torstai 23. helmikuuta 2017

Aikuisten kaverikirja vol.2

Muistanette Aikuisten kaverikirjan, josta tulikin hitti blogimaailmassa. Sami- Petteri keksi ensimmäisen sivun lisäksi myös toisen sivun, joten haasteen myötä vastaan myös tähän Aikuisten kaverikirjan toiseen osaan. Kiitos Sami- Petterille mielenkiintoisesta haasteesta, oli taas mukavaa kirjoittaa toinen "sivu" ystäväkirjaan! Tässäpä sitä taas mennään;

Aikuisten kaverikirja vol.2 vol 2 toinen osa ystäväkirja bloggaaminen blogi lifestyle tyyli Pohjois- Karjala ystävykset ystävä ystävät
Kuva- arkistoista löytyi kuva minusta ja Vikistä vuodelta 2012, ollaanpa pieniä! :) Viki on ainoita ystäviä "lapsuudesta", jonka kanssa pidämme tiiviisti yhteyttä. Tutustuttiin kun olin kolmetoista vuotta, eli aika monta vuotta hän on ollut elämässäni mukana.  

Inhoan, että ihmiset kutsuvat minua… "tuo", "se" tai muulla juntilla nimityksellä nimen tai "hän" sanan sijaan - on hyvin epäkunnioittavaa puhua muista tuolla tavalla. Inhoan myös puolisoista käytettäviä "emäntä" / "isäntä" ja "muori" nimityksiä, yöks. Edellä mainitut nimitykset sopivat harvalle tai eivät tule luonnostaan, mutta kaveripiiristäni löytyy silti yksi pari joka käyttää nimityksiä luontevasti. :)

Aikuisten kaverikirja vol.2 vol 2 toinen osa ystäväkirja bloggaaminen blogi lifestyle tyyli Pohjois- Karjala
Tänään neljä vuotta täyttävän pojan kanssa kuvataan melko usein, pitäähän molempien olla kuvissa mukana! 

Mitä nimimerkkiä käytät treffi-ilmoituksessasi? (Jos sinulla ei ole ollut koskaan treffi-ilmoitusta, keksi joku sopiva itsellesi.) 

En ole koskaan tarvinnut treffi- ilmoituksia, kumppanit ovat löytyneet ihan muuta kautta enkä ole ollut kovin pitkiä aikoja sinkkuna. Jos ilmoitus pitäisi tehdä niin nimimerkki olisi varmaan joku MillaEveliina, Eve, Evy tai Vivian. En ehkä täysin samaa nimeä tai nickiä käyttäisi kun muualla somessa.

Missä asennossa tykkäät olla sängyssä?

Kaikki käy, mahallaan tosin nukun harvoin enää - ennen raskautta oli paras asento nukkua, mutta sitten ei enää voinutkaan mahallaan nukkua niin se jäi lähes kokonaan pois. 

Mikä on mielestäsi paras kuva sinusta?

Aikuisten kaverikirja vol.2 vol 2 toinen osa ystäväkirja bloggaaminen blogi lifestyle tyyli Pohjois- Karjala Joensuu keiju photoshoot keijukaismainen lumimarja Marimekko
Kuva; Bella Photo

Mikä on huonoin kuva sinusta?

Haha, näitä riittää. :D Yksi ylivoimaisesti huonoin kuva ei ole miulla ja on todennäköisesti poistettu, mutta blogin alkuajoilta löytyy kuvia, joista en pidä. Silloin minulla ei ollut niin tiukkaa seulaa kuvien kanssa, joten huonoja kuvia tuli julkaistua useampia.

Jos saisit sanoa Donald Trumpille mitä tahansa, mitä sanoisit?

Tähän en taida kommentoida mitään, en seuraa uutisia kun olen herkkä ahdistumaan kaiken maailman leikkauksista, rikoksista ja maailman menosta. Kotimaankin jutuissa on tarpeeksi miettimistä...

Oletko koskaan kertonut/kirjoittanut koskaan tykkääväsi jostain tuotteesta, vaikka se on täysin surkea?

En ole, olen jättänyt kokonaan kirjoittamatta tuotteesta, jos se on täysin susi. Joku muu saattaa siitä tykätä ja jos se ei minulle ole hyvä niin mitäpä sitä ottamaan esille täällä.

Aikuisten kaverikirja vol.2 vol 2 toinen osa ystäväkirja bloggaaminen blogi lifestyle tyyli Pohjois- Karjala
Kokeiltiin porukalla paintballia - oli hauskaa ja oli mukava tutustua uusiin tyyppeihin! 

Oletko koskaan luntannut koulussa?

Kerran meinasin luntata, lunttilappu oli siis mukana kokeessa, mutta en tarvinnutkaan sitä missään vaiheessa ja sain kokeesta 10-. Turhaa hommaa, olisi vaan pitänyt luottaa omiin taitoihinsa eikä melkein huijata. Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta, jäi itselle sen verran tyhmä fiilis ja omatunto kolkutti. Mitäköhän järkeä edes oli yrittää luntata kokeessa, jonka aineesta olin saanut kympin tokariin joka vuosi?

Jos sinun pitäisi hankkia lapsi tai koiranpentu, kumman hankkisit?

Jos olisi pakko hankkia/ saada jompikumpi näistä, niin silloin mieluummin lapsi kuin koiranpentu. En pidä pahemmin koirista, tuttujen koirat on ihan ok, mutta itse olen kissaihminen kuten noista neljästä kissasta voi päätellä. En kyllä halua toista lastakaan, yksi riittää vallan mainiosti! :) 

Oletko koskaan kertonut kenellekään, että hän näyttää hyvältä, vaikka ei todellisuudessa mielestäsi näytä?

Juu, kyllä olen. Ensin ajattelin, että on hyvännäköinen henkilö, mutta suunsa avattuaan ajatus karisi nopeasti - minusta kauneus ja komeus katoaa, mikäli henkilö on sisimmissään pahantahtoinen, juonitteleva, valehteleva tai kaksinaamainen. Tämä liittyi tilanteeseen, jossa yritin päästä henkilöstä eroon mahdollisimman nätisti ja nopeasti, että pääsisin jatkamaan iltaa kavereitteni kanssa. 

Entä oletko koskaan sanonut puolisollesi, että hän näyttää hyvältä vain koska haluat miellyttää häntä?

En, puolisoni on aina komea, siitä ei pääse yli eikä ympäri. :)

Aikuisten kaverikirja vol.2 vol 2 toinen osa ystäväkirja bloggaaminen blogi lifestyle tyyli Pohjois- Karjala finnish couple pari green eyes
Aviomieheni täytti pyöreitä vuosia eilen, joten tiedossa on hemmottelureissu kaksin Kuopion Rauhalahteen maaliskuussa. 

Kenen julkkiksen kanssa haluaisit mennä treffeille?

Hmm. Olen naimisissa, joten treffeille en lähtisi kenenkään kanssa, mutta sinkkuna olisi ollut hauskaa lähteä treffeille vaikkapa Johnny Deppin tai jonkun rokkarin kanssa. Nuorempana Jussi69 ja Peter Steele olisivat olleet parhaimmat vaihtoehdot! 

Oletko koskaan ollut niin humalassa, että aamulla olet herännyt ei niin miellyttävän ihmisen vierestä ja toivonut, että sitä ei olisi tapahtunut?

Olen varmaan joskus ollut niin humalassa, että tuo olisi ollut mahdollista, mutta tähän kysymykseen pitää vastata ei. En ole herännyt ei niin miellyttävän ihmisen vierestä ja toivonut, ettei sitä olisi tapahtunut. 

Oletko koskaan sanonut pomollesi kasvotusten sitä, mitä olet työtovereillesi uhonnut sanovasi?

Kyllä. Jos joku asia mättää, siitä pitää voida sanoa - mieluummin keskustelen pomon kanssa aiheesta suoraan kuin jauhan asiasta työkavereiden kanssa. Jälkimmäinen ei todennäköisesti aiheuta kuin pahaa mieltä ja asian paisumista typeriin mittasuhteisiin, kun taas suoraan pomolle asiasta puhuminen saattaa aiheuttaa muutosta, herättää ajatuksia tai kertoa syistä, miksi joku asia on näin. Työpaikalla pitää viihtyä, sillä siellä vietetään niin paljon aikaa - olisi todella kuluttavaa henkisesti työskennellä paikassa, jossa homma ei toimi tai josta ei tykkää yhtään. 

6 kommenttia:

  1. Pakko oli rynnätä heti ihan koneen ääreen lukemaan tämä postaus kun huomasin fb:ssä tällaisen ilmestyneen:D Mä kun en tykkää kommentoida phonella. Hmm tosi mielenkiintoisia kysymyksiä. Voisi itsekin tämän toteuttaa - totta kai 8)
    Mä itse asiassa usein puhun ihmisestä "hän" ja muutama kaveri joskus ihmetteli miksi sanon hän, joskus kieltämättä puhun kyllä myös "se" mutta yleensä nykyään haluan käyttää hän. Jotenkin se on tosi epäkunnioittavaa jos käyttää ihmisestä tuo - "se" ei ole niin paha vielä, mutta no u know.. Muutamia kertoja mulla joskus tulee tosiaankin vahingossa suusta "tuo" ja voi vitsit se särähtää korvaan ja pahasti vaikka se tulee omasta suusta ja siinä kyllä korjattava tilanne yleensä:D
    Hmm en olekaan tajunnut että sulta ei yleensä tule postauksia tuotteista joista et pidä, tuo on ihan hyvä että jättää periaatteessa ne tuotteet kokonaan pois ja pitää mielipiteet ominaan. Mä taas olen täysin vastakohta ja haluan kuulla muiden mielipiteen sekä jakaa myös omani, vertailla hieman miksi ja funtsia muiden kanssa mikä tekee tuotteista muiden mielestä hyviä. Ehken omakin mieli muuttuu siinä. Makujuttuja ja mielenkiintoisia mielipiteitä joista tykkään käydä keskustelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana kuulla! <3 :) Mie en myöskään tykkää kommentoida kauheasti iPadilla ollessa, tuntuu et kirjoitusvirheitä livahtaa enemmän ja saatan kommentin julkaista liian aikaiseen kun lähetä- nappi on niin kätevässä paikassa. ;) Mielenkiintoisia kysymyksiä tässä, Sami- Petteri on pistänyt ajatusta peliin! ^^

      Joo, "tuo" ja "se" kalskahtaa kyllä korvaan usein, mut joskus oon itekin noin sanonut. Tuntuu vaan jotenkin höhlältä, jos vahingossa sanoo jommin kummin. :) Sama täällä, heti jos huomaa niin on kyl pakko korjailla!

      Näissä tuotteissa mitä mie blogin kautta saan, niin tosiaan jotkut eivät koskaan tule täällä blogissa esille, mutta jos tuote ei ihan 100% kökkö ole niin silloin yleensä jotain rakentavaa kritiikkiä voi kirjoittaa ja esimerkiksi verrata sitä omasta mielestä hyvään tuotteeseen. Muuten jätän mieluummin kommentoimatta ja annan tuotteen eteenpäin jollekin toiselle, joka voisi olla kiinnostunut siitä. :) Meitä on moneksi, ihana kuulla et sie taas tykkäät kirjoittaa ja vertailla kokemuksia enemmän - jo pelkästään rehelliset mietinnät tuotteesta tuovat luottamusta bloggaajaan ja hänen tuotearvioihinsa. ^^ Kiitos taas ajatuksia herättävästä kommentista! <3

      Poista
  2. Tämä oli hauska, olen törmännyt näihin kaverikirja-juttuihin, mutta tässä oli vähän erilaiset kysymykset. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! :) Mie oon muihin haasteisiin törmännyt blogeissa aiemminkin, mut tää taitaa olla ensimmäinen kaverikirjahaaste mikä on tullut vastaan lukemissani blogeissa. ^^ Sami- Petteri pisti alulle nää kaksi Aikuisten kaverikirjaa tovi sitten, viime aikoina on todella monessa blogissa ollut esillä. :) Molemmissa "sivuissa" on kyllä ollut mielenkiintoiset kysymykset! Kiitos samoin sinne. :)

      Poista
  3. Voi aaaaws tuota ekaa kuvaa, pikku Milla :D <3

    Kylläpä lämmitti sydäntä huomata että meidän kuvaussessioiden otoksia oli tähän juttuun päätynyt useampi. Huippua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vähän erinäkönen! :D Sisko sano et oli tosi outoo nähä tuo kuva tässä postauksessa. :D <3

      Tottakai, siun kuvat on ihan älyttömän hyviä, vaatteet tulee hyvin esille ja itsekin näyttää edustavalta kuvissa. <3 :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)