tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kuulumisia ja vähän sitä sun tätä

Tuntuupa oudolta, kun ei ehtinyt päivittää blogia viikonloppuna! Hurjaa, miten tähänkin postausrytmiin tottuu. Blogi on ollut mielessä paljonkin ja olen odottanut, että ehdin käsittelemään kuvat ja kirjoittelemaan tännekin. Meidän moottoripyörä saatiin kuntoon nyt ja olen pyrkinyt käymään joka päivä ajamassa, yksi päivä tosin jäi väliin kun en väsymyksen takia uskaltanut lähteä ajamaan.

Muuten aika on mennyt pitkälti töissä ja kavereita nähdessä, eilen piti taas lähteä Joensuuhun kun huomasin Changen Clubin sähköpostin, jossa kerrottiin että klubilaiset saavat kaikesta -40% pois. Olin uusien uikkareiden tarpeessa lomamatkoja ja kesää ajatellen, joten lähdettiin käymään paikan päällä. Mies lähti lapsen kanssa kahville siksi aikaa, kun itse sovittelin eri vaihtoehtoja. Arvatkaas mitä kävi?


Ostin just ne bikinit, mitä en halunnut edes kokeilla liian villin kuosin takia ja ehdinkin siinä alussa sanoa että nuita ei tartte edes kokeilla. :D Blogin FB- sivulle oli pakko käydä kertomassa asiasta heti kun tultiin kotiin, onneksi kokeilin näitäkin kun myyjä vielä ehdotti kuitenkin näiden sovitusta. Istuivat todella hyvin, eivätkä villistä kuosista huolimatta näytä tökeröltä päällä. Nämä bikinit kuuluvat Britney Spearsin mallistoon, josta löytyy monia erilaisempia settejä ja itsellänikin on kyseisen suunnittelijan alusvaatteita. Tälle setille jäi himpun verran yli 50 euroa hintaa alennuksen jälkeen ja muistaakseni tänään on vika päivä kun tarjous on voimassa. Onpahan nyt matkaa varten parit hyvät uikkarit!

Miulla oli eilen päällä vähän erilaisempi asu, vilautin vatsaa vähän enemmän kun oli niin lämmin päivä. Kokeilin ensin lyhyemmän hameen kanssa helteen takia, mutta oli aika mauton omaan makuun niin vaihdoin kynähameen sen sijalle. Jos vilauttaa vatsaa näin paljon, niin en halua kyllä jalkoja näyttää ihan niin paljoa.



Crop top - River Island
Kynähame - Esprit
Kaulakoru - Kalevala Korut "Tintti"
Laukku - Furla "Candy"
Korkokengät - Calvin Klein


Nyt kun tämä postaus on muutenkin vähän epälooginen, niin kerrottakoon vielä, että saimme valittua saunan puupintojen sävyt tällä viikolla! Vähän piti suunnitella, kun kaakelit ovat purppuraiset ja valosta riippuen joko punaiset tai violetit. Seiniin tulee helmiäistä ja lauteisiin samaa sävyä ilman hileitä. Todennäköisesti saadaan tänään valmiiksi koko remppa, on vähän kestänyt kun töiden ohessa remontoidaan ja nyt onkin vähän nopeammin saatu tehtyä, kun mies on lomalla.



Tässä yllä olevassa kuvassa on vielä käsittelemätön pinta eli lähtötilanne. On kyllä ollut mukavaa saunoa ulkosaunassa sisäsaunan sijaan, vaikka meillä molemmat saunat ovat puusaunoja. Jospa sitten pikku hiljaa kylppärin remppaa alkaisi miettiä, vaan meiltä uupuu koristekaakelit vielä kokonaan. Pitäisi etsiä vaihtoehtoja ja katsoa, mikä sopisi näiden kaakelien kanssa parhaiten. Voi olla, että ehditään kyllä meidän makkari rempata ennen sitä, kun sinne ei tarvitse kuin pientä pintaremonttia tehdä.



Mutta sellaistapa täällä meilläpäin, ei nyt tule muuta mainitsemisen arvoista mieleen. Palailen taas, mukavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihanat bikinit! Enpä oo aiemmin aatellut, että noi kuosit pelais yhteen noin hyvin. :)

    Sun asukuvia on aina niin kiva katsella! Oot aina jotenkin niin rento ja upea kuvissa + sun asut on aina niiiiiiin hyvännäkösiä! Vierähtää aina tovi kun sun kuvia tutkailee. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sanoppa muuta, ihan yllätyin miten hyvältä nuo bikinit näyttävät päällä! :O Istuvat todella hyvin ja malli on kuin miulle tehty.

      Vooooi, kiitos ihanasta palautteesta! <3 Miusta tuntuu et mie oon rento ku rautakanki joskus näissä kuvissa. Mukava kuulla, että viihdyt kuvien parissa ja asut miellyttää! En itte yhtään tiedä mihin tää miun tyyli on muotoutumassa, mutta pukeudun fiiliksen mukaan kuten tuntuu ja leikittelen välillä eri elementeillä. Vitsit, kiitos siulle vielä. :)

      Poista
  2. Mihin matkalle ootte menossa ? :) Noi bikinit on ihanat, itse pidän niin paljon leopardikuosista ! Etsiskelin tänä kesänä leopardibikinejä, mutta en löytänyt mistään kymmenistä kaupoista joissa kävin omaa kokoani tai sitten ne olivat semmoset joissa menee se kiinnitys niskan taakse ja ne ei sovi itselle :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärnuun ja Tukholmassa on tarkoitus pari reissua tehdä. :) Talvella sit vähän kauemmas... ^^ Sepä se, en ois ikinä uskonut et just nuo valitsen, kun en halunnut edes sovittaa nuita. Ihanat ovat! Mahtaisiko sieltä päin löytyä Changesta näitä? Oikealla hoidolla ovat kuitenkin vuosia ja vuosia kestävät uikkarit, siihen nähden eivät minusta ole pahanhintaisiakaan. :) Ja istuvat tottakai saa, juuri oikeaa kokoa. ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)