torstai 2. helmikuuta 2017

Gargnano - täydellinen lomakohde

Heips ja pahoittelut pitkittyneestä tauosta blogin kanssa! Tein lomaviikon sisään viime viikolla, joten melkoisen kiirettä piti lomalle lähtöön asti. Sunnuntai- yönä lähdimme siskoni kanssa ajamaan Helsinkiä kohti, sillä lento kohti Milanoa lähti heti aamulla. Emme kuitenkaan Milanoon jääneet, vaan siskoni oli varannut meille vuokra- auton ja matka jatkui parin tunnin ajomatkan päähän Gargnanoon, Garda- järven ja vuorien kupeeseen. Paikka ei ole Italian suosituimpia turistikohteita, jonka huomaa liikkeiden aukioloajoissa, rauhallisuudessa, hintatasossa ja kielitaidossa.




Gargnano on ihanan rauhallinen, rentouttava pieni paikka ja mahdollisuudet vaeltamiseen sekä aitoon italialaiseen ruokaan ovat mahtavat. On tehnyt hyvää päästä hetkeksi pois Pohjois- Karjalasta - uudet kokemukset, vuorille kiipeäminen, englannin puhuminen ja hetkeen keskittyminen ilman arkikiireitä tai somea ovat saaneet mielen taas tyyneksi. Tämä reissu tuntuu myös lähentäneen meitä, minua ja pikkusiskoani entisestään.




Maisemat täällä ja järven ympärillä olevissa pikkukylissä ovat aivan upeat, vuorella sijaitseva hotelli on erinomainen kokonaisuudessaan ja tästä pääsee kiipeämään vaikkapa Monte Castellolle helposti. Olen laittanut pitkin viikkoa videoita Instagramin storylinelle ja tietysti tavallisesti kuvia omaan profiiliin. Pienesti omatunto kolkuttaa, kun en ole blogia ehtinyt päivittämään, mutta joskus on pakko lomailla ja rentoutua. Ja tehdä toki töitä sisään, että pääsee näin yrittäjänä lähtemään lomalle. Palaan taas blogin pariin piakkoin, mutta nyt nauttimaan vielä viimeisistä päivistä Italiassa!

2 kommenttia:

  1. Näyttää aika upealta, aikas henkeäsalpaavat maisemat oikeasti. Maisemakuvista huokuu sellainen aito, pienen kylän ja sellainen italialainen tunnelma. Voihan hitsi kun en oikein osaa käyttää instan tarina-kohtaa. Tulee harvoin muistettua katsoa niitä vaikka instassa käyn muutamasti päivässä:'D Nautihan vikoista päivistä ♥ Reissussa saapi harrastaa somelepäämistä mutta onhan sieltä aina muutamia kuvia laitettava ja jos konemahdollisuus on niin blogiakin ehken päivitellä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, upeat maisemat tuolla oli ja oli ihana kiivetä vuorille katsomaan utuisia vuoria! <3 Muutamat asukuvat otettiin, laittelen julkaisuun heti kun ehdin. Nyt lomalta palatessa on vähän tohinaa, mut oli kyllä ihana rentoutua Italiassa ja päästä hetkeksi lumisia maisemia karkuun. Miulla tulee katsottua sitä tarina- kohtaa melkein päivittäin ja joskus itsekin laitan videoita sinne tai Jns- blogien instaan. :) Tulee jotenkin rennommalla otteella laitettua sinne kun katoaa vuorokaudessa. ;) Ei miulla konetta mukana ollut, mut sisko laittoi kuvia iPadiin kamerastaan niin sain selaimen kautta päiviteltyä. Yleensä kävijämäärät laskee pikkasen, jos pitää useamman päivän taukoa, viikosta puhumattakaan, mut toivottavasti mahdollisimman moni pysyy seurailemassa vaikka lomalla olinkin, enkä siitä ehtinyt ilmoittaa täällä etukäteen. :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)