sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kosteuttava ja kevyt huulipuna testissä

Meikissä on käytetty blogin kautta saatuja tuotteita, jotka ovat tähdellä (*) merkattuja. Lupailin kirjoittelevani laveran huulipunasta erikseen ja ajattelin, että se sopisi tämän illan aiheeksi hyvin. Huulipuna oli itselläni käytössä viimeksi eilen ja se onkin ollut aika usein osana meikkiä eli on päässyt käytetyimpien huulipunien joukkoon. Beautiful Lips Colour Intense- huulipunia laveralta löytyy kymmenen eri sävyistä, joista vaalein sävy on nudehko Tender Taupe 30 ja tummin näyttäisi olevan tämä minulta löytyvä violettiin vivahtava Purple Star 33*. Kaikki laveran meikkituotteet ovat gluteenittomia ja huulipunissa on käytetty muun muassa ruusun, malvan ja limenkukan uutteita.




Tuoksua huulipunassa ei ole ja sarjan punat sopivat myös herkkäihoisille. Huulipuna levittyy hyvin ja kosteuttaa sekä hoitaa huulien herkkää ihoa käytössä ollessaan. Tuote sisältää korkealaatuisia luonnonpigmenttejä ja huulille tulee peittävästi väriä, eikä oma huultenväri kuulla punan läpi. Kosteuttava puna on miellyttävä käytössä, ei tunnu huulilla ollenkaan ja kun ylimääräiset punat on painanut paperiin, väri on hieman vaaleampi ja huulipuna kestää paremmin. Kestävyys ei ihan samaa luokkaa ole kuin esimerkiksi käyttämissäni mattahuulipunissa, mutta minusta kuitenkin hyvä kun verrataan muihin kosteuttaviin puniin. Vähintään samaa kestävyyden tasoa kuin Estèe Lauderin Envy- punissa, eli ei tosiaan sieltä huonoimmasta päästä.



Sävy on huulilla punertavampi ja elävä, mutta erittäin tyylikäs. Tummahko punainen hienoisella violetin vivahduksella, jonka erottaa paremmin lähempää. Kevyestä koostumuksesta tykkään todella paljon, kuten myös väristä ja luonnonmukaisuudesta. Huulipunilla saa hyvin ilmettä kasvoille ja useimmiten korostan huulia meikissä - se on nopeaa ja helppoa!



Meikissä käytetyt tuotteet ovat tässä lueteltuina meikkausjärjestyksessä;


Lavera Natural Concealer sävyssä Ivory 01* (Uusi, näppärä tummien silmänalusten peittämiseen. Tästä kerron todennäköisesti lisää myöhemmin!) 

Lavera Natural Mousse Make- up Vaahtomeikkivoide, sävy Ivory 01*

Lumene Luminous Matt - puuteri, sävy 0 Translucent

Giordani Gold Aurinkopuuterihelmet, Natural Peach

Lavera Beautiful Lips Colour Intense- huulipuna, Purple Star 33*

Giordani Gold Incredible Length Mascara


On ollut todella mukavaa testailla näitä laveran meikkejä, erityisesti meikkien koostumuksien ja tuoksun takia. Vaahtomeikkivoide ja Natural Concealer tuoksuvat todella hyviltä, tuoksu jää hienoisesti kasvoille ja saattaa tuulahtaa omaan nenään esimerkiksi töissä. Piristävää! Huulipuna ei taas tuoksu ollenkaan, mutta joku näissä pohjustustuotteissa tuoksuu ihanalle. Pientä arjen luksusta, etten sanoisi. :) Tummat silmänalusetkin saan nyt tarvittaessa peittoon, joskin tekniikkaa pitää vielä hieman harjoitella kun en ole tuollaista tuotetta ennen käyttänyt.

Kokeilin muuten hitusen korkeampaa ponnaria ja vedin sortuvan ponnarin peitoksi. Mukavan rento ja kivannäköinen kampaus vapaapäivälle! Oli huono hiuspäivä, mutta kolmas kerta toden sanoi ja lopputuloksesta tuli sittenkin ihan hyvä. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, mie palailen taas piakkoin!

16 kommenttia:

  1. Näytätpä erityisen kauniilta! :) Ihanasti sopii eri punaiset yhteen.
    Toi hame on myös tosi nätti. Jossain aiemmassakin asussa se on vilahtanut, mutta etenkin tähän se sopii kyllä tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Salla! :) Tuo huulipuna on kyllä kauniin värinen. <3 Aika hyvä löytö oli hamekin ja näitä oli myös vihreänä myynnissä, tämä kuitenkin sopi omaan käyttöön väriltään paremmin. :)

      Poista
  2. Mä oon tosi huono käyttämään huulipunia, kun ne näyttää siltä että ne ois huulten yli vaikka ei oiskaan. Alahuuli on jotenkin sen mallinen. Välillä tosin tulee ihasteltua eri sävyjä, varsinkin tosi punaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa, erikoiselta kuullostaa. Miulla itsellä on epäsymmetriset huulet ja erottuu suht selkeästi silloin, jos käyttää sellaista tussimaista huulipunaa. :) Muotoilen yleensä pikkasen sit toiselta puolelta nuiden tussimaisten kanssa, mut näiden pehmeempien punien kanssa ei todennäköisesti edes kiinnitä huomiota. Paitsi nyt kun kerroin. ;) En tiedä sitten, saisikohan siulla esim. rajauksella vaikutettua asiaan? :) Huulipunat ovat ihania ja niin helppoja käytössä, arkena tulee laitettua aikalailla aina huulipunaa.

      Poista
  3. Voi mahoton kun on nättiä sävyä huulillas! Oot kyllä niin kaunokainen ♥

    VastaaPoista
  4. Sun hiusten väri, pure love <3 Ja ihanan värinenhän tuo huulipunakin on. En ole oikein koskaan käyttänyt Laveran tuotteita, mutta ajatus luonnonkosmetiikasta on herännyt tässä viime aikoina, ja siksi esimerkiksi tämä huulipuna olisi täydellinen yksilö (tykkäisin myös kylmemmistäkin väreistä, jotka taittaisivat vaaleanpunaiseen :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ihana kuulla, mie tykkään kans niin hiustenväristä kuin tuosta huulipunastakin. :) Kannattaa kokeilla, nuissa huulipunissa oli myös sellainen kylmempi vaaleanpunainen ainakin, Frosty Pink on näköjään nimi. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa miutakin paljon, nyt on ihonhoitotuotteet sekä muutamat vakimeikit luonnonkosmetiikkaa ja varmasti tulee lisää hankittua. :)

      Poista
  5. Ihanan värinen huulipuna! :) Sopii sulle tosi hyvin <3 Ja noi hiukset!! Mä jaksan aina ihastella niitä :o <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ihana, kiva aina kuulla! :) <3 Mie tykkään näistä punasista kans, onhan tässä jo tovi viihdytty punapäänä ja mustaan en taida enää palatakaan ihan heti. ;)

      Poista
  6. Itse kokeilin ensimmäistä kertaa Laveran huulipunaa ja rakastuin täysin! Siis se tekstuuri ja kosteutusteho! Mä en ole koskaan ennen käyttänyt noin mukavan tuntuista huulipunaa ja ika monia merkkejä on kokeiltu! Lähes kaikki käyttämäni punat kuivahtavat jossain vaiheessa päivää, mutta Laveran yksilö kesti monen monta tuntia eivätkä huulet väittäneet vastaan ;) Ainoa huono puoli mulla oli se, että huulipuna levisi tosi herkästi rajauksienkin kanssa :( En tiedä johtuuko se vaan tuosta yhdestä väristä, mutta kumminkin... Itse huulipuna oli kuitenkin niin hyvä, että laitoin jo 5 kappaletta tilaukseen... UPS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Kosteuttavimpia punia mitä olen kokeillut, joskus jotkut huulipunat kuivattaa inhottavasti huulia. Mut näiden kanssa ei ole siitä pelkoa ja tuntu näissä on tosi mukava, kun ei edes tunnu et ois huulipunaa. :) Miulla tää puna ei levinnut huulilta ollenkaan, enkä oo kyllä rajauksiakaan laittanu kun ei just samansävyistä kynää ole. Haha, ihana! <3 Siulla on kohta koko sarja ja voi olla, et täällä kans menee tilaukseen useammat huulipunat.... :)

      Poista
  7. Sulle kyllä sopii punainen huulipuna niin hyvin :)!

    VastaaPoista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)