torstai 9. huhtikuuta 2015

Maalta maalle

Viime viikonloppuna olikin vähän enemmän puuhaa kuin normaalisti, sillä suunnitelmia oli niin kummipojan synttärijuhlista lapsuudenkodissa käymiseen, mutta ihan kaikkeen ei aika riittänyt. Käytiin ystäväni luona ja ehdittiin siskojenkin luona käydä, mutta vanhempien luokse ei enää illalla voitu mennä kun pojallakin oli niin pitkä päivä. Käytiin myös katsomassa lehmiä tuttujen luona ja poikaa ei olisi saanut kotiinkaan sieltä, kun pääsi ensimmäistä kertaa näkemään lehmiä läheltä.



Mekko - Bik Bok
Neule - Maison Scotch
Laukku - Furla Candy
Kaulakoru - Ilmakangas
Nilkkurit - Fuzz
Vyö - Äitiysmekosta käyttöön jäänyt


Viikonloppu meni todella nopeasti, sillä lauantaina oltiin vasta iltamyöhään kotona ja sunnuntaina tehtiin saunan remppaa taas eteenpäin. Onneksi sillä ei mikään kiire ole, kun tässä normaalin arjen ohessa tuota remppaa tehdään. Toisen makkarin suhteen alkaa olla värit päätetty, kun pähkäiltiin huoneen kohtaloa siinä vaiheessa, kun taloa laajennetaan. Eli värit ovat siis sellaiset, että niitä ei tarvitse muuttaa kun käyttötarkoitus huoneelle muuttuu, vaan silloin selvitään lähinnä hyllyjen ja huonekalujen laittamisella. Seuraava askel olisikin hakea maalit ynnä muut tykötarpeet remppaa varten ja sen jälkeen aloittaa muutosten tekeminen.

Olen nyt niin monessa osassa kirjoittanut tätä postausta, että teksti saattaa heitellä asiasta toiseen ja tosiaan nuo remppa- ja työjutut valtaavat mielen kokonaan, kun yrittää ehtiä vielä muutakin tekemään. Onneksi viikonlopuksi on tiedossa kaikkea mukavaa, pääseepähän rentoutumaan hetkeksi ja ehkäpä stressikin hieman lievittyisi. Mukavaa loppuviikkoa!

12 kommenttia:

  1. i think i cant say it enough: love how your red hair glows with snowy background and THOSE BOOTS!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, thank you Ramona! <3 White and red looks nice together, even the background is white and hair is red. :)

      Poista
  2. kiva oli lukea siun kuulumisia :) hyvältä myös kuulostaa remppasuunnitelmat! kauniita kuvia ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! <3 Vähän tuntui postauksen lopussa, et mitä ihmettä nyt kun ei meinannut ajatus enää juosta, niin pätkissä meni kirjoittaminen päivän mittaan. :D Jotain selkoa sentään saa ja nuista remppasuunnitelmista tulee varmaan ainakin remppaamisen ohessa kerrottua enemmän! Olit tänään muuten ajatuksissa, pitää varmaan pistää viestiä huomenna paremmalla ajalla. :)

      Poista
  3. Kaunis asukokonaisuus, toi pinkki laukku piristää ihanasti :) Ja noi kengät!! <3 Pitäis kyllä hankkia vaatekaappiin lisää villatakkeja, multa löytyy kasa huppareita, mut villatakkeja ei. Just tommosen nätin hameen tai mekon kanssa sopii niin hyvin kaunis villatakki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo laukku on yksi aarre, piristävä asuste ja näyttäväkin vielä. Kengät oli kieltämättä hyvä löytö pienen paikkakunnan ainoasta kenkäliikkeestä, pitää varmaan joku kerta uudestaan käydä ja katsoa, josko löytyisi useammatkin hienot.

      Villatakki on kyllä mahtava, lämmin on talvella ja näin plussa-asteilla käy ihan takista. :) Ihastuin tähän kyllä päätä pahkaa viime syksynä ja onneksi tämä on vielä laadukasta materiaaliakin! <3

      Poista
  4. Kaunista kokonaisuus taas kerran sulta! Hei kommailit että sulla on ollut kiireitä ja et sen vuoksi ole päässyt oikein kommentoimaan, täällä on sama homma ja tänä aamuna sitten kunnolla kahteen viikkoon pääsin istahtamaan ihan rauhassa tähän koneelle:D Eihän sitä aina ehdi, älä huoli ♥
    Toivottavasti stressisi lievittyy ja nautit sen ihanan ja rennon viikonlopun, olet sen ansainnut <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia todella paljon! Paksujen neuleiden kanssa on helppo käyttää kesämekkojakin talvisemmasta kelistä huolimatta, kivaa kontrastia tulee painavammasta ja kevyemmästä materiaalista. :)

      Joo, täällä on tosiaan ollut vilskettä ihan kunnolla, teki hyvää päästä kavereitten kanssa ulos ja viettämään aikaa niin, että mieskin oli mukana. :) Monesti tulee itsekseen lähdettyä, ellei ehdi hoitajaa sopia pojalle taikka lapsenlikka on kipeenä tms. Mutta olisi ihanaa ehtiä kommentoimaan niin lempparibloggaajille kuin aktiivisille kommentoijillekin! Kiitos kauniista sanoista, olet ihana! <3

      Poista
  5. Todella nätti asukokonaisuus! Varsinkin tuo mekko on aivan ihana <3

    -La Fèe/ Lady Satin-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tuo kesämekko on kyllä kaunis, pidän todella paljon tuosta kuvioinnista! :) Oo, siekö olet nickkiä vaihtanut?

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)