sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannus kukkasateessa

Viikonlopun kuvasaldo on erittäin vähäinen. Vietimme Juhannusta täällä meillä pääosin perheen kesken, mutta pyhien aikaan tuli käytyä myös miehen mummolassa ja yksi siskoistani tuli meille yöksi. Useampia vieraita tuli kyläilemään tänne meille päiväkseltään ja viikonloppu sujui rauhallisesti. En lähtenytkään Nummirockkiin, kun menoja on niin paljon tänä kesänä ja nyt sai rauhallisen kotiviikonlopun tähän väliin. Jospa joku toinen vuosi olisi sitten Juhannuksen viettoa kavereiden kanssa pitkästä aikaa!



Perinteisesti grillasimme niin makkaraa, kasviksia kuin vartaitakin syötäväksi. Yhtenä iltana lämmitimme ulkosaunan ja itseasiassa koko Juhannus alkoi remppaamalla. Herkkuja on tullut syötyä olan takaa ja perheenkin kanssa on ehtinyt viettää aikaa, vaikka välillä on pitänytkin istua ompelukoneen ääressä pyhistä huolimatta.

Tänään pojalle tuli serkku kylään, jaksoivat kyllä leikkiä oikein olan takaa ja minäkin jouduin kukkasateen alle kun lapset olivat kukkakylvyssä rakennuspaljussa. Vähän tuli kieltämättä päiviteltyä tätä sotkua, jonka lapset aiheuttivat ensimmäisen viiden minuutin aikana! Sitä sattuu, onneksi oli pienet apurit mukana keräämässä kukat ja pelien osat takaisin omiin laatikkoihinsa.



Kahvikestit piti toki järjestää olohuoneessa ja minulle tarjottiin mansikkakahvia pikkuruisesta kahvikupista. Oli herkkua ja pojan serkkutyttö kävi tarjoamassa mansikkakahvia myös keittiössä pelipäivää pitäville aikuisille! :)

Asukuvia ei ole ollenkaan tältä viikonlopulta, ei vain napannut. Stailasin kuitenkin asiakkaalle valmistamani maximekon Jussia varten, tässä oli niin kaunis kuosi ja malli. Säären paljastava halkio ja säädettävät olkaimet tuovat mekkoon ilmettä villin kankaan lisäksi. Aniliinin sävyiset siksak- kuviot ovat aikamoinen katseenkiinnittäjä!


Maximekko mittatilauksena - Rokita / Sydänlasit - Glitter / Hauiskoru - isosiskolta saatu vuosia sitten / Korkokengät - Carlson

Maximekko on tosiaan itse ompelemani tilaustyö ja sen kaveriksi valikoin omista asusteista pinkit satiinikorkkarit, sydänlasit sekä hauiskorun. Sydänlasit ja hauiskorun olen saanut isosiskoltani. Tykkään tästä lookista todella paljon, vaikka itse en ole tottunut käyttämään omassa pukeutumisessa väriä näin laajalla alueella eikä omasta kaapistani maximekkoja löydy vielä ollenkaan. Tästä kankaasta haluan kuitenkin tehdä jotain itsellenikin!


6 kommenttia:

  1. On kyllä huippua kun olet noin kätevä käsistäsi, että osaat tuollaisia mekkoja ommella :) Olisinpa itsekin yhtä taitava ! Kivalta kuulostaa sinun touhuilut, vaikka oletkin ompelukoneen ääressä joutunut olemaan ja remppaillut :) Ulkosauna on aina vaan yhtä ihana. <3 Kyllä siitä nauttii sähkösaunan jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä, on mukava taito ja joskus ehtii itsellekin jotain tehdä! :) Tässä ompelemisessa on vähän se, et se on niin mukavaa että se ei välttämättä tunnu ollenkaan työltä edes, mutta joskus tulee tietty tunne et työtähän tässä tehään. Pääosin kuitenkin hymyilyttää ommellessa kaikkea kivaa asiakkaille! Remppaa saatiinkin hyvään malliin, ainoa vaan että uupuu paria ainetta vielä, eikä olla muistettu niitä hakea. Pikkuhiljaa vai miten se meni. Ulkosauna on kyllä ihana ja meillähän on sisäsaunakin ihan puusauna! :) Ehdottomasti nauttii sähkösaunan jälkeen, oma tunnelmansahan nuissa on.

      Poista
  2. Ihana tuo kukkapaljous, ihania nuo lapsukaiset vaikka sotkua aikaan saavatkin, vai mitä ♥ ja tuo maximekko, mikä kuviointi, ää aivan ihastuttava! Mä on yrittänyt etsiä hauiskorua mutten oo löytänyt, tiedätkö mistä siskosi osti sen? Oon tosi pitkään ihaillut sellasia, onneksi tatska nyt koristaa toista kättä samalla tyylillä mutta kyllä mä tuollaisen korun haluaisin kotiuttaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, ihana miten paljon kukkia, pupuja ja kortteja lattioilla! :) Suloisia kyllä ovat ja ihana oli seurata leikkejä, puhumattakaan miksi- kysymyksiin vastaamisesta. Maximekon kuviointi on kyllä ihana, miulla on tuota vielä varastossa niin meinasin ittellekin jotain tehdä tuosta. Riittää siullekin! ;) Hauiskorun ostopaikkaa en tiedä, mutta Kuopiosta tulee ekana mieleen Madu-shop, Käherrystarvike ja Glitter missä tuollaisia voisi olla. Tämän omani mie sain siskolta ollessani 13 vee, niin ei varmaan samasta paikastakaan enää saisi. :) Löytyisiköhän muuten googlaamalla joku koruliike? Tai esim. hopeaseppä jolla voi teettää tuollaisen? Taidan tsekata itekin mielenkiinnosta, vaikka todennäköisesti nuokin tulevat tässä parin vuoden sisällä muotiin taas. :)

      Poista
  3. Kivoja kuvia ! :) Toi mekko on tosi kivan näköinen ja muutenkin kiva asukokonaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :) Mukava kuulla, mekko on kyllä kaunis ja väri sopii asiakkaalle loistavasti. ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)