perjantai 5. helmikuuta 2016

Meikkipostaus - Laveraa testissä

Postaus sisältää muutamia blogin kautta saatuja kosmetiikkatuotteita, jotka ovat tähdellä (*) merkittyjä. Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa minua koko ajan enenevissä määrin ja kiinnostus alkoi alunperin saippuoista. Hiusten pesuun käytössä olevien saippuoiden myötä olen alkanut myös katsella kosmetiikkaa sillä silmällä ja olenkin saanut blogin kautta muutamia tuotteita testiin sekä ostellut muutamia itsekin. Erityisesti laveran ja Zuiin valikoimat kiinnostavat väreineen sekä ennestään tuttujen tuotteiden perusteella. Laveran All- Round Cream* ja käsivoide* ovat aivan ihanat, erittäin kosteuttavat ja miellyttävät tuoksultaan. Jälkimmäinen on myös miehen käytössä välillä.

Laveralta saadut meikkituotteet eivät todellakaan tuottaneet pettymystä, vaan nämä jäävät ehdottomasti itselleni käyttöön. Sain testattavaksi vaahtomeikkivoiteen, luomiväripaletin ja ihanan sävyisen huulipunan. Tässä postauksessa esittelen kaksi ensimmäisenä mainittua, huulipunasta kerron myöhemmin omassa postauksessaan. Tavoitteena minulla on saada vaihdettua edes osa meikeistä luonnollisempiin vaihtoehtoihin. Laveran meikkituotteista noin 65% on vegaaneja, kaikki laveran tuotteet ovat NaTrue- sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja lavera vastustaa eläinkokeita. Ja lavera- tuotemerkki näemmä kirjoitetaan pienellä, sekin oli uutta tietoa minulle.



Natural Mousse Make- Up* on sävyltään Ivory 01, joka on vaalein sävy vaahtomeikkivoiteista, joita on saatavilla kolmessa eri sävyssä. Vaahtomeikkivoide tekee ihosta mattapintaisen, peittää ihon virheitä tai punakkuutta sekä liukuu helposti iholla meikatessa. Tuote ei tunnu kasvoissa ollenkaan, tuntuu kevyeltä ja on helppo levittää kasvoille. Vaahtomeikkivoide sisältää auringonkukkaöljyä ja sheavoita, koostumus on todella pehmeä myös iholla. Sävy toimii itselläni loistavasti ja tämä jää ehdottomasti käyttöön itselläni meikkipohjaksi. On muuten ensimmäinen koostumukseltaan vaahtomainen meikkivoide mitä olen koskaan käyttänyt. Parasta tässä tuotteessa on tuntu, sopiva peittävyys ja tuoksu - voi kun useammat meikit tuoksuisivat näin hyvältä! Kymmenen pisteen tuote!

Oriflamen Make- Up Base- pohjustusainetta laitoin luomille luomivärien pysyvyyttä parantamaan. Todella riittoisa tuote, pikkuinen tippa tätä riittää molemmille luomille ja kestävyys on hyvä. Tuote kuuluu Giordani Gold- sarjaan.

Puuterina minulla on tällä hetkellä Lumenen Luminous Matt- puuteri, sävyssä 0 Translucent. Tämä valikoitui entisen puuterin tilalle tarpeeksi vaalean sävynsä ja kätevän rasiansa ansiosta, hyvä valinta olikin. Pitkäkestoinen, hyvin meikin kiinnittävä puuteri, jonka sisältämä lakan siemenuute estää ihon kuivumista.




Laveran Smoky Grey*- luomiväripaletti sisältää mineraalipigmenttejä, joilla saadaan väristä intensiivinen. Värisävyt ovat pehmeät ja häivyttyvät hyvin siveltimellä, mutta kuitenkin jämähtävät hyvin paikoilleen. Näissä meikkikuvissa olen käyttänyt kolmea vaaleinta sävyä, tummimmalla tuli viimeksi vähän liian tummaa jälkeä omaan makuun, joten sen kanssa saa vähän harjoitella vielä. Vaaleammat sävyt ovat oikein kauniit, erityisesti nuista harmaista tykkään. Musta kimaltaa niin nätisti, että tahdon kyllä oppia sitäkin käyttämään kunnolla.

Ripsarina minulla on tällä hetkellä Giordani Goldin Lash Panorama, joka on ihan hyvä, mutta tilasin silti seuraavaksi ripsariksi erään toisen ripsivärin Oriflamelta. Vaihdan yleensä ripsaria aina edellisen loputtua, sillä etsin yhtä hyvää ripsaria kuin Lash Stiletto- ripsari oli, mutta sitä ei enää Suomesta saa. Vastaavaa vaan ei tunnu löytyvän mitenkään, sen tilalle tullut "vastaava" ripsari oli niin susi verrattuna alkuperäiseen että viskasin sen parin käytön jälkeen roskiin. Yleensä käytän kuitenkin ostamani ripsarin loppuun ja jatkan etsimistä! Haluan yhtä pitkät ja kaarevat ripset kuin mitkä Lash Stiletolla sai, mutta vielä yksikään ripsiväri ei ole ollut niin hyvä ominaisuuksiltaan - pitäisi saada pitkät ripset ja harjan pitäisi olla hyvä käytössä.



Huulipunana minulla on tässä meikissä melkein meidän sohvan värinen Soft Cherry- puna Oriflamelta. Pure Colour- sarjan huulipuna on kosteuttava ja hyvin edullinen. Väri tässä punassa on aika luonnollinen, korostaa hyvin omien huulten sävyä olematta kuitenkaan selkeästi huulipunamainen. Erittäin kaunis sävy ja sopii itselle hyvin!


Giordani Goldilta on nämä aurinkopuuterihelmetkin, nämä ovat ihanat! Näitä saa Oriflamelta monessa sävyssä, itselläni on monikäyttöinen Natural Peach. Poskipunana käytän tätä useimmiten ja tarvittaessa laitan hohtoa muuallekin kasvoille. Väriä saa sutiin hyvin, levittyy helposti ja rasiasta saa valkattua punertavampaa tai tummempaa sävyä. Ja kestävät todella hyvin, kuvassa näkyy helmet noin puolen vuoden käytön jälkeen ja lähes päivittäin olen tätä käyttänyt väriä tuomaan kasvoille. Muut poskipunat jäivät kokonaan käyttämättä tämän myötä.


Tässäpä koko setti, mitä kasvoissa on näissä kuvissa, aika hyvin pärjäsi seitsemällä tuotteella. Useimmiten näistä jää luomien pohjustukseen käyttämäni Make- Up Base ja luomivärit pois, sillä huulipunalla saa niin hyvin ilmettä kasvoille. On kuitenkin mukavaa korostaa välillä silmiäkin, kun aikaa meikkaamiseen on enemmän! Joensuusta laveraa saa muun muassa Eco Beautylta sekä Sokokselta, muut laveran jälleenmyyjät löytyvät täältä. Eco Beautyn verkkokaupasta laverat löytyy täältä ja Sokoksen verkkokaupasta täältä.

P.S. Jos muuten tyttöjen iltojen järjestämistä mietitte, niin pistin viime kerralla merkille Eco Beautyn liikkeessä, että heiltä löytyy laveran kylpysuoloja sekä hius- ja kasvonaamioita pienemmissä paketeissa! Hintaa nuilla on paketilta parista eurosta viiteen euroon, eli aika huokeasti saa hemmottelua kauneusiltaan naisten kesken. Ruusukylpysuolaa voin itse suositella, sain mukaani sellaisen käydessäni jalkahoidossa ja oli muuten ihanan tuoksuinen. :)


Tässä muuten samanlainen meikki eri päivältä keinovalossa kuvattuna. Mukavaa viikonloppua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanan luonnolliselta ja hyvältä! :) Ne huulipunat ovat muuten puhdasta rakkautta! Sain itsekin muutaman jutun testiin, eikä Lavera tuottanut kosmetiikankaan osalta pettymystä :) Tuollainen luomiväripaletti kutkuttaa ajatuksissa, jos vaikka kävisin kurkkimassa sellaista itsellenikin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! :) Mie just tänään katoin muistitikulta vanhoja kuvia erästä postausta varten, pikkasenko oon meikannut enemmän muutamia vuosia sitten. Joka kuvassa on tummat rajaukset, mutta silloin se kuului tyyliin ja nyt viihdytään luonnollisemmassa meikissä. :) Aikansa kutakin! Huulipunat ovat kyllä uskomattoman kosteuttavia, yllätyin ihan kun ekaa kertaa testasin sitä laveran punaa. Vau. Tuo on kyllä ihana, mie tykkään kun saa häivytettyä sävyjä kauniisti. Mustan kanssa pitää vielä harjoitella, viimeksi tuli tosiaan vähän turhan tummaa jälkeä. Hyvät sävyt tuossa paletissa on, kannattaa käydä tsekkaamassa sopisiko tuo siunkin käyttöön! <3 Laveran kosmetiikkatuotteet ovat kyllä mahtavia näiden perusteella, jäävät ehdottomasti käyttöön. ^^

      Poista
  2. Tosi söpön meikin noilla sai! <3 Näytät kauniilta :)

    VastaaPoista
  3. Laveran meikkejä onkin pitänyt testata jo pidemmän aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata, mie tykästyin ihan kunnolla näihin. Todella hyviä ja vielä luonnonkosmetiikkaa! <3 Huulipunatkin ovat tosi kosteuttavia ja kauniisti levittyviä. ^^ En oo tuon vaahtomeikkivoiteen saamisen jälkeen muuta meikkivoidetta tai vastaavaa pohjalla käyttänyt, tää on tähän mennessä paras meikkipohjaan mitä olen käyttänyt! :)

      Poista
  4. Mulla olis myös edessä lähes koko kosmetiikkavaraston päivittäminen luonnonkosmetiikkaan. Tai ainakin niin lähelle luonnonkosmetiikkaa kuin mahdollista. Huulipunat ja luomivärit tulevat varmasti pysymään hetken samoina, ja tuntuisikin hullulta heittää pois vielä käyttökelpoista tavaraa. Hiustuotteet (lakkaa lukuunottamatta) olenkin jo vaihtanut ajat sitten. Juuri nyt etsinnässä on tarpeeksi vaalea meikkivoide, ja tuota laveran moussea voisinkin käydä testaamassa ruohonjuuressa. Kiitti siis vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä päädynkö itsekin vaihtamaan koko kosmetiikkavaraston luonnonkosmetiikkaan, mutta ainakin aloitan ensin pikkuhiljaa vaihtamaan luonnollisempaan ja varsinkin näitä tuotteita, mitä käyttää lähes päivittäin. Kuullostaa hyvältä siun suunnitelmat ja samaa mietin miekin, että en kehtaisi kerralla pistää vaihtoon koko meikkivarastoa, tulisi kalliiksi ja tuhlaustahan se muutenkin olisi heittää käyttökelpoiset pois.

      Kannattaa käydä testaamassa, tuo on ainakin miun iholle tarpeeksi vaalea ja miekin olen aina etsimässä vaaleinta vaihtoehtoa. Varsinkin kun talvella olen vielä kalpeampi kuin normaalisti! :) Ihana kuulla, että oli hyötyä tästä postauksesta, mahtava juttu! :)

      Poista
  5. Ite oon jo pitkään suosinut luonnonkosmetiikkaa ja lavera on yksi suosikeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, tosi hieno juttu! Mie toivon, että saisin edes osan vaihdettua luonnollisempiin vaihtoehtoihin ja laverasta taitaa tulla suosikki.... :) Ja Zuii on myös hyvä, heidän Copper- huulipuna on aivan ihana arkeen ja miksei juhlaankin. Pysyy todella hyvin ja Zuiin meikkeihin olen päässyt tutustumaan myös blogin kautta. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)