tiistai 23. elokuuta 2016

Illallisella bloggaajien kesken

Pidin viime viikon perjantain vapaana ja sovimmekin Sami- Petterin kanssa, että lähdemme illanviettoon yhdessä. Arvelin, että voisimme nähdä kuudelta Joensuun keskustassa, mutta se aikataulu ei ihan pitänytkään kun tuli vielä viime hetken työjuttuja, jonka jälkeen pääsin suoraan kaupunkiin. Joensuussa olin siis ennen seitsemää ja Sami- Petterin kanssa tapasimme Fobian edessä, josta menimme suoraan sisälle syömään. Fobia on yksi Joensuun parhaista ravintoloista, siellä on aina maistuvaa ruokaa ja palvelu on ollut aina kohdillaan. Olen käynyt Fobiassa niin mieheni kanssa kuin myös koko perheen kesken ja tietysti myös kavereiden kanssa.

tyyliblogi vaatetus päivän asu ootd outfit bloggerstyle kalevala koru tintti cobblerina laukut napapaita

Samana päivänä postissa saapui ilmoitus laukustani, joka odottelisi kylän postissa. Hain paketin samantien kun oli työasioitakin hoidettavana kylillä ja voi vitsit, kuinka ihana laukku paketista paljastuikaan! Pyysin siis Cobblerinan yrittäjää Sannaa valmistamaan minulle tämän isomman Rusettilaukun vaaleanpunaisena ja harmaalla rusetilla, väriyhdistelmänä mitä hän ei ollut aiemmin kokeillut. Mielikuvissa väriyhdistelmä oli kaunis, mutta pakko sanoa että silti tämä ylitti odotukseni - värien sävyt sopivat niin kauniisti yhteen ja laukun sisältäkin löytyy herkkää ruusukuviota vuorikankaasta.

cobblerina nahkalaukku valmistettu suomessa suomalainen tuote finnish design product leatherbag

tattooed long hair blogger urban classics croptop guess heels shoeholic blog

Laukussa on läpän alla vetoketjullinen tasku ja olkahihna on punottua nahkaa. Kaksi magneettia kiinnityksenä ja tilaa on muun muassa tabletille kaiken muun arkena mukana kulkevan lisäksi. Näin tyttömäisen ja herkän laukun pariksi laitoin Guessin niittikorkkarit, jotka ovat yhdet mukavimmista korkokengistäni.

guess niittikengät korkokengät glitter accessories black sandal stiletto heels

my style blog lifestyle north karelia styleblogger finland

croptop urban classics outfit style inspiration black light pink inked

Napapaita - Urban Classics* / DefShop
Kaulakoru - Kalevala Koru
Hame - Gloomy Moon
Laukku - Cobblerina
Korkokengät - Guess
Rannekoru - Timanttiset

*Saatu blogin kautta. 

Mehän olemme Cobblerinan Sannan kanssa tehneet yhteistyötä tämän laukun osalta, mutta hänen laukkuihinsa olen kyllä tutustunut jo ennen sitä. Aiemman linkin London- laukku suuremmassa koossa on ollut todella näppärä arjessa, jonka takia päätin tilata itselleni myös tämän Rusettilaukun suuremmassa koossa. Vähään aikaan ei ole mikään ns. merkkilaukku napannut, vaan olen huomannut haikailevani juurikin näiden Cobblerinan laukkujen perään. Näissä on laatu enemmän kuin kohdillaan, eikä näitä (vielä :)) tule vastaan jokaisella vastaantulijalla! Ja tyyliltäänhän nämä sopivat omaan tyyliini vallan mainiosti.

guess heels designer heels accessories details shoes

Iltaan asu sopi hyvin omasta huolehtimisestani huolimatta kun oli kyse rennosta tapaamisesta kaverin kanssa. Ja miten nopeasti aika menikään, istuttiin Fobiassa kuoharia nautiskellen ravintolan sulkemiseen asti ja siirryimme jatkamaan iltaa Bepop Streetiin. Minusta on ihanaa miten erilaisiin ja kieltämättä myös samanlaisiin ihmisiin olen päässyt tutustumaan tämän blogin kautta, Sami- Petterinkin kanssa ollaan ihan erilaisia persoonia - silti juttu luistaa ja nauru raikaa aina tavatessa!

blogging blogi tyyli pukeutuminen pohjois- karjala bloggaaja

Illanviettoon lähdemme siis toistekin yhdessä, oli sen verran hauskaa. Ennen puolta yötä piti kuitenkin lähteä kotia kohti aviomieheni kyydillä ja samalla käytiin viemässä Sami- Petterikin kotiinsa. Onnistunut ilta, oli erittäin virkistävää kiireisen viikon jälkeen ja nyt jaksaa taas uudella puhdilla vaikka vähän nuhaa pukkaa.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja toivotaan, että nämä aurinkoiset päivät jatkuisivat vielä jonkin aikaa!

cobblerina laukku leather bag from finland cute bag bow rusettilaukku nahkainen vaaleanpunainen laukku

6 kommenttia:

  1. Oikein kauniissa asussa oot ollut liikenteessä! Tuollaiset tapaamiset ystävän kanssa sillon tällöin on kullan arvoisia, mahtavaa että ootte viettäneet mukavan ja onnistuneen illan yhdessä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mie jo Samille pistin viestiä et oonko mie ihan nukkavieru näissä jos en ehi vaatteita vaihtaa, mut jakku vaan päälle ja menoks - oli just sopivan rento, mutta asiallinen vaatetus tälle reissulle. :) Oli kyllä ja mukava oli nähdä bloggaaja- kaveria pitkästä aikaa, ei haittaa kuvaaminen ja voi puhua bloggaamisesta vähän eri tavalla, kuin ihmisten kanssa, jotka eivät bloggaa. :) Hauska ilta, ei siitä pääse yli eikä ympäri!

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta:) ois kiva nähä porukassa pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kivaa, ei voi muuta sanoa! :) Mukava nähdä välillä kavereita ja blogituttujakin, pitäisi useamminkin sopia tapaamisia eri ihmisten kanssa. Ois hauskaa nähdä blogiporukalla pitkästä aikaa, mut ainakaan miulla ei ole aikaa järjestää tällä hetkellä mitään erikoisempaa eikä keväälläkään aika antanut mitenkään myöten erään tapahtuman järjestämiseen. Katsotaan josko sit viimeistään pikkujouluaikaan ehtisi jotain tapahtumaa porukalla kehitellä, helpottaa huomattavasti jos on useampi henkilö järjestämisessä mukana! :)

      Poista
  3. Mulla taas pelkästään huonoja kokemuksia Fobiasta 😞😞 Idea ravintolassa hyvä, toteutus huono!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, kurja kuulla! :( Miulla on muutamista Joensuun baareista ja ravintoloista (parista paikasta erittäin) huonoja kokemuksia, mutta Fobiassa ja muutamissa muissa on palvelu ollut sen verran hyvää, että käyn niissä paikoissa mieluiten ja jätän mielelläni tippiä hyvästä palvelusta. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)