torstai 25. lokakuuta 2018

Itsetehty nahkatakki ja kengät tupsuilla - syksyinen asukokonaisuus

Olen kaipaillut kuvauskavereita nyt syksyn mittaan enemmänkin, sillä joka toisena viikkona mieheni on töissä juuri silloin, kun olisi tarpeeksi valoa kuvata. Haluan kuitenkin, että asuni kuvataan silloin kun ne ovat oikeasti päällä. Silti joskus on pakko pukea asu jälkikäteen uudelleen kuvia varten päälle, mikäli kuvausolosuhteet eivät ole olleet otolliset. Pian valoisan aika on entistäkin lyhyempi, mutta tapasin Joensuun seudun bloggaajien kautta Tanjan, jonka kanssa kävimme kuvaamassa kuun puolessa välissä. Tapasimme Linnunlahdella ja tälle kadunpätkälle ajaessa sydämessäni sykähti - miten upean keltaista ja ihana ruska! Todella kaunis kadun pätkä kaikkine lehtineen, tässä on syksy parhaimmillaan. Otimme kuvat kuitenkin toiseen suuntaan, mutta varmasti näissäkin kuvissa näkyy kuinka syksy on saanut lehdet keltaisiksi ja oransseiksi.

Nahkatakki_Neulehame_Joensuu-7

Nahkatakki - Ompelimo Rokita
Midihame - Guess
T- paita - Tribute
Kaulakoru - löytö Pärnusta
Huulilaukku - löytö Espanjasta
Korkokengät - Minna Parikka

Kuvat; Tanja Räty / Instagram @Tanjar90

Nahkatakki_Neulehame_Joensuu

Kuten otsikossakin kerroin, niin valmistin itselleni uuden nahkatakin, sillä kaipasin vähän pidempää mustaa nahkarotsia. Tilasin Ahlskog Tannerylta Pomo- nahkaa, joka on hieman paksumpaa ja arpisempaa kuin nahka, minkä useimmiten asiakkaat valitsevat. Pikimusta nahka tuntuu ihanan pehmeältä ja tähän takkiin tuli vähän extempore- tyyliin muutakin väriä, sillä löysin Joensuun Eurokankaan nahkapalalaarista pienehkön nahkavuodan. Tuo pinkki vuota oli karvapintainen ja väri niin sähäkkä, että tämä oli pakko ostaa ja hintaa jäi vain 13 euroa vuodalle. Takkiini tuli siis pinkit karvakaulukset, nämä näyttävät jotenkin niin siistiltä mustan sileän nahan kanssa!

Pinkkien yksityiskohtien sävyt sopivat myös näiden Minna Parikan kenkien kanssa ja olen huoletta käyttänyt myös muita värejä tämän takin kanssa. Pinkit kengät kuitenkin passaavat hyvin ja pompomit sopivat takin tyyliinkin hyvin, vaikka tupsut ovatkin kauluksia pörröisemmät. Minusta tuntui, että takki kaipaa lisää yksityiskohtia hihoihin, joten laitoin hihoihin remmit sirkoilla ja se oli sillä ratkaistu. Tästä linkistä näet aiemmin tekemäni nahkatakin, aika suuri ero tyylissä!

Minna_Parikka_Nikita_Bright_pink

Minna_Parikka_kengat_Nikita_Bright_pink

Nahkatakki_Ompelimo_Rokita_leatherjacket_pink_collars

Nahkatakki_Neulehame_Joensuu-4

Nahkatakki_Neulehame_Joensuu-29

Tämä huulilaukku on kerännyt todella paljon kehuja, tämä nimittäin kiinnittää aika paljon huomiota erikoisella muodollaan ja toki kiillollaan. Hauska yksityiskohta asuun kuin asuun, vaikka koko on hieman epäkäytännöllinen - jotain pitää jättää laukusta pois. Toisaalta, jos liikkuu autolla eikä ole tarvetta kuljettaa paljoa mitään mukana, niin hyvin passaa ja illanvietoissa varsinkin.

Huulilaukku_lip_bag_shiny_red

Nahkatakki_Neulehame_Joensuu-6

Nahkatakki_Neulehame_Joensuu-5

Syyspukeutumisessa on kyllä parasta tämä, että saa käyttöön kaikki ihanat takit ja sukkahousut, kuten tässä asussa. Olen nyt ehtinyt myös tutustua paremmin niihin keväällä tilaamiini kierrätyssukkahousuihin ja olen positiivisesti yllättynyt! Niistä toivottiin tarkempia kokemuksia ja lisää tietoa, joten pitää jossain välissä koostaa postaus lisätietojen kera. Tämän postauksen asu ei sukkahousuja kaivannut, kun neulehame on sen verran lämmin ja pitkä.

Kiitokset Tanjalle vielä kuvaustreffeistä ja kuvista! Teille lukijoille toivotan ihanaa loppuviikkoa - yritän ehtiä kirjoittelemaan mahdollisimman pian uutta postausta.

Nahkatakki_Neulehame_Joensuu-9

Nahkatakki_Neulehame_Joensuu-14

11 kommenttia:

  1. Nuo pienet laukut ei tosiaan ehkä arkeen oo ihan parhaimpia mahdollisia, mutta illanvietossa menee sit ihan täydellisesti. Silti toi on vaan niin kiva arkeenkin yhdistettynä tuo sun huulilaukkusi <3 Mun ihan pienen Korsin laukkunikin menee illanvietossa ihan parhaiten, muuten se jää kyllä kotia koska on niin pirun pienikokoinen :D

    Todella kauniita kuvia, asusta puhumattakaan <3 Aivan ihana ruska taustalla ja silmääni pisti tuo suloinen kaulakoru, se on aivan ihana ja voisin yhdistää tuollaisen omaankin tyyliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Poikkeuksena noi Cobblerinan suuremmat rusettilaukut, kun ne on kans suht pieniä, mut niihin mahtuu kaikki mitä arjessa tarvitsee ja myös iPad kulkee mukana muiden tarpeiden lisäksi. :) Arkeen yhdistettynä toi huulilaukku on kyllä aivan ihana, tykkään todella paljon! <3 Vähän saa säätää välillä kaupassa lompakkoa takaisin laittaessa, mut muuten ei oo mitään ongelmaa. :D

      Kiitos paljon! <3 Tuo ruska oli aivan upea, jotenkin sykähdyttävä kun ajoi auton parkkiin tuonne lähelle. Todella kaunis! Joo, tuo kaulakoru voisi tosiaan sopia myös siulle, pienestä käsityöläispuodista tuo tarttui mukaan. :) <3

      Poista
  2. Toi takki on niin ihana <3 noi pinkit yksityiskohdat kruunaavat koko kauneuden <3 ihanan persoonallinen ja sähäkkä. Sopii sinulle hyvin ja etenkin noissa maisemissa.. en tiedä kumpi loistaa enempi, luonnon kaunis oranssi ja keltainen vai tuo sähäkkä takki. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Tää takki on ollut miun suosikki viime aikoina, sopii kaiken kanssa yhteen ja on todella hyvä päällä nyt syksyllä. :) Anoppi neuloi myös paitaprojektista ylijääneistä langoista huivin, joka sopii todella hyvin tämän kanssa. Kiitos, oli mukava käydä kuvaamassa uuden tuttavuuden kanssa ja mukava kuulla, että työkin pidätte kuvista! <3 <3

      Poista
  3. Ihanan syksyiset kuvat ja minna parikat sopii noinkin hyvin syksyiseen maisemaan. Jotenkin tänävuonna syksy tuntui menevän ohi niin nopeasti että vasta viimeviikonloppuna itte ehdin kuvailla syksyisiä kuvia yhden ihanan ihmisen kanssa. Harmi että meillä on näinkin pitkä välimatka, muuten sulla todennäköisesti eiolisi kuvausseuraongemia ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jan! :) ^^ Samaa mieltä olen miekin, noi Parikat sopii niin hyvin syksyyn ja tuovat vähän pilkettä asuun kuin asuun. <3 Joo, totta kyllä tuokin - saa nähdä vieläkö jatkuu syksyiset kelit, kun täällä ainakin on ollut pari päivää lämpimämpää nyt, vaikka aurinko ei paistakaan. Ihana kuulla, että ehditte kuvata syksyisiä kuvia vielä! ^^ Mie lupauduin kuvaamaan ystävän yksivuotiaan 1v kuvat, odotan innolla millaisia kuvia saadaan. Sanoppa muuta, ei varmasti ois silloin kuvausseuran puutetta! :D :)

      Poista
    2. oooh kuulostaa mahtavalta että sait noinkin tärkeän kuvaustehtävän. Mä taasen harmittelen että joku sopivampi objektiivi olis enemmän kuin paikallaan kun nykyinen on lähinnä suunniteltu turistikuvailuihin lomamatkalla :D mutta 700 euron hintalapulla eitule kauhean pian hankittua kyllä sigman art sarjalaista..vaikka semmoisella pärjäis varmana loppuelämän.

      Poista

    3. Joo, on kyllä huippua! <3 :) Tuo uusi objektiivi on kyllä aika jees, varmaan sillä tulee otettua suurin osa noista kuvista. ^^ Joo, noi on kyllä kalliita... Mahtaisikohan käytettynä löytyä edes hieman halvemmalla? Mie ostin tuon 18-200mm käytettynä, kun löytyi valokuvaajan jäljiltä, muuten en varmaan ois uskaltanu ostaa. :D :D Tää uusin 85mm f1.8 tuli ostettua uutena Verkkokauppa.comista. :)

      Poista
  4. Ehkä.. Tosin ebaytäkin jo tutnin ja saman lasin saa käytettynä samaan hintaan ulkomailta mitä suomesta uutena :) ja suomessa eiole myynnissä yhtäkään käytettyä. Ehkä pitäis valita joku toinen malli tosin päätin että hommaan 3d printterin ja kolmannen salaman joululahjaksi, kun oon käyttänyt muuten paljon rahaa valokuvausjuttuihin tänävuonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh. :D Kuullostaa kivalta, onneks noita saa myöhemminkin ja ainahan voi jättää ostoilmoituksen toriin tai faceen. :) Mie voisin kengät ostaa itselleni joululahjaksi, jos raaskii. ;)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)