut mitäkin ja saatan aloittaa keskustelun tyyliin: "hei muuten, mie en tiiä oonko mie jo sanonu.... " Tai sitten kerron vaan saman asian uudelleen, hups! 



Neljäs

Minusta on aivan ihanaa, kun mieheni kuuntelee ja kommentoi keskustellessa paljon. Ihan sama, mikä aihe on, vaikka selittäisin jostain uudesta muoti-ilmiöstä, ompelemisesta tai näyttäisin jonkun bloggaajan tyyliä niin silti hän katsoo, kommentoi ja osoittaa, että kuuntelee. Ja ihanaa on myös se, että hän pitää tyylistäni pukeutua ja saattaa yllätyksenä hankkia minulle jotain erittäin kaunista - ikinä ei tiedä mitä synttärilahjoista ym. Paljastuukaan. 


Viides

Valitettavasti tänä keväänä ei tullut tarpeeksi ilmottautuneita tanssitunneille, joten treenaan yksin kotona. Ei ihan aja samaa asiaa, mutta jospa syksyllä sitten paremmalla onnella ja ehkä kesällä pääsisi torille esiintymään pitkästä aikaa. 



Kuudes

En olisi ikinä uskonut oppivani tietokoneista ja ohjelmista näin paljon, kun meillä ei vanhempien luona voinut katsoa telkkaria tai olla tietokoneellakaan. Oman tietokoneen ostin ammattikoulussa opiskellessani, että sain tehtäviä tehtyä vapaammin. Haluaisin kieltämättä oppia vieläkin enemmän, mutta eiköhän tulevaisuudessa tule opittua ja en näe mahdottomana, että kävisin joitain kursseja taikka lyhyt koulutusta aiheeseen liittyen. Ja olen muuten tällä hetkellä erittäin iloinen, että tämä MacBookin käyttö alkaa olla yhtä sujuvaa kuin edelliselläkin koneella! 


Seitsemäs

Ostoslistallani on tällä hetkellä mintunvärissä laukku ja korkokengät sekä auringonkeltainen Korssin laukku. Ompelupuolella itselleni on tulossa mekko ristiäisiin ja mietin, josko toisen trenssin valmistaisin itselleni, kun varastosta löytyy napakkaa puuvillaa. Kaksirivisellä napituksella ja istuvilla leikkauksilla tietenkin, kun yksirivisellä napituksella trenssi jo löytyykin. 



Kahdeksas

Olin nuorempana todella taikauskoinen, joka näkyy nykyään muun muassa siinä, että skippaan nettikaupoissa ja vastaavilla sivustoilla aina kolmannentoista sivun. En tiedä miksi teen sitä edelleen ja ollaan miehen kanssa ehkä vähän naureskeltu tälle tavalle. :D 



Yhdeksäs

Otan kuvia sydämistä, aina kun niitä näen. Esimerkiksi kadulla syksyllä lehdistä muodostuneesta sydämestä, sydämenmuotoisesta reiästä juustossa, Love Moschinon laukun vetoketjun vetimestä, pisaroista sekä kivistä, jotka ovat luonnostaan sydämen muodossa. Näistä voisi joskus koostaa oman postauksensa, koneelta löytyy oma kansio näille kuville! 



Kymmenes 

Olen tarkka vaatteiden viikkauksen ja järjestyksen kanssa. Vaatteet pitää aina kääntää sukkia/ sukkahousuja myöten oikein päin ja viikata tietyllä tavalla. Neuleita, pitsejä, takkeja eikä mitään muutakaan saa pilata pesemällä väärin, joten meillä on neljä eri koria eri asteille ja pesuohjelmille. Kaksi tarvitsisi vielä lisää, mutta vielä ei olla paikkoja katsottu niille. 


Varmaan ainakin joillekin lukijoista tässä tuli uutta tietoa, vaikka olen tainnut joskus mainita esimerkiksi tuosta muurahaisfobiasta. Onko kellään teistä lukijoista samoja piirteitä? Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille! 

20 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla sydänten etsinnästä! Tee ihmeessä siitä postaus. Olisi hauskaa nähdä, mistä kaikkialta olet löytänytkin sydämiä :) Minä bongasin meidän kirkon pihalta maahan uponneen kiven, joka on aivan sydämenmallinen. Muuten en ole tullut niitä huomanneeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! :) Pistän ylös tuon postauksen tekemisen, itse tykkään myös katsella niitä kuvia. En tiedä mistä tuo tapa on lähtenyt, mutta vuosia on tullut nuita kuvia otettua aina huomatessaan ja kameran ollessa käsillä! ^^ Voi että, on niitä ihana bongata ja saa olla kyllä silmät auki, että huomaa erikoisemmistakin paikoista nuita sydämiä.

      Poista
  2. Hi, ihanaa et joku oikeesti on nuin tarkka vaatteiden pesun kaa!

    Ittehän harvemmin ees niitä pesuohjeita luen, ja useimmiten tulee ne laput vaan leikattua irti ja heivattua menee. JA sitten kaikki menee ihan samaan koriin ja lähinnä siinä yhessä ja samassa asteessa. Sen verran sentääs erottelee et ne vaalemmat menee eri koneelliseen ku tummat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mie varmaan saisin kunnon sätkyn, jos joku menis pilaamaan miun pitsivaatteita ja muita herkempiä tekstiilejä! :D Ois kyllä kamala juttu ja luonnostaan kyllä tulee ammatinkin puolesta pestyä kaikki oikein, kun vaatteet kestävät paremmin ja näyttävät hyvältä pidempään kuin vähän-sinnepäin-huoltamisella. Huih, ihan puistattaa ajatellakin. :D

      Poista
  3. Toi yhdeksäs! <3_<3 Aivan mahtava "outo" tapa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, Marianna! <3 Se on vähän jännä tapa, olisi kiva muistaa mistä se on alkanut ja onhan se kieltämättä vähän erikoinen. :)

      Poista
  4. Mä en tienny mitään näistä aiemmin :) Tätä oli kyllä kiva lukea! Iteltä ei löydy mitään näistä piirteistä. Avaruus on mun mielestä jotenki karmiva :D Muurahaisia en pelkää mut en mä niitä sisällekkää halua. Hitsi muuten inhotti aikanaan ku exällä oli sellast muurahaismyrkkyä, valkosta jauhetta ja sit ku sen myrkyn päälle vahingos tiputti jonku vaatekappaleen, yh! Itse oon aika epäsosiaalinen, tai no osaan jutella jos mulle puhutaan mut ite nään sosiaalisuuden siten et saa juttua aikaseks hiljastenki ihmisten kans, osaa hyvin mennä esittäytyyn jne :) Meillä mies on se sosiaalisempi ja haluaisin siinä asiassa olla samanlainen ku hän. Mä kokeilin joskus nuorena jotain itämaista vatsatanssia, mut lopetin sit ku yks kiusaaja tuli sinne tunnille enkä halunnu enää jäädä. Taikauskoinen en oo ja saattasit pyörtyä ku näkisit mun vaatekaapin ;)
    Tollanen sydänpostaus olis kiva nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, hei mahtava juttu! Tulipahan uutta asiaa sit ainakin ja ihana, että oli kivaa lukea tätä postausta! <3 Miusta ei, avaruudesta on kivaa lukea ja muutenkin mie tykkään kaikesta sellaisesta nippelitiedosta, millä ei välttämättä mitään tekisikään. :D Hyi kamala mitkä mielikuvat! Murkut ovat kyllä kaikkein pahimpia. Tutut tosin ihmettelevät, että miten murkut voivat olla niin karmivia kun hämähäkeistä taas ei tule mitään reaktiota, enkä säikähdä jos pitää viskata hämppy pihalle käsin.

      Ihana miten paljon mietit asiaa ja mukava oli kun kerroit, miten siun kohdalla nämä asiat on! :) Voisin kyllä pyörtyä, oon vähän tarkka nuiden vaatteiden kanssa. :D Ja laitoin ylös tuon sydänpostauksen, pitääpä valikoida kuvia tässä jossain välissä!

      Poista
    2. Juu ajattelin kommentoida enemmän ku parin lauseen verran :D

      Poista
  5. Nämä tälläiset postaukset on aina niin kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Reetta, ihana kuulla! :) Pidän näistä faktapostauksista itsekin, yleensä aina tulee jotain uutta ilmi bloggaajasta. ^^

      Poista
  6. Ihana faktapostaus ja mukavaa oli lukea, varsinkin kun kuulun juurikin näihin melko uusiin lukijoihin. Tuo yhdeksäs kohta oli ihana!! Voi kuule teeppä postaus niistä, ihan mielenkiinnolla kyllä odottelisin sellaista postausta, joskus itsekin oon kuvia räpsinyt tuollaisista mutta eipä ne ole talteen jääneet.:/ Ja hyihyi murkkuja, todella ällöttäviä ja inhottavia myös mun mielestäni, ei pysty koskemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! <3 Mukava kuulla tuollaista palautetta ja tosiaan itsekin arvelin, että on hyvä koota välillä jotain faktoja miusta tänne, kun lukijoita on tullut aika paljon lisää viimeisimmän tällaisen postauksen jälkeen. :) Kiitos, miepä laitoin ylös tuon sydänpostauksen ja pitääkin tehdä sellainen! Harmi, etteivät siulla ole talteen jääneet nuo, on sen verran erikoinen ja kiva tapa. Auttaa ainakin huomioimaan ympäristöään entistä tarkemmin.

      Sanoppa muuta, joskus muutamia vuosia sitten tuli vähän noloja tilanteitakin, kun säikähti muurahaisia. :DD

      Poista
  7. Kivoja faktoja sinusta, tätä oli mukava lukea. Auringon keltainen korssin laukku alkoi himottamaan itseänikin, olisipa ihana kesäksi :) Harvoin tulee käytettyä värikkäitä laukkuja, mutta sellainen olisi aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmina! <3 Auringonkeltaiset Korssit ovat kyllä upeita, mie just pohdin kahden isomman mallin välillä ja itse tykkään käyttää laukuissa sekä muissa asusteissa erikoisempiakin värejä. Kesällä tuollaiset laukut ovat mahtavia ja talvellakin tuovat piristystä asuihin ihan eri tavalla kuin mustat laukut! :)

      Poista
  8. Olipa mielenkiintoinen postaus. :) Välillä on mukava lueskella bloggareiden ajatuksista, tavoista ja muusta pinnanalla olevasta. ^-^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Ihana kuulla ja yllätyin iloisesti, miten tykätty postaus tämä oli! <3 Oikeassa olet, näissä saa vähän paremmin tarttumapintaa bloggaajaan ja on ehkä helpompi samaistuakin kirjoittajaan.

      Poista
  9. Mukavaa luettavaa :) Ihastelin tuota vihreää pukua, upeat yksityiskohdat! Kiitos muuten suklaalähetyksestä ja lahjakortista <3 Täällä parhaillani mussutan levyä tyhjäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! :) Tuo puku on aivan mahtava, itämaisen tanssin asut ovat kyllä omaa luokkaansa - kauniita löytyy joka värissä! <3

      Ihana juttu, että tulivat perille! :) Oleppa hyvä ja kiitos vaan itsellesi, kun ilahduttamishaasteen laitoit tännepäin. ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)