keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Eräät söpöliinit

Kerroin blogin Facebookissa ja Instagramissa että olimme mieheni kanssa kahdestaan lomailemassa Turussa. Samalla reissulla kävimme myös Helsingissä piipahtamassa yhden yön ajan ja tuosta Turun reissusta kerron todennäköisesti myöhemmin täällä blogissakin, mikäli saan kasaan muutakin kuin ruokakuvia. Lomamatkalta tarttui mukaan välttämättömyyksien lisäksi vain suklaakahvia, tuliainen lapselle ja yhdet kengät. Turussa vietimme pääosin aikaa kaupungilla tutkien, yhteisestä ajasta nauttien, kahvitellen ja ravintoloissa käyden, mutta Marianna vei meidät perjantaina vaatedivariin, joka sijaitsi melko erikoisessa paikassa. Kadulla pieni kyltti ilmoitti liikkeestä, joka sijaitsee sisäpihalla Yliopistonkatu 15G:ssä. Vaatedivari on nimeltään Olga- Neiti, heidän kotisivunsa löytyvät täältä ja FB- sivut täältä. Jälkimmäisestä löytyy tuotteiden kuvia ja hintoja, perjantaina liikkeestä osui silmään mm. DKNY:n ja Chanelin laukkuja, Marimekon sekä Henri Lloydin takkeja ja mokkanahkaisia vaatteita. Kengistä löytyi matalampaa ja korkeampaa, takkirekiltä löytyi nahkatakkia ja villakankaistakin. Vaikka tavaraa oli paljon niin paikka oli selkeästi järjestetty rekkeineen päivineen ja helposti järjestyksessä kierreltävä.



Second hand- liikkeissä on se ihana puoli, että siellä myyjät katsovat myyntiin tulevat tavarat läpi eikä joukkoon laiteta rikkinäisiä, karvaisia tai muuten likaisia tuotteita. Vaatteet ja muut tavarat olivat tässäkin vaatedivarissa hyväkuntoisia, siistejä ja suurin osa oli kuin uusia. Sellaista peruskirpparimaista tunnelmaa paikan päällä ei ollut, vaikka tuotteet eivät todellakaan olleet hinnoilla pilattuja - nämä löytämäni kengät maksoivat viisi euroa. Pohjat, korkolaput ja sisäpohja ovat erittäin siistit käytetyiksi, joten kengät lähtivät mukaan vaikka Spirit- merkistä ei omakohtaista kokemusta muistaakseni ole. Väri näissä on kaunis, minulla ei taida ennestään olla täysin tämän värisiä kenkiä. Väriltään vähän kuin nudet, mutta taittaa enemmän vaaleanpunaiseen.


Omaan ihonsävyyn sopivat nudet avokkaat ovat edelleen hakusessa, toivottavasti tänä vuonna tulisi vastaan pari, joka vastaa kaikkia kriteereitä! :) Näissä on sitä jotain, mitä toivoisin nudeissa korkkareissakin olevan. Mitäpä näistä muuta sanomaan, kauniit ovat kengät ja omaan tyyliin sopivat. Mukavaa loppuviikkoa kaikille ja palaillaan huomenissa taas eri aiheella!

10 kommenttia:

  1. Oij on kyllä mahottoman suloiset korot ♥ Pitsikuvio on ihana, mäkin tahdon tuollaiset, tosin mulla täytyisi sitä korkoa ola vähän enemmän että osaisin kävellä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) <3 Toi on kyllä ihana, just katoin entisellä kotipaikkakunnalla kun siellä oli alessa tän tyylisiä valko-mustina, mut siellä ei ollu pieniä kokoja enää ollenkaan jälellä. :) Haha, ihana! Mie oon tykästynyt arkikäytössä näihin 10-12cm korkeisiin, joissa ei ole plattaria tai jos on plattaria, niin max 1cm- 2cm saa olla. :)

      Poista
  2. These are adorable! <3

    http://looktheotherway.co

    VastaaPoista
  3. Kävin kurkkaamassa muuten tuon kirpparin facesivut ja löysin heti muutaman kauniin vaatekappaleen, melkein tekisi mieli vetää estemporereissu Turkuun... Nimittäin tahdon ja haluan, argh! Pitää tykätä ja laittaa kirjanmerkkeihin lomaltapaluun ajoille, eli kiitos vinkistä ;) Mitä kenkiin tulee, ovatpa upeat yksilöt! Tykkään hurjasti tuollaisista slingback-yksilöistä ja kuosi on kerrassaan herkullinen. Itseltä löytyy kotelomekko tuossa samaisessa kuosissa ja se on kyllä yksi vaatekaappini aarteista! Nuden ja mustan pitsin yhdistelmässä vaan on sitä jotain :) Mahtava löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, miekin siellä ehdin jo selailla et mitä kaikkea muuta heillä olikaan, kuin mitä olin jo paikan päällä nähnyt.... :) Koukuttava paikka! Tällä hetkellä on muistaakseni Turun omppuhotellille halvemmat yöt, tämän kuun loppupuolella hotelli on 55e per yö, että sinne vaan extempore- reissulle! Ja kantsii samalla käydä myös VintagEija`ssa, ihana paikka ja todella mukavat työntekijät! :)

      Kiitos hurjan paljon! Nuo kengät ovat kyllä todella kauniit niin kuosinsa kuin mallinsa puolesta. Kuullostaa ihanalta tuo siun kotelomekko, on varmasti kaunis. Miulla oli joskus paita tän tyyppistä kuosia, mutta se oli vähän teltta miulle niin en muista olenko vienyt kirppikselle vai liekkö ateljeella jemmassa vielä. Ja oli laukkukin, mutta sen möin eteenpäin kun ei tullut käytettyä! :)

      Poista
  4. tosi kivan näköiset korot! kelpais mullekkin <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä ovat kyllä ihanat! <3 Voin kyllä kuvitella siullekin tällaiset samanlaiset, toivottavasti sattuisi joskus vastaan. ^^

      Poista
  5. oi miten ihanant kengät ja ei todellakaan hinnalla pilatu. oikea löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että sie tykkäät! Nämä ovat kyllä ihanan naiselliset ja niin kauniit. <3 Tykkään, tykkään. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)