maanantai 30. maaliskuuta 2015

Viikonlopun juhlissa

Moikka, täällä taas palaillaan normaaliin arkeen! Viikonloppu oli ihana, vaikka väsymystä on pukannut kiireisten päivien jälkeen aika kiitettävästi. Juhlia ja ihania hetkiä kuului viikonloppuun paljon, yksi siskoistani oli meillä viikonloppuna lisäkätenä ja sunnuntaina käytiin pikkusiskon kanssa kahdestaan ostoksillakin, kun liikeni luppoaikaa sen verran. Kamera oli lähes koko viikonlopun kädessä ja Photoshoppi on ollut käytössä aika paljon pieneen säätöön, niin ajattelin joitain kuvia jakaa täällä bloginkin puolella. Koska edellinen postaus oli asupostaus, niin jaan hieman kuvia viikonlopun juhlista ja teen varsinaisen asupostauksen vaikkapa huomiseksi.






Minusta tuli täti eräälle tyttövauvalle helmikuussa ja viikonloppuna juhlittiin ristiäisiä. Kauniin nimen sai hän ja juhlat olivat kauniissa paikassakin, johon mahtui perheen läheisimmät ihmiset hyvin. Herkkuja oli todella paljon, makeita ja suolaisia tehtiin sisarusten voimin isosiskon apuna. Eikä varmasti tee hetkeen enää mieli herkkuja, tuli syötyä sen verran kaikkea hyvää viikonloppuna. Erittäin onnistuneet tarjoilut olivat kastejuhlassa, puhumattakaan muusta tunnelmasta ja itse kastamisesta.





Pöydissä oli kekseliäästi koristeina laakeita maljakoita, joiden pohjilla oli väreihin sopivaa koristehiekkaa ja vedessä kelluvia kumiankkoja. Sopii hyvin lastenjuhliin tällaiset ja helpot ovat tehdä, vaikka näyttäviä ovat!


Salin puolella oli pöydissä koristeina tuikkukippoja sävy sävyyn koristeltuina ja kukkia tietenkin. Minullakin oli kukkia sujautettuina nutturan juureen, mutta ne näkyvät sitten huomenna asupostauksessa paremmin! Pientä kurkistusta asuun löytyy jo Instagramista ja Facebookista.


Ihanaa alkanutta viikkoa ja huomenna tulee sitten se asupostaus luettavaksi sekä katseltavaksi! :)

8 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaita ja valoisia kuvia oot napsinu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! <3 Pyrin aina kuvaamaan niin, ettei tarvitse jälkikäsittelyssä tehdä terävöitystä ja koon muuttamista kummempaa. :) Joskus pitää lisätä vähän valoa, jos ottaa ei-niin- valovoimaisella objektiivilla kuvat, mutta pääsääntöisesti pyrin kuitenkin ensimmäisenä mainittuun. Kaunista oli tuolla paikan päällä! :)

      Poista
  2. Ihanan usein pääset kaikkiin juhliin/menoihin! :) Olis kiva päästä itsekin, mutta eipä noita lähipiirissä oikein ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oops, olen unohtanut vastata tähän, anteeksi! <3 Kiitos kommentista, näitä juhlia tosiaan on suht usein, kun ihmisillä on synttäreitä ja alkaa olla lähipiirissäkin sen ikäisiä, että perheenlisäystäkin tulee monille. :) Useita menoja on jo sovittuna seuraaville kuukausille, mutta mukavaahan se on ja kivaa päästä laittautumaankin useammin! Talven alussa on sit hiljaisempaa, kun ei kauheasti ole keikkoja, juhlia tai muuta vastaavaa. :)

      Poista
    2. Joo ei mitään <3 Ei sitä aina heti muista. Mietin kai et piditkö tätä kommenttia jotenki hölmönä tai jotai :D Ei ollu siis tarkotus kuulostaa mitenkää kateelliselta tai mitään, kivahan se on että juhlia on ees muilla! :) Olihan meilläkin tuossa joulukuussa parit pikkujoulut ja helmikuussa kaverin muksun synttärit ja nyt saatiin kutsu tupareihin/naamiaisiin, tosin on epävarmaa vielä et päästäänkö.

      Poista
    3. Ei sentään, en todellakaan ajatellut mitään tuollaista! :) Kuullostaa kyllä kivalta, toivottavasti pääsette juhliin, naamiaiset on mahtavia ja tuparit myös. Miulla onkin ensi kuussa aika paljon menoa ja ensi viikolla meen kaverin bändin keikkaa kattomaan. :)

      Poista
  3. Nam mitä herkkuja! Ihana idea tuo ankkakoristus, pitääkin pistää korvan taakse jos joskus hyödyntäisi Islan juhlissa. Uskon että pikkuneiti osaisi arvostaa hauskoja koristeita myöhemmin :) Ihailin pukuasikin tuossa uudemmassa postauksessa :o Jotkut ne vaan osaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sanoppa muuta! Tuli kyllä lähes kaikkea syötyä, maha oli täynnä lähtiessä ainakin. :) Ankat olivat kyllä suloisia, hauska yksityiskohta lasten juhlissa. Nuita laakeita maljoja saa Ikeasta, meillä oli häissä koristuksissa myös tuollaisia. :) Varmasti, mukava ainakin kuvista katsoa ja varmasti jo taaperoikäinenkin innostuu näistä! Kiitos, ihana kuulla että pidät. <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)