tiistai 26. toukokuuta 2015

Yllätysvalinta

Muistatteko, kun kirjoitin aiemmin tänne etsinnässä olevista festarikengistä? Eipä tarvitse etsiä enää, nimittäin löysin täydelliset kengät festareita varten edullisesti! Monissa määritteissä annoin periksi, muun muassa väri ja malli ovat erilaiset siihen nähden mitä ajattelin. Nyt pääseekin sitten suunnittelemaan asuja festareille ja sisäänajamaan kenkiä, jotta ovat sitten mainiot jalassa kunhan Ilosaarirock alkaa lähestyä.


Tadaa, siinähän ne kauniit liukuvärjätyt kengät! Aivan ihanat, täysin nahkaiset ja kauniin malliset korkokengät. Kesään sopivat pirteät keltaiset, jotka taittaa oranssiin kantapäiden luota. Sopivat siis erään kirjekuorilaukkuni kanssa, jolle ei ole vielä toistaiseksi löytynyt yhdisteltävää kaveria asuja varten. Kengät maksoivat postareineen 31 euroa, eli ei todellakaan paha nahkaisista korkokengistä. Vau. Löysin nämä siis uusina Tori.fi:stä, kun kävin jotain muita kenkiä etsimässä.



Katsotaas, kuinka monet määritteet festarikengille toteutuivat näiden kenkien kohdalla. Paksummat kohdat toteutuivat, muut eivät.

"Festarikenkien kriteerit olisivat tälläiset;

- Piikkikorko 9-12cm 

- Platform tai piiloplatform 1-2cm 

- Umpinaiset kärjet

- Mustat

- Mieluiten aitoa nahkaa

- Hinta noin 100 euron hujakoilla, +/- 50e

- Ei nilkkurit eivätkä saappaat; rusketusrajat jaloissa ovat ikävät keskellä kesää, kokemusta on.

- Joku mielenkiintoinen yksityiskohta, en halua ihan perusavokkaita tähän käyttöön. 

- Itsestään selvästi kokoa 36-37."


Kuusi yhdeksästä toteutui, eli ihan hyvin minusta. Suht vaalea väri mietitytti alkuun, mutta en yleensä festareilla änkeydy isoimpiin ihmismassoihin kuuntelemaan musiikkia vaan pysyn vähän syrjemmällä. Pinta on onneksi sellainen, että pölyt saa helposti pyyhittyä ja harvemmin siellä muut jaloille polkee, niin odotan näiden kestävän kunhan vielä kenkien pinnan suojaa ja pohjat pinnoittaa käyttöä varten. 



Aldon korkokengistä minulla ei taida olla vielä kokemusta, mutta nythän sitä kokemusta tulee tuostakin merkistä. Tutulta kuullostaa kuitenkin ja olen tässä pähkäillyt, mitä kautta mie olen kuullut Aldosta tai missä olen nähnyt heidän tuotteitaan. Pitänee laittaa Google laulamaan. 

Festarilookiini tulee siis jotain keltaista tai oranssia, vähän erilaista kuin yleensä päälläni näkee. Voisin tehdä itse jotain vaatetta ainakin jollekin päivälle, ei taida aika riittää ihan joka päivälle omaa asua tekemään. :) Mukavaa tiistaita kaikille! 

18 kommenttia:

  1. oi että miten ihanat kengät, ihan täydelliset sekä mallia että väriä myöten! :-) ♥ mielellään myös itsekin huolisin tuollaiset korkkarit, jos tulisi jossain vastaan :-) ihan mahtava löytö kyllä, ja säästit vielä mukavasti festarikenkien budjetissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, samaa mieltä olen itsekin! <3 Mie tsekkailin Googlesta, niin näitä saa ainakin Zalandolta ja joillain bloggaajilla on Aldon kenkiä, niin ilmankos nimi kuullosti tutulta. Kannattaa välillä katsoa vaikkapa huutiksesta, torista ja fb- kirppiksiltä, josko löytyisi omat! :) Oli todella hyvä löytö, en ois ikinä uskonut löytäväni nahkakenkiä tuolla hinnalla edes toisen käden kautta.... Vau! ^^

      Poista
  2. Ompas kauniit, tykkään erityisesti liukuvärjäyksestä :) Mä oon festareilla aina tennareissa remuamassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Liukuvärjäys on kyllä ihana yksityiskohta, erottuu selkeästi joukosta vaikka kauempaa näyttävät tavallisilta korkkareilta. Heheh, mie olin joskus nuorempana festareilla tennareissa, kun tuli oltua eturivissä / pitissä ja jonotti tunti tolkulla sisäänpääsyä. On sitä ehkä vähän vuosien sisään muuttunut ja festaritkin ovat vaihtuneet paremmin järjestettyihin, niin sujuvaa on ollut siellä rauhallisempanakin festaroitsijana. :) Nykyään yleensä on korkkarit ja laukussa balleriinat varmuuden vuoksi, jos pitää esim. kiireellä päästä autolle tai jotain.

      Poista
  3. On kyllä kauniit kengät! Mielenkiinnolla jää odottamaan millaisia asuja näihin yhdistelet (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ihana kuulla, mie oon ite myös ihan innoissani miettimässä asuja näiden kenkien kaveriksi! On niin ihanan kesäinen väri, että varmaan jotain kesäistä tulee päällekin... :)

      Poista
  4. Ihanat ihanat keltaiset kaunokaiset <3 Kyllä kelpaa nuilla kipitellä, en malta oottaa minkälaisen festarilookin oot keksinyt ;) Keltainen tai oranssi kuulostaa nyt joka tapauksessa aivan ihastuttavalta vaihtoehdolta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, ihanat kuin mitkäkin! <3 Mukava kuulla, että täällä ihmiset oottelee asuja, olen otettu! ^^ Keltainen ja oranssi ovat ihania värejä, vaikkeivat ole usein käytössä täälläpäin olleet vielä. Eiköhän se tästä lähde, äkkiä vaan kengät suutarille pinnoitettavaksi ja menoksi. :)

      Poista
  5. Siinähän on varsin kesäiset ja pirtsakat kengät :D Ja sit eiku festaroimaan! ;)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Oikeassa olet, festareilla usein näkee mustia kenkiä, maihareita ja converseja. :) Tosin kyllä nämä varmasti tuolla kaupungilla ja kylilläkin erottuvat edukseen. ^^

      Poista
  7. Huh, mä en kestäis nuilla kymmentä minuuttiakaa (siis koroilla kävellä) mut ihanaa et jotkut pystyy :) Mulla on kanssa 36 jalka! Toisinaan kyllä 36 kengätki lonksuu jalassa. Hienoa että löysit mieluisat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, moni on sanonu samaa ja viimeks eilen kuulin yhdeltä rouvalta, et hän ei osais ollenkaan kävellä niin ohuilla koroilla kuin mie. :) Nonni, jalkasamiksiakin ollaan! Miulla taitaa 36,5 olla se tarkka koko, usein 37 on liian isot, mutta 36 koossa saattaa olla liian napakka. :) Kiitos! Hyvä löytö olivat nämä, selvää säästöä ja nyt on helppo lähteä asuja miettimään näiden kenkien kaveriksi.

      Poista
  8. Tosiaan yllättävä mutta aivan ihana valinta! Tuo liukuvärjäys on hauska yksityiskohta. Minäkin jään innolla odottelemaan festarilookkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! :) Liukuvärjätyt kengät ovat kyllä siistit, joskus katsoin mustapunaisia liukuvärjättyjä korkkareita, mutta ne olivat liian matalat miulle niin jäivät kauppaan. :) Ihana kuulla! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)