maanantai 27. heinäkuuta 2015

Ilosaarirock 2015 - Asu nro. 2

Kun Ilosaarirockin lauantaina tuli fiilisteltyä muun muassa Amorphiksen, Santa Cruzin ja Battle Beastin tahtiin, niin sunnuntaina tuli kuljettua alueella sinne minne nenä näyttää. Muutamia bändejä oli mielessä, mutta tulipahan ihan extemporena lähdettyä katsomaan Tom Odellia ja Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?- nimistä yhtyettä, joka on jo joskus aiemmin kiinnittänyt huomion jossain yhteydessä. Hyvää musiikkia tuli siis kuunneltua rokissa kuten kuuluukin!




Napapaita - Guess
Hame - Gloomy Moon
Laukku - DKNY
Nahkakengät - Bronx

Tämän postauksen kuvat blogiin on ottanut eräs Mikko festareilta, sukunimeä en valitettavasti muista täysin varmaksi eikä selvittäminen tuottanut tulosta. 

Sunnuntaina törmäsin muun muassa Tuomakseen ja Mariannaan, molempia oli ihana nähdä pitkästä aikaa! Tuomaksen kanssa tuli turistua tovi jos toinenkin ja illalla viestiteltiin Mariannan kanssa, että ehditään varmasti vielä treffata festareiden aikana. Toinen kun on toiselta puolelta Suomea, niin on pakko nähdä silloin kun ollaan samoilla suunnilla ja itseasiassa näimme vielä maanantainakin, jolloin miulla oli ilo tavata myös Mariannan mukana olleet matkakumppanit eli poikaystävä ja ystävät. Pidin maanantaina vapaan ja lapsenkaan ei tarvinnut hoitoon mennä, kun yöllä heräili niin monta kertaa että oltiin molemmat silmät ristissä aamulla.


Rokki oli kyllä erittäin onnistunut; törmäsin kavereihin, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Tutustuin moneen mielenkiintoiseen tyyppiin, näin yhdestä melko tuoreesta kaverista uusia hauskoja puolia, nautin musiikista ja kesästä. Pukeuduin fiiliksen mukaan ja rakastin molempia asuja, vaikka suunnitelmat asujen suhteen eivät menneet niin kuin ajattelin. Löysin uutta musiikkia ja löysin itsestäni rohkeutta sellaisessa asiassa, mitä en uskaltaisi normaalisti ajatellakaan pelon takia.

Ilosaarirock alkoi perjantaina eräällä saavutuksella, jota mieheni halusi juhlistaa viemällä minut ostoksille Changeen ja mieheni perheelta tuli kuplivaa. Aika loistava aloitus ihanalle viikonlopulle, ettenkö sanoisi. Kiitos erityisesti teille edellä mainituille ja kaikille muille, jotka teitte festareista onnistuneet!

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa huipulta, mahtava että rokkireissu oli onnistunut! Olisi mahtava päästä johonkin festareille mutta en itse ole oikein sellaista tyyppiä että ei mua kovin harmitakkaan kun ei tänä kesänä päässyt:) Ehkä ensikesänä sitten ♥ Vielä pakko mainita että toi sun asusi on niin ihana, tuon keltaisen topin haluannn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rokki oli kyllä huippu, oli ihana käydä tsekkaamassa just ne bändit, mitkä halusinkin ja nähdä niin uusia kuin vanhojakin naamoja. ^^ Mie tykkään käydä festareilla ja pienemmillä klubikeikoilla - niissä on sitä jotain! Ehkäpä ensi vuonna sitten ja toivottavasti satutaan samoille festareille. :) Tuosta asusta tykkäsin itekin todella paljon, tuo toppi aivan ihana! <3 En tiedä saako enää mistään, mut ainakin siellä Pärnussa oli näitä kaksi kappaletta myynnissä ja toisen ostin mie. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! :) <3 Taitava kuvaaja sattui olemaan ja ihana kun löytyi julkaisukelpoisia kuvia, vaikka objektiivi oli vähän huonompi. ^^

      Poista
  3. Kuulostaa just hyviltä festareilta, oikein :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hieno juttu! :D Hauskaa oli ja sehän se on pääasia musiikin lisäksi. ^^

      Poista
  4. Oon tainnut hehkuttaa ennenkin, mutta tuo keltainen toppi on täydellinen, ihan kuin sua varten tehty. Kaunis asu ja nainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiiij, ei se mitään, se on aivan täydellinen vaatekappale! <3 Sopii monen kanssa yhteen ja istuu hyvin, kiitoksia siulle kovasti. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)