keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Mitä kuuluu ja asukuvissa itsetehty hupullinen villakangastakki

Täällä ollaan taas blogin ääressä muutenkin kuin kenkäpostauksia ajastamassa ja arvelin vaihteen vuoksi kertoa hieman kuulumisia tältä suunnilta. Nyt joulukuu on tuntunut olevan kiireisempi koulun osalta, mutta joululoman alkaessa helpottaa hetkeksi ja ehtii vaikka etukäteen tehtäviä tehdä. Ei ole kuitenkaan valitettavaa - tehtävät ovat olleet mukavia ja haastavia, opiskelukavereiden kanssa ollaan usein yhteyksissä ja puhutaan Skypessä tai WhatsAppissa lähes viikoittain tai päivittäin! Olen tykännyt hirveästi tästä opiskelusta työn ohessa ja jo tässä syyslukukauden aikana olen oppinut paljon. Opiskelujen takia olen ollut myös epämukavuusalueillani, mutta silti kaikki on mennyt hyvin ja tämä etäopiskelu tuntuu sopivan minulle. Töissä toki vilkastuu aina joulua kohden, kun monet tilaavat joululahjoja puolisoilleen tai lahjakortteja, eli siitäkään syystä en ole ehtinyt niin usein kirjoittaa tänne blogin puolelle kun haluaisin.

Tyyliblogi, Rokitan villakangastakki

Villakangastakki - Ompelimo Rokita
Tunika - Sunny´s
Neulehame - Guess
Laukku - DKNY
Verkkosukkikset - DIM / Joensuun Sokos*
Lapaset - teetätetty
Nilkkurit - Fuzz

* Saatu blogin kautta.

Päivän asu neulehameella ja tunikalla

Fuzzin nilkkurit luistinnyörityksellä, varrelliset talvikengät

Tällä suunnalla olen myös suunnitellut muutamia vaatteita itselleni, jotka aion talven aikana toteuttaa. Tässä on kuitenkin mukavasti hommaa ennen sitä, mutta pidän varmaan lomaa tästä loppuvuodesta jossain välissä, niin ehdin silloin tehdä vaatteita itsellenikin. Näissä asukuvissa on yksi vuosi(?) sitten valmistamani hupullinen villakangastakki ja mielessä on ollut, että ompelisin vielä mustan villakangastakin herrainkauluksilla ja kellotetulla helmalla.

Säiden osalta neljäs itsetehty villakangastakki näyttää olevan tarpeen, sillä täällä ainakin on satanut koko ajan lisää lunta ja tuulta on riittänyt paaaaljon enemmän kuin aiempina vuosina. Kummallinen talvi, aurinkoa ja muutamaa astetta enempää pakkasta ei olla nähty varmaan kolmeen- neljään viikkoon.

Fashionblogger, raidallinen villakangastakki

DKNY saffianonahkainen laukku

Viikonloppuna saimme pitkästä aikaa asukuvat otettua, kun puoli päivää oli satamatta lunta. Tähän asuun yhdistin Guessin neulehameen verkkosukkahousujen kanssa ja paidaksi laitoin Sunny´sin tunikan. Omaan makuun tämä asu oli kyllä alkuun todella outo ja ei tuntunut ihan omalta, mutta mieheni tykkäsi tästä asusta. Meinasin vaihtaa vaatteet vielä erilaisiin päivän aikana, mutta arvelin että kokeillaan sitten. Illasta oli jo ihan jees- fiilis tästä asusta, mutta aika pitkään tarvitsi "makustella" asua ennen kuin tuli luonnollisempi olo tässä yhdistelmässä. On tämä sittenkin ihan kiva asu ennakkoluuloista ja -tunteista huolimatta!

Päivän asu, stylebloggers outfit

Kengiksi valitsin Fuzzin kengät, vähän pidempää vartta kaipasin verkkosukkisten kaveriksi. Saappaatkin olisivat menneet tämän asun kanssa, mutta Fuzzin nilkkureiden yksityiskohdat ja hameen helman sekä kenkien varren väliin jäävä iho miellyttää silmää näin midimittaisen hameen kanssa.

Nilkkurit karvavuorilla

Talvipukeutuminen villakangastakilla

Korolliset nilkkurit nyörityksillä

Hupullinen Rokitan villakangastakki

Tämän takin villakangas on muuten Eurokankaalta löydetty viime vuonna, sillä heille tulee aina villakankaiden myyntiin tullessa myös rajoitettuja eriä - tätä oli tullut vain yksi pakka, joten pakko oli ostaa oma takkikangas työasioiden hoitamisen ohella. Tänä vuonna en ole ehtinyt tutkailemaan valikoimaa tarkemmin, mutta pitänee käydä vilkaisemassa millaisilla kuoseilla villakankaita olisi tänä vuonna tarjolla. Tämä ainakin oli erinomainen ostos, 80 prosenttia villaa ja loput tekokuitua vahvistamassa kangasta!

Itsetehty villakangastakki kaksirivisellä napituksella

Mukavaa keskiviikkoa teille ja huomenissa palailen kierrätyshaasteen sekä pikkujouluasujen merkeissä!

2 kommenttia:

  1. Todella ihana look jälleen kerran. Mustakin tähän asuun passaa puolivarrelliset kengät, talvella sukkiksien ja lyhytvarrellisten kenkien kombo on kylmä (okei itsekin pukeudun välillä niin, myönnän) mutta en omistakaan puolivarrellisia muita kun Uggit ja ne hameen kanssa, eiei..

    Mä oon muuten hurahtanut erikoisiin sukkiksiin. En tiedä onko se lähtöisin sun tyylistä vai siitä kun katsoin Gossip Girlit ja nyt tuijotan tiuhaan tahtiin Pretty little liars-sarjaa ja näissä kahdessahan on ihania erikoisia sukkiksia hameiden ja mekkojen kaverina:D Ah ne luo asuihin niin erilaisuutta<3 Nyt pitäis lähtee arkisten hameiden ostoon:D

    Ihanaa torstaita Milla ja tsemppiä arjen kiireisiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Uggit ei tosiaan ole kovin nätit hameen kanssa. :O Puolivarrelliset kengät suojaavat kyl hyvin ja jättävät kuitenkin ihoa vähän näkyviin.

      Ihana kuulla, niissä on sitä jotain ja niistä saa asuun jotain jujua halutessaan! :) GG:ssa on ihania sukkiksia ja asuja varsinkin Blairilla, alusvaatteetki iteasiassa viimeisen päälle. :) :D Mie meinasin seuraavaksi kokeilla noita Vilmurin (http://www.vilmuri.com/) sukkiksia, ihanat kuviot ja kotimaista käsityötä myös!

      Kiitos paljon! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)