maanantai 23. huhtikuuta 2018

Indiedays Blog Awards 2018 - Asuni tarina

Tänä vuonna jäin ensimmäistä kertaa gaalaan, joka järjestetään Indiedaysin tapahtumien yhteydessä. Halusin tehdä gaalaan itse vaatteet, varsinkin kun pukukoodina oli Inspiration ja vähän katsoin edellisien vuosien asuja sillä silmällä, että kuinka juhlavaa kannattaisi päälle laittaa. Ihan iltapukua en tehnyt, sillä aiempina vuosina pukeutujia on ollut monenlaisia ja osa on pukeutunut arkisemmin, kun taas osa on pukeutunut ihan viimeisen päälle. Alipukeutuminen on kuitenkin sellainen asia, mitä haluan ehdottomasti välttää, sillä se vaikuttaa epäkunnioittavalta tapahtuman järjestäjiä kohtaan.

Itse gaalapäivänä en lähtenyt asukuvia enää ottamaan, sillä halusin viettää aikaa muiden ihmisten kanssa tapahtumien välissä, mutta tässä asussa toistuu lähes kaikki - ainoat erot ovat ne, että hiuksissa ei ole lakkaa eli "vauvahiukset" pääsivät tuulessa valloilleen ja laukku oli mieheni tädiltä lainassa, joten se ei ollut saatavilla näihin kuviin.

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-12

Nahkatakki - Ompelimo Rokita
Toppi nyörityksellä - Ompelimo Rokita
Hame - Ompelimo Rokita
Korkokengät - Gucci

Kuvat: Sallan kengissä
Kuvien muokkaus: Minä

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita

Minulta löytyi mustaa taftia sopiva pala, joten päätin tehdä nahkaisen kynähameen sijaan itselleni high-low-helmaisen hameen, joka näyttäisi jalassa olevat kengät hyvin. Helppo ja nopea ommella, mutta tafti itsessään tuo juhlavuutta hameeseen.

Korkeavyötäröisen hameen kanssa omaan tyyliini sopii napapaidat, joten käytin itse tekemästäni nahkatakista ylijääneen nahan toppiin. Alunperin tästä piti tulla erään aiemmin tekemäni nahkatopin kaltainen vetoketjulla ja ohuilla olkaimilla, mutta hempeä väri inspiroi ja olkaimiksi tulikin röyhelöt, jotka ovat leveämmät olkapäiden kohdalta. Eli inspiraation mukaan mentiin, kun pukukoodinakin oli inspiraatio!

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-2

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-11

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-10

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-9

Nahkatoppia sovittaessa vetoketjullisena tuli vähän sellainen fiilis, että tämä nyt kyllä kaipaa jotain millä se sopisi paremmin hameen kanssa yhteen. Vetoketju pois, nyöritys mustalla nauhalla ja säätövaralla tilalle. Näin sain tämän topin sopimaan paremmin pikimustan hameen kanssa ja tulihan tästä nahkatopista loppujen lopuksi aika erilainen kuin aiemmasta nahkatopistani.

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-8

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-7

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-5

Kokonaisuuteen lisäsin kultaiset Guccin sandaletit ja koska itselläni ei kultaista laukkua ollut, niin mieheni kummitäti lainasi minulle kultaisen laukkunsa, joka hänellä on ollut aikoinaan Linnan juhlissa. Näin saatiin kokonaisuuteen sopiva laukku ja sain lempikorkkarini jalkaan! Toisena kenkävaihtoehtona oli lestiltään myös täydelliset L.K. Bennettin korkokengät, jotka sain mieheltäni vuosia sitten lahjaksi. Tiesin, että etkoilla ja gaalassa tulee varmasti seisoskeltua ja käveltyä kiitettävästi, joten korkokengät valitsin mukavuuden perusteella. Kultaisen laukun kanssa kultaiset kengät olivat omiaan, joten laukku kruunasi asun ja olen kokonaisuuteen edelleen tyytyväinen.

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-4

Indiedays_gaala_asu_ompelimo_rokita-3

Tällainen on gaala- asuni tarina, yllättäviä vaiheita ja inspiraation seuraamista. Instagramista löytyy pari kuvaa, joissa kokonaisuus näkyy laukun kanssa.

Olitteko mukana gaalassa? Millä perusteilla valitsitte asunne paikan päälle? 

8 kommenttia:

  1. Oi ihana Milla <3 Tuo asu oli ehdottomasti pukukoodin mukaista inspiraatiota parhaimmillaan :) Ja niin sinua! Upea kokonaisuus kaiken kaikkiaan, tuo nahkatakki ja -toppi ovat sävyltään valtavan kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Joo, tätä oli kyllä kiva tehdä ja oli mukavaa seurata taas inspiraatiota omien vaatteiden kanssa. :) Kiitos, tuon nahkan sävy on kyllä aivan ihana, parempi on luonnossa kuin mitä odotin näytteen perusteella! <3

      Poista
  2. Aivan huikea asu, niin SUA! <3_<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ihana kuulla, tästä tuli kyllä miun näköinen ja viihdyin tässä asussa loistavasti. :)

      Poista
  3. Keväiset terveiset täältä Etelästä,

    aivan ihana asu ja kyllä tuolla kehtaa mennä vaikka toistekkin vastaavaan gaalaan. Pääsit taas esittelemään omaa osaamistasi, mikä on kyllä loisto juttu. Tuo pinkki rotsi on kyllä niin söpö <3 Toi todella hyvin pinkkien puputennareiden kanssa 19. päivän julkaisussa :3 Miten hyvin sinut muuten tunnistetaan tuollaisissa tapahtumissa? Kävikö paljonkin porukka nykimässä hihasta tai faniselfien ottamassa?

    Kyseisessä gaalassa ei tullut käytyä. Tosin eipä ole moisissa pippaloissa tullut aikoihin käytyä joten olisi varmaan ollut kokemus itsessään. Onneksi mahdollisuuksia pukeutua juhlavasti tulee vastaan aika-ajoin.

    Kyllä huomasi, että on taas kevät, kun kädet on mullassa :D Olin auttamassa ystävää piha- ja puutarhatöissä. Myllättiin vähän kukkapenkkejä, levitettiin kompostia ja siistittiin pihaa loppusyksyn sekä talven jäljiltä. Piti olla vähän apuna, kun toisella oli kauhea hinku saada kädet multaan, mutta kipeällä kädellä ei voinut työskennellä liian ahkerasti ja yksivuotiset kevät- ja kesäkukat odottavat jo istutusta. Itse en kauheasti kasveista tiedä, mutta maata osaan kääntää. Hyvä, että viikonlopuksi viileni niin ei tullut ahkeroidessa niin pahasti hiki. Viikolla saikin jo tallustella ballerinoissa ja korkkareissa muutamana päivänä. Lisää aurinkoa kiitos :)

    Mukavaa työviikkoa siulle :3

    -Vella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Vella!

      Mukava kun ehdit kirjoittelemaan pitkästä aikaa. :) Kehtaa tosiaan mennä toistekin, tästä topista tulee varmaan yksi käytetyimmistä ja varmasti hamekin etsiytyy päälle monta kertaa. Sanoppa muuta, hyvin tuli asiakkaita reissusta ja samanlaisen takinkin pääsen eräälle asiakkaalle tekemään. ;) Tää nahkarotsi onkin ollut joka päivä käytössä nyt, passaa hyvin pinkkien kenkien kanssa yhteen ja muutenkin tuntu päällä + istuvuus on ihan eri kun mittatilauksena on tehty. :) Aika hyvin, enemmän porukka tulee juttelemaan, mut faniselfieitä ei sentään pahemmin oteta tai nimmareita pyydetä, se on varmaan vähän nuorempien juttu - miulla pääosin lukijat on 18-35 vuotiaita, valtaosa 24-35 vuotiaita. :) :D Mut joo, kyl ihmiset tulee juttelemaan tapahtumissa ja sit myös keikoilla, joskus myös kadulla jos joku tunnistaa ja uskaltaa tulla juttusille.

      Sanoppa muuta, mahdollisuudet kannattaa käyttää hyödyksi kun on mahdollisuus pukeutua juhlavasti. ;) Oli kyllä melkoiset pippalot, paljon oli porukkaa, mut Kattilahalli on sen verran pieni et tunnelma oli intiimi. Ihan kaikkien kanssa en ehtinyt vaihtaa kuulumisia, mutta moikata sentään ehti siinä jutustellessa.

      Noniin, kuullostaa hyvältä! :) Meillä on piha ollut pari kesää hunningolla, kun ei tuo puutarhan hoito oo ihan miun juttu, mut katsotaan josko tänä kesänä jotain tekisi. Ihana kun menit avuksi! <3 Miekään en kasveista tiedä... :) Lisää aurinkoa tosiaan, myös tänne! Oli ihanan lämmintä siellä pk- seudulla käydessä, täällä on viime aikoina satanut ja tuullut, piha meinaa tulvia kun lumet sulaa. :D Mut jospa tää tästä, pitää vähän puroja tuonne tehdä, et vesi pääsee rinnettä myöten alas.^^

      Kiitos samoin sinnepäin! :)

      Poista
  4. Olin mukana gaalassa ja näin sinut heti kun tulin sisälle. Oli tarkoitus tulla moikkaamaan ja ihastelemaan asuasi mutta sitten olit hävinnyt. Ihana asu ja nuo kengät! Kiva juhlat vaikka lähdinkin sieltä jo melko aikaisin pois. Upeat tarjoilut ja ohjelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, mie en nähnyt siuta! :O Ois ollu kiva tavata taas, harmi ettei gaalassa ja etkoilla ehtinyt niin monien kanssa jutella, kuin olisi halunnut. :) Kiitos paljon! <3 Nuo kengät ovat aivan ihanat, ehdottomasti painonsa arvosta kultaa kuten Instassa sanoin. Gaalan tarjoilut olivat kyllä upeat ja ohjelmastakin pidin. :) Parhaat Indiedaysin tapahtumat tähän mennessä! ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)