keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Pikkujoulut sisarusten kesken

Jos vielä kaksi postausta pikkujouluista, sitten saa jouluun liittyvät postaukset riittää näillä näkymin! Olin tänä vuonna kaksissa pikkujouluissa, toiset oli joensuulaisten bloggaajien pikkujoulut ja toiset alkoholittomat sisarusten sekä heidän puolisoiden ja lapsien kanssa vietetyt pikkujoulut. Sisarusten keskisissä pikkujouluissa ei valitettavasti isoveli ollut mukana, mutta muuten oltiin kaikki viisi sisarusta puolisoineen sekä lapsineen paikalla. Tarkoitus oli viettää aikaa yhdessä, järjestää päivä nyyttäri- periaatteella ja mahdollisesti ottaa tämä vuosittaiseksi perinteeksi aina ensimmäisenä adventtina.



Ajettiin siskon luokse pikkujouluja viettämään ja siellähän kaikki muut jo olivat lautapelejä pelaamassa. Pikkusiskolla oli joku farmipeli, jonka nimeä en muista, mutta siinä oli hienot koirat ja sudet.



Nyyttärien tapaan jokainen meistä toi paikalle jotain ja minulle napsahti karjalanpiirakoiden tekeminen sekä alkoholittoman Lehtikuohun tuominen paikan päälle. Lapsilta tuli toisilleen pikkujoululahjat ja meidän muiden hankittavina oli myös pikkujoululahjat pukinsäkkiin. Tarjolla oli kaikkea jouluista pipareista torttuihin ja siitä munavoihin, juomana glögiä sekä alkoholittomia kuohujuomia. Siskolta löytyi kauniit punaiset Teema- lautaset, jotka nekin natsasivat hyvin kokoontumisen teemaan!




Jälkkäriksi meillä oli glögijuustokakkua, joka oli tosi hyvää! Kauniisti koristeltukin.



Poika sai serkultaan parit Popin kinttaat, puisen poliisiauton ja väänneltävän käärmeen. Aarteita olivat näemmä kaikki kun hän ei näitä käsistään päästänyt kotimatkallakaan ja ovat edelleen leikeissä mukana!



Siskontytöstä ja meidän pojasta saatiin aivan ihania kuvia, pitää varmaan teettää jokunen niistä meille kotiinkin. :)


On vähän harmi, että kaikki sisarukset eivät ole yhtä läheisiä, olisi hauska nähdä useamminkin ja olla tiiviimpi sisarusparvi. Parin kanssa onneksi soitellaan ja viestitellään usein, mutta aikaa pitäisi ottaa muidenkin kanssa olemiseen. Onhan tässä onneksi aikaa ja sehän se näyttää miten tässä vuosien mittaan käy, ollaanko läheisempiä kolmen vuoden päästä kuin nyt. :)

Ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Onpa suloisia tunnelmakuvia ja upea kakku tosiaan! Ihanaa joulunaikaa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo kakku oli kyllä ihana, niin erikoinen ja maukas. :P Sopi hyvin pikkujouluihin!

      Poista
  2. Ihanan joulun aikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti siulla / teilläkin oli ihana joulu ja muutkin pyhät! :)

      Poista
  3. Long time no read, hope you will have a nice whatever-you-are-celebrating and start into 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! :) We had a pre-christmasparties at my sisters home and almost every one of siblings were there. I hope that you had a lovely X-mas and have a lovely new year! <3

      Poista
  4. Oij kuulostaa kerrassaan ihanalle ja mukavalle illalle! Kyllä passais lautapelejä pelailla silloin tällöin illanistujaisten merkissä, ihanaa kun tänään pääsee pitkästä aikaa ja perinteisesti pelaamaan aliasta, jouluaatto illan rentoa meininkiä luvassa 8) Oikein hyvää joulua Milla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! :) Oli kyllä mukavaa ja lautapelit on kyllä kivoja. Jos jossain välissä nähdään pitempään, niin voisi miettiä vaikka lautapeli-iltaa porukalla? Ois aika hauskaa ja varsinkin Carcassonne on hyvä, jos ei isoa porukkaa oo. :) Joku Alias sit jos enemmänkin on. Kuullostaa ihanalta ja sitä varmasti olikin, kiitos toivotuksista ja toivottavasti siullakin oli ihana joulu! <3

      Poista
  5. Ihanan kuuloista! Varmasti mukavaa viettää aikaa sisarusten kanssa!

    Itseä välillä vähän harmittaa ettei olla veljen kanssa juurikaan tekemisissä, eikä olla kovinläheisiä. Sitten kun välimatkaakin on, kun veli asuu ihan toisella puolta Suomea mitä itse /:

    Mutta ihanaa joulua teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli kyllä mukavaa, toivottavasti tulee perinteeksi viettää yhteisiä pikkujouluja ja tutustuisi sisaruksiinkin paremmin, tulee niin harvoin nähtyä vaikka ajomatkaa on maksimissaan reilut kaksi tuntia välissä. Sekin vaikuttaa niin paljon, aina ei viitsi lähteä ajelemaan ja varsinkin kun vkoloppuinakin pitäisi melkein varata joko ihan koko päivä aamusta iltaan tai olla yökylässä. Ja tosiaan jos ihan eri puolilla Suomea kun asuu niin ihmekkös tuo! Meillä ei sentään niin isoja välimatkoja ole ainakaan vielä.

      Kiitos, toivottavasti teilläkin oli ihana joulu! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)