tiistai 2. tammikuuta 2018

Miun vuosi 2017

Kirjoitin tämän postauksen lauantain ja sunnuntain aikana, mutta olen viivyttänyt julkaisua varmistuakseni, että haluan tämän postauksen julkaista myös muiden luettavaksi - olen ollut viime aikoina vähän enemmän varpaillani sattuneista syistä sen suhteen mitä täällä blogissa kerron. Vuoden loppupuoli on ollut aika raskas, mutta arki ja elämä kulkee etiäpäin siitä huolimatta. Ja kerrottakoon tähän alkuun, että ei, en päässyt uimaan avantoon siskoni kanssa kuten aiemmin kirjoittaessani suunnittelin, vaan minulta lähti ääni viikonloppuna eli kipeänä ollaan edelleen.

Postauksessa halusin käyttää kuvia vuodelta 2017 eli tiedossa on matkakuvia, lempiasuja ja joitain muita kuvia.

ArcoItalyMatkustaminenBlogiMatkablogiItaliaGardaJärviRivaDelGarda-18
Alkuvuodesta lomailin siskoni kanssa Italiassa noin viikon ajan. 

NavarazzoGargnanoItalyItaliaMatkustaminenMatkustusvinkitItaliaan-2

ArcoItalyMatkustaminenBlogiMatkablogiItaliaGardaJärviRivaDelGarda-19
Kävimme muun muassa Roveretossa kiipeämässä katsomaan dinosaurusten jalanjälkiä, postauksen aiheesta löydät täältä. Toivottavasti vuonna 2018 saadaan yhtä hienoja kokemuksia sekä perheeni että sisarusteni kanssa! 


Viimeisiä vuoden 2017 päiviä viedään ja tässä minä istuskelen keittiössä toinen silmä punaisena kahvikupin ääressä. Loppuvuosi ei ihan mennyt niin putkeen, kuin olisi voinut kuvitella ja haasteita tänä vuonna on jonkin verran riittänyt - osa omien valintojen takia, mutta myös muiden seikkojen takia. Loppuvuoden vastoinkäymiset alkoivat aattona läheltä piti- tilanteella kun joku sankari peruutti isommalla autolla pihatieltä 80 km/h alueella suoraan automme eteen, kun olimme menossa viettämään joulua Viinijärvelle. Onneksi mieheni ehti juuri ja juuri väistää koukkaamalla penkan kautta, niin kenellekään ei käynyt kuinkaan - muistakaa aina olla tarkkoja liikenteessä ja varsinkin, jos olet väistämisvelvollinen!

KaunisSyksy2017Asukuvat-15

Tämä jatkui ikävillä uutisilla aattoiltana ja Joulupäivämme meni siskoni luona sekä vuodeosastolla erään perheenjäsenen luona. Olkoon uudenvuoden toiveeni se, että me molemmat saisimme sisäisen rauhan hankalasta tilanteesta huolimatta ennen kuin on liian myöhäistä ja se, että ehtisin tervehdyttyäni hänet vielä näkemään. Reissukaan ei ihan putkeen mennyt ja sen lisäksi sairastuin reissun jälkeen johonkin flunssaan. Nyt alan olla paranemaan päin, joskin eilen aamulla heräsin toinen silmä ärtyneenä ja toivon sen menevän pian ohi. Näitä pienempiä ikäviä asioita on riittänyt niin paljon tämän viikon sisällä, että en oikeasti tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kävin eilen katsomassa Turmion Kätilöitä Joensuussa ja huomenna mahdollisesti uimaan avantoon siskoni kanssa - sillä jos jollain lähtee viimeisetkin köhät!

OOTDPäivänAsuAuringonlaskuHapsulaukkuOmpelimoRokitaEspritPaitaOnlyHame-10
Nämä auringonlaskun aikaan otetut kuvat ovat ihania, pidän todella paljon aamujen ja iltojen pehmeästä valosta. *Kuvan hame on saatu blogin kautta DefShopilta. 


FäbodaPietarsaariVinkitBlogiKotimaanMatkailuBloggerTravelFinland-18
Kävin muun muassa Pietarsaaressa reissaamassa itsekseni ja olen itseasiassa menossa sinne piakkoin uudelleen kouluttautumaan. *Aurinkolasit saatu Instrumentariumilta, näitä käytin kesällä todella paljon! 


FäbodaPietarsaariVinkitBlogiKotimaanMatkailuBloggerTravelFinland-10
Pietarsaari oli kaupunkina ihana, kannattaa ehdottomasti käydä Fäbodassa mikäli siellä suunnalla reissaat. Erittäin kaunis paikka ja täältä löydät lisää kuvia sekä vinkkejä Pietarsaareen. 


Vuosi on ollut antoisa, olen lähentynyt monien ihmisten kanssa, olen tavannut monia blogini lukijoita ja joistain asiakkaistakin on jopa tullut kavereita, kun kemiat ovat natsanneet niin hyvin yhteen. Olen antanut tukea läheisilleni eri asioissa, mutta varsinkin nyt loppuvuodesta olen itse saanut tukea takaisin moninverroin ja siitä kiitos kuuluu ihanille ystävilleni sekä perheelleni. Olen lähentynyt myös joidenkin sisarusteni kanssa ja yrittänyt pitää yhteyttä kaikkiin läheisiini säännöllisesti. Kahden ihmisen kanssa olemme yrittäneet elvyttää ystävyyttä useiden vuosien jälkeen. Tämän vuoden aikana myös jotkut ovat jääneet syystäkin pois elämästämme, mutta samaan aikaan ystävä- ja kaveripiirit ovat entistäkin tiiviimmät.

Blogi on edelleen pysynyt samassa osoitteessa kuin ennen, sillä haluan tehdä päätökset itsenäisesti ja tästä syystä haluan edelleen blogata omalla sivustollani ilman portaaleja tai yhteistöitä ja mainoksia, jotka eivät olisi itse valitsemiani. Vuoden aikana blogissakin on tapahtunut joitain muutoksia sisällössä ja kuvissa, toivottavasti ensi vuosi olisi teknisten asioiden kannalta helpompi! En ole myöskään kovin aktiivinen ollut yhteistyökuvioiden kanssa, vaikka niistä pidänkin ja useimmiten niistä on hyötyä sekä minulle että lukijoille. Viime aikoina muut asiat ovat tuntuneet paljon tärkeämmiltä.

GoldenHeelsGucciHeelsCobblerinaBagEspritJakkuHame-3
Tämä ja seuraava asu ovat lemppareitani muutamien muiden lisäksi vuodelta 2017. Ihan tulee kesää ikävä tätä kuvaa katsoessa. *Aurinkolasit saatu blogin kautta, samat kuin ylempänä. 


OOTDOutfitMonkiGloomyMoonDameRoseBootsLoveMoschinoBag
Tämä asu otettiin päivänä, jolloin viimeksi käytin tuota Monkin valkoista paitaa - onnistuin kaatamaan topille punkkua ja sehän ehti kuivua, eikä suolaakaan ollut saatavilla eli tahra ei meinaa lähteä edes ammattilaisaineilla irti. Vielä teen yhden tahranpoiston tälle paidalle, mutta jos tahra pysyy niin värjään topin muun väriseksi. 


Perheemme on entistäkin läheisempi, lapsen kehittyessä ja kasvaessa tietyistä asioista on tullut helpompia, mutta myös uusia haasteita tulee ikäkausien mukana. Vuosi on ollut opettavainen, hauska ja antoisa, vaikka välillä on tehnyt mieli repiä hiuksia päästä turhautumisen takia. Siitä huolimatta olen onnellisempi kuin koskaan, minulla on kaikki mitä haluan ja avaimet niiden asioiden tavoittelemiseen, mitä haluan tulevaisuudessa.

Tänä vuonna olen siirtynyt enemmän iltapainotteiseen työhön ja siitä syystä olen saanut viettää paljon enemmän aikaa lapsemme kanssa kuin ennen. Mieheni kanssa päätimme keväällä tavoitella unelmiamme seuraavalla askeleella, joten molemmat opiskelemme työn ohella ammattikorkeakoulussa. Molempien opiskeleminen ja työskenteleminen samaan aikaan ovat tuoneet haasteita aikataulutukseen, muuttuneisiin työaikoihin sekä elämään, mutta alkukankeus töiden ja opintojen yhdistämisessä arkeen alkavat olla takanapäin. Joustoa tilanne vaatii, mutta sitähän tarvitaan elämässä muutenkin - tärkeintä on, että meidän perhe on tiimi ja kaikki puhallamme yhteen hiileen ja autamme toisiamme, oli sitten kyse lapsivapaalle lähtemisestä, tehtävien deadlinesta, ylitöihin jäämisestä/ menemisestä, huonosti nukutusta yöstä tai pelkästä oman ajan kaipuusta.

Päivän_Asu_Tyyli_MaisonScotch_Cobblerina-4

Vuoden aikana olen saavuttanut paljon ja ottanut sellaisia haasteita vastaan, joista olen tarvinnut enemmän tietoa ja kokemusta. Tänäkin vuonna olen saanut olla minä ja parisuhde parantuu vuosi vuodelta, mikäli se on edes mahdollista. Olen päässyt kasvamaan vanhempana, mutta olen myös saanut opettaa muksullemme kaikenlaista. Olen myös antanut piutpaut perheen ulkopuolisten ihmisten odotuksille, kohtuuttomille vaatimuksille ja liian mustavalkoisille ajatusmaailmoille ja elänyt sellaista elämää kuin haluankin. Vaikka en ole paljoa lomaillut, niin olen ottanut tänä vuonna rennommin ja kieltäytynyt asioista, joita en ehdi tehdä tarpeeksi hyvin vaaditussa aikataulussa. Blogin kanssa olen välillä joutunut joustamaan postaustiheyden ja kuvien laadun kanssa, mutta yritän pitää mielessä, että tämähän ei ole minulle leipätyö kuitenkaan ja bloggaamisen tulee tuoda enemmän iloa kuin stressiä. Vuosi on ollut työn osalta antoisin tähän mennessä, vaikka myös haasteita on riittänyt monissa asioissa.

Toivottavasti kuvat hieman kevensivät tätä postausta, vaikka hieman surullisena tätä kirjoitinkin näiden loppuvuoden tapahtumien takia. Vuosi vaihtui täällä odottavin, toiveikkain ja vähän surumielisin fiiliksin.

Tässä muutamia omia lempipostauksiani loppuvuodelta; Minna Parikan Goodie- korkokengät - Kuin karkki!, Suomi 100- vuotta, Kaunis ja yksinkertainen arkityyli, Kuinka aloitin bloggaamisen ja Työnarkomaani vai tunnollinen työntekijä?.

Mitä teille jäi mieleen tästä vuodesta, jäikö joku postaus mieleen ylitse muiden? 

8 kommenttia:

  1. Vaikka surumielisyys puskee tekstistä läpi niin oli mukava lukea sun fiiliksiä menneestä vuodesta! Kivoja kuvia ja paljon on sinunkin vuoteen mahtunut asioita!:) Hyvää alkanutta vuotta sinne ja tsemppiä, sekä voimia tuohon tämänhetkiseen tilanteeseen♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, mukava kuulla! :) Kuvien kanssa iski vähän valinnanvaikeus, oli niin paljon kivoja kuvia. Kiitos samoin sinne ja kiitos myös tsempeistä, josko se tästä alkaisi helpottua tai ainakin jossain vaiheessa. <3 <3

      Poista
  2. Mutta jokatapauksessa kiva kuulla susta taas ja huonoista asiosta pääsee kuitenkin aina eteenpäin kohti uusia parempia päiviä. Vaikka kuulostaa tyhmältä niin mulla on selvästi liian hyvä seitsemäs aisti (jos semmoista on olemassa) ja onnistuin jostain sun kirjoituksesta jossainkohtaan aistimaan että joku eiole hyvin. Muista pitää itsestäsi huolta..sitä ei kukaan muu tee vaikka välillä tuntuisi että velvollisuuksia on liikaa niin itsestä pitää muistaa myös huolehtia. En mä osaa kuin lähettää täältä hyviä fiiliksiä ja muuta semmoista ja virtuaalihalin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista ja palautteesta mitä laittelit toisessa kommentissa, mitä ei tarvinnut julkaista. :) Pidän mielessä ja mukava, et miusta on ollut apua!

      Mukava kuulla, arvelin et on pakko jotain jakaa tästä, koska varmasti olisi kuultanut jossain välissä jostain tekstistä läpi, että on huolia läheisestä ja vähän suruakin mukana. Voi olla, et on helpompi itellä jatkaa normirytmissä kirjoittamista, kun ei tarvitse ottaa liikaa paineita. :) Tilanne on jatkunut aika pitkään, mut nyt alkaa vähän toivottomalta näyttää ja itselle se huonoin/ voimakkain fiilis tuli vasta aattoillan uutisten jälkeen. Mut eiköhän se tästä, elämää on pakko jatkaa kuitenkin ja ei yrittäjänä, äitinä, vaimona eikä siskona voi jäädä liian pitkäksi aikaa märehtimään. Kaikkihan meistä lähtee aikanaan.

      Ehdottomasti pidän itestäni ja muista huolta, tästä kun parantuisi niin pääsis vaikkapa treenin pariin tuulettumaan, vaikka tulikin vkoloppuna käytyä tuulettumassa baarissa ja keikalla. :)

      Poista
  3. Olen todella pahoillani että vuosi loppui noinkin surullisissa merkeissä <3 Toivon todella että paranet pian ja ehdit käydä vielä visiitillä <3 Todella mukava postaus muutoin lukea, vaikka melko surullisia asioita tulitkin käsittelemään, mutta noh rohkeaa ja ihailtavaa että jaoit tämän. Meinaan mukavalla sitä ettei ihan perinteinen vuosikooste, vaan erilailla tehty:) Halaus ja ihanaa alkanutta vuotta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos siulle kun olet kuunnellut ja tukena ollut kauan! <3 Toivotaan, että parantuisin pian ja ehtisin vielä siellä käydä. Voisi helpottaa omaa fiilistä kun saisi sanottua kaiken mitä haluaisi vielä sanoa... :) Kiitos paljon, tätä oli pakko miettiä pari päivää, että haluanko julkisesti sanoa yhtään mitään, mut voi olla et on iisimpi sit kirjoittaa tänne jatkossa ja eipähän tule epämääräisiä "rivien välistä lukemisia" et jotain muuta ois pielessä. ;) :)

      Halaus myös sinne ja ihanaa alkanutta vuotta teille! <3 <3

      Poista
  4. Minulta on mennyt tämä postaus ihan vallan ohi :(
    Viime vuosi on tuntunut olevan hirmuisen monelle todella ankea vuosi ja vaikeuksia on riittänyt yhdellä jos toisella!:( kurja kuulla ikävistä asioista, toivon sinulle oikein paljon voimia jaksaa kaikki murheet ja toivottavasti nyt alkaisi asiat menemään parempaan suuntaan <3 <3 *halaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, pitäisiköhän miun jakaa näitä aktiivisemmin sosiaalisessa mediassa? :) Joo, sanoppa muuta, todella monilla on perheenjäseniä tai ystäviä kuollut, mutta monilla on myös läheisiä osastolla tai saattohoidossa... Tai sit on sattunut kolareita kavereille ja vasta viime viikolla miehenikin kolaroi hirven kanssa, mutta onneksi ei sattunut hänelle mitään. <3 Autokin kävi jo pajalla ja on käyttökunnossa. Kiitos paljon siulle kommentista, halaus myös sinne! <3 <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)