perjantai 16. lokakuuta 2015

100% Flowta ja hehkua syksyyn - Blogitapahtuma Joensuussa

Järjestimme Joensuun GreenStreetin vastaavan kanssa hyvinvointiin painottuvan illan bloggaajille ja seuraava on jo suunnitteilla! Ilta oli erittäin onnistunut ja kannatti tosiaan tehdä pitkää päivää, yllättävän paljon aikaa kuluu tapahtuman järjestämisessä, suunnittelussa ja yhteistyökumppaneiden kanssa neuvotellessa. Yllätyin, miten monet paikalliset yritykset lähtivät mukaan, sillä täällä ei ole kovin monia blogitapahtumia ollut - mahtavat olla yhden käden sormilla laskettavissa viimeisen kahden vuoden tapahtumat. Helsingissä tapahtumia on onneksi useammin ja mielelläänhän sinne matkustaa, jos vaan aikataulut passaa ja kutsut tulevat sen verran ajoissa, että käytännön asioiden järjestely onnistuu. :)


Tilaisuus alkoi lyhyehköillä yritysten esittelyillä, joissa olin itsekin tietysti mukana ja voin sanoa, että hieman jännitti! Tilanne oli melkoisen erilainen kun olin paikalla niin bloggaajana kuin yrittäjänäkin ja tämä oli nyt ensimmäinen tapahtuma, missä olen ollut myös yritykselläni mukana. Loppuvuodesta on tiedossa blogiyhteistyötä erään bloggarin kanssa, mahdollisesti parinkin ja varmasti tullaan tekemään yhteistyötä jatkossakin muiden mukana olleiden yritysten kanssa. Olen keskittynyt lähinnä työntekoon, mutta oli mukavaa päästä kertomaan bloggaajille enemmän työstäni, verkostoitua ja olla enemmän näkyvillä!

Joensuun GreenStreetin Ksenia piti bloggaajille raakasuklaa workshopin, itse sponsoroin lahjakortteja bloggaajille ja hoidin goodie bagit sekä tarjottavat juomat. Botanian työntekijä kierrätti bloggarit koko kasvitieteellisen puutarhan läpi, EcoBeautyn Eini tuli kertomaan meille luonnonkosmetiikasta ja Punnitse & Säästä- liikkeeltä tuli herkkuja sekä muita aineksia raakasuklaan valmistukseen. Raakakakkujen kylkeen saimme Kontiomehun Lehtikuohua, joka onkin oma lempparini alkoholittomista kuohareista!




Puolukka-Kinuski raakakakku oli ainoa, mitä en ollut vielä ollut maistanut GreenStreetin tarjoamista raakakakuista ja vautsi. Ihan uskomattoman hyvää! Ja vielä miun mielestä, joka karttelen normaalisti puolukkaa ja kinuskia missä muodossa tahansa. :) Erinomaisesti on siis onnistuttu tuotteen valmistuksessa, ihan vesi herahtaa kielelle tässä kirjoitellessa. Lehtikuohu sopi erinomaisesti raakakakun kanssa ja voin omasta puolestani sanoa, että sama kuohari toimii myös perheen keskisillä päivällisillä ja vaikkapa viikonlopun alkamista juhlistaessa. Ainakin Joensuussa tätä saa monesta ravintolasta ruuan kaveriksi ja lähes jokaisesta ruokakaupasta löytyy Kontiomehun alkoholittomia kuohareita - jopa tuolta Polvijärven kylältä.


Kasvitieteellinen puutarha Botania on erittäin kaunis paikka ja runsas kasveineen, joten keksimme Ksenian kanssa järjestää bloggareille aarteenmetsästyksen kierrokselle. Yhteistyökumppaneilta saimme pari lahjakorttia Punnitse & Säästään, kauneushoitolahjakortin EcoBeautyyn ja Rokitalta tuli lahjakortti mittatilaustuotteisiin. Kaikki lahjakortit löytyivät, perhoshuonetta lukuunottamatta joka huoneessa oli yksi kortti piilotettuna! Tässä seuraavassa kuvassa on ehkä kaunein kukka, mitä Botaniasta löytyy.





Tiedättekö - kun perhonen laskeutui juuri Jennin kädelle niin en kyllä ihmetellyt yhtään! Sen verran, mitä Jenniä tunnen, niin hän on erittäin sydämellinen, herkkä ja empaattinen ihminen. Perhonen viihtyi Jennin kädellä erittäin hyvin ja huonetta vaihtaessa Botanian työntekijä näytti ja kertoi, miten perhosen saa jätettyä perhoshuoneeseen tälläisessa tilanteessa.





GreenStreetin Johannesta oli myös erittäin mukava nähdä pitkästä aikaa, viimeksi istuimmekin piknikin ääressä Helsingissä. Ylläolevassa näkyvä Juuso- papukaija oli oikein vekkuli, kurotteli kynsineen häkin raoista ja saattoipa hän kirosanankin livauttaa muutaman muun sanan lisäksi.


Kierroksen jälkeen olikin aika aloittaa raakasuklaan valmistus, josta sainkin aika paljon kuvia kun en tällä kertaa osallistunut. Punnitse & Säästä - liikkeeltä oli tullut hurjan paljon aineksia valmistamiseen ja herkuista löytyi niin pähkinöitä kuin puolukoitakin.






Ja arvatkaas miten hyvää jälkeä Roosan ja Jennin raakasuklaan teosta tuli? Näyttää hyvältä ja ainakin Jennin raakasuklaat maistuivat hyviltä, näitä kuvassa olevia Roosan suklaita en maistanut. Suklaista ja illasta on tullut niin hyvää palautetta, että ihan hymyilyttää vieläkin!


Tapahtuman päätyttyä huomasin taivaalla olleet revontulet, miten mahtava päätös illalle! Kameraa sai tietenkin säätää hieman ja sain puolivahingossa otettua aika siistin kuvan, kun pyörin auton vieressä kameraa säätämässä. Jälkimmäisessä kuvassa ne revontulet jopa näkyvät, pysähdyin vielä kotiin mennessä pellolle kuvaamaan revontulia, jotka läikehtivät punaisenkin sävyissä välillä.



Ilta oli erittäin inspiroiva, ihana ja melkoinen piristys pimenevän syksyn keskelle. Kiitos siis kaikille yhteistyökumppaneille, kaikille bloggaajille, Botanialle,  Punnitse ja Säästä Joensuulle, GreenStreetilleEcoBeautylle ja Kontiomehulle! Goodie bagin sisällöstä voisin tehdä erikseen postauksen, sillä siinä tuli sen verran luonnonkosmetiikkaa, joihin haluan perehtyä paremmin. Ihanaa viikonloppua kaikille, yritän ehtiä seuraavinakin päivinä kirjoittelemaan tässä I love me- messuhumujen ohessa!

16 kommenttia:

  1. olipa ihanan kattava postaus, oot kyllä todella panostanut tämän kirjoitteluun! :) ihanasti kuvailit iltaa, tulee kyllä vieläkin hyvä mieli näitä muistellessa :') hurjan iso kiitos sulle kun olit järjestämässä tätä tapahtumaa, näitä ei voi olla koskaan liikaa ♥

    ja voi apua miten ihanasti kirjoitit musta!! olin täällä ihan tippa linssissä, kiitos milla ♥ ja voisin sanoa aivan samoja asioita sulle! ♥ ja kiva, jos suklaat maistui :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Näissä asiapostauksissa ja tapahtumista postatessa menee pisimpään, asupostaukset ja kosmetiikkapostaukset ovat näihin nähden nopeita kirjoittaa. :) Sanoppa muuta, minuukin hymyilyttää iltaa miettiessä! Kiitos, että tulit(te) paikalle! Näitä ei tosiaan paljoa ole, mutta mukava että tällä kertaa osallistui porukkaa paremmin.

      Voi vitsit, ihana! <3 Sie olet tuollainen ja kaikki kehut ansaitset, harvasta ihmisestä voi sanoa jokaista nuista. :) Kiitos Jenni, ihana kuulla ja tietysti suklaat maistui! ^^ <3

      Poista
  2. oi miten upeita kuvia <3 ja ihanalta näytti koko tilaisuus <3 Töissä eräs työkaveri tekaisi nimppareidensa kunniaksi pikaisen "kakun" jossa oli keksimurupohja, päälle kerros kinuskia, sitten kermarahkaseos ja päälle sokeroituja puolukoita, voi vitsi että miten yksinkertaisella ohjeella sai niin hyvää aikaiseksi ja varmasti on näppärä jos tulee yhtäkkiä yllärivieraita ^_^ Voi että olisi mahtavaa joskus päästä tuollaiseen kasvitieteelliseen puutarhaan. Täytyypi joskus ottaa matka suomen sisäisiin nähtävyyksiin ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tilaisuus oli kyllä ihana, oli hauskaa olla mukana järjestämässä ja vaikka aikaa menikin, niin oli ihana kun niin monet pääsivät paikalle. Kuullostaa kyllä hyvältä, vaikka tosiaan en kinuskista ja puolukoista pidä. Välillä on hyvä käydä mukavuusrajojen ulkopuolella!

      Jos tulette tännepäin, niin ilmoittele ihmeessä! Olisi mahtavaa nähdä ja mielellään mie tuonne lähtisin uudestaankin, voisi lapsenkin ottaa mukaan. ^^

      Poista
  3. Oah olen tästä lueskellut jo parista blogista, niin siistiä olisi olla mukana tuollaisessa. Varsinkin raakasuklaan teko ;) Sitä oon miettinyt pitkään että pitäisi tehdä ja testata. Jenniä muuten kuvailit juuri oikein sanoin ♥ Ja vautsi nuita revontulia, ihanat! ♥
    I love me messuille meinasin itse myös lähteä mutta niin paljon muuta tuli sitten sen rinnalle. Mua harmittaaa todella paljon sillä edellisenä vuonna meinasin myös tulla, ehkä ensivuonna pääsen sitten:<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikan päällä oli kyllä siistiä ja oli hauskaa olla myös yrittäjänä mukana! Kiva olisi järjestää jotain tyyli- ja muotipainotteisempaakin, pitänee ottaa muutamiin yrityksiin yhteyttä ja katsoa josko täällä Joensuun seudulla saisi järkättyä moista. Jos ei muuten, niin ainakin pääkaupunkiseudulle saa. :) GreenStreetin sivuilla oli muistaakseni mahdollista ostaa sellainen nettivalmennus- tyyppinen raakasuklaa- kurssi, käy tsekkaamassa!

      Niimpä tein, Jenni on ihana ja revontulet myös. <3 :) Harmi, ettet tällä kertaa päässyt, toivottavasti ensi vuonna pääsisit paikalle! Ja kantsii ensi vuonna vaikka sitä bloggaajapassia hakea - oli todella näppärä mm. liikkumisen kanssa ja helpotti tutustumista eri yrityksiin + yhteistyökumppaneihin. :)

      Poista
    2. voi teitä ihania ♥ pus!

      Poista
  4. Ihanan postauksen sait illasta tehtyä ♡ kiitos vielä, oli kyllä niin kivaa! :) minuu niin harmittaa kun missasin nuo revontulet tuona iltana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa! <3 Mukava kuulla ja oli ihana kun niin monet pääsivät paikalle! :) Miten sie ne missasit, olivat niin suuret ja värikkäät. :) Jospa niitä tulisi vielä tässä talven lähestyessä uudelleen taivaalle!

      Poista
  5. Olipas kyllä mukavan kuuloinen tapahtuma^^ Ja oi mitä herkkuja, tuo pähkinä-suklaakakku näyttää niiiiin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli kyllä mukavaa ja samalla jännittävää, palaute on ollut todella hyvää tästä illasta. :) Se on aivan mahtavaa, kannattaa käydä maistelemassa jos olet Helsingin, Kuopion tai Joensuun suunnilla!

      Poista
  6. Vaikutti kyl tosi ihanalta illalta, harmi kun jäi tällä kertaa väliin! Iso kiitos kutsusta kuitenkin :) Jos sitten taas seuraavaan tapahtumaan pääsis paikan päällekin, niin ei tarviis vaan tyytyä ihailemaan kuvia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä ihana ja mukava oli päästä itsekin kertomaan omasta yrityksestä vaikka jännittikin vietävästi. ;) Kiitos! Toivottavasti, meillä ainakin on muutamalla yrityksellä ollut puhetta yhestä tapahtumasta ja olisi muutenkin mukavaa tavata siutkin pitkästä aikaa! :)

      Poista
  7. Näyttää ja kuulostaa ihanalta <3. Harmi kun en päässyt mukaan,toivottavasti ensi kerralla sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! <3 Seuraavalla kerralla sitten, toivottavasti siullakin on aikaa päästä ja pääset muuten lähtemään. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)