torstai 3. tammikuuta 2019

Skata- puutaloalue / Pietarsaari - Jakobstad

Kävin Pietarsaaressa viikonloppu reissulla jo tovi sitten, mutta ehdin vasta nyt syventyä kertomaan teillekin tarkemmin vanhasta puutaloalueesta, jossa kävin kävelyllä aamupäivällä. Alue sijaitsi ihan hotellini vieressä ja sää oli ihanan aurinkoinen, ehkä aste tai kaksi oli pakkasta. En ollut ainoa kävelijä tällä seudulla, vaan myös monet muut olivat lähteneet nauttimaan kauniista ympäristöstä ja lenkkeilemään noin kauniina päivänä.

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-30

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-21

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-36

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-31

Skatan alue on todella kaunis, voin kuvitella miltä tämä näyttäisi keskellä talvea lumisine katuineen. Skata on Pietarsaaren Pohjoisnummea ja se on suojeltu vanha kaupunginosa Suomessa. Alunperin täällä asuivat merimiehet, 1998 vuonna lopettaneen tupakkatehtaan työläiset ja käsityöläiset, joista voi huomata pieniä viitteitä alueella kävellessään. Alueen suunnittelu alkoi vuonna 1700 ja katujen nimistä voi huomata vivahteita historiaan. Puutaloja on monia erilaisia - kauniita kaari- ikkunoita, pieniä mökkejä ja suuria kuisteja. Skataan pääsee Strenbergin portin ja niin sanotun huokausten sillan alitse kulkemalla. Strenbergin rakennuksen seinän kupeessa on sisällissodan aikaan ammuskeltu ja teloitettu ihmisiä.

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-38

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-33

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-25

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-20

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-37

Halusin ehdottomasti käydä tällä alueella ja googlasinkin ahkerasti, mihin Pietarsaaressa kannattaa tutustua ja mitä siellä kannattaa tehdä. Joensuun suunnilla ei nimittäin ole hirveästi vanhoja puutaloalueita, vaan koko kaupunki tuntuu olevan sekä betonikerrostaloa, että tiiviisti asutettua uudehkoa omakotitaloaluetta, jossa kaikki talot näyttävät samalta. Yhden kadun muistan entisen lenkkipolun varrelta, jossa oli vanhoja taloja, mutta osa oli purettu tai jätetty ränsistymään - vain muutamat talot olivat hyvässä kunnossa. Tällaiset Skatan kaltaiset alueet ovat todella kauniita ja ehdottomasti säilyttämisen arvoisia, kun rakennukset ovat hyvässä kunnossa ja sellaisia, että niistä on huolehdittu taloa ja vanhaa rakentamistapaa kunnioittaen. Reissullani Pietarsaaressa kävin myös luokkakaverini luona kylässä, myöhäisellä illallisella ja tietenkin koulussa, kun meillä oli pitkästä aikaa lähipäivä - seuraava onkin vasta huhtikuussa, jos oikein muistan.

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-24

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-18

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-16

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-14

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-12

Skatan kävelyreitin alkuosassa on vanha Skatan kauppakatu ja tarkkaan katsomalla voikin huomata sekä arvailla kauppojen sijaintia. Muistatteko nämä asukuvat? Nämä ovat otettu Strenbergin tupakkatehtaan työntekijöille tarkoitetun lääkäriaseman vieressä. Rakennuksessa oli myöhemmin apteekki, mutta nykyään rakennuksessa on käsittääkseni asuntoja. Skata- sovelluksen, jonka saa muun muassa AppStoresta, avulla voit löytää myös maailman ympäri matkanneen merikapteenin vuonna 1856 rakennuttaman talon ja runoilija Viktor Sundin torpan.

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-8

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-7

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-34

Samasta sovelluksesta löytyy mielenkiintoisia historiatietoja alueesta kirjoitettuna ja äänitteenä, jonka takia minäkin olen saanut tankattua aika paljon faktatietoa tästä alueesta. Skata- sovelluksesta löydät myös täällä asuneiden asukkaiden muistoja arjesta. Jos aihe kiinnostaa, niin kirjailija Anna Bondestamin romaanissa Kuilu kuvataan elämää tällä alueella sodan aikaisine teloituksineen ja tavallisine arkineen. Vaikka et olisi matkustamassakaan tänne, niin kannattaa silti tsekata historiaa alueesta, sillä tietoa on todella paljon ja sovelluksessa on todella kattavasti tietoa.

Laivurinkadun ja Satamakadun risteyksen lähellä sjaitsee myös Skorpan- kahvila, jossa on myös korttelileipomo.

Skatan verkkosivut; Skata
Skata Visit Jakobstad- sivulla
Visit Jakobstad- sivut suomeksi

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-3

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-23

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-11

Seuraavalla reissulla aion tutustua 7 sillan saaristoon, joka vaikuttaa todella mielenkiintoiselta kohteelta. Pietarsaaresta löytyy aika paljon nähtävää, mutta myös hyviä ruokapaikkoja ja esimerkiksi Jugend Home Hotel on siitä ihana, että siellä varmasti törmäät muihin edullisen Guest Homen puolella ja nämä kohtaamiset saattavat poikia pitkiäkin ystävyyssuhteita ja kansainvälisiä ystävyyksiä. Fäboda onkin teille jo tuttu tämän ja tämän postauksen kautta. Näihin tunnelmiin, palaillaan taas pian blogin ääreen!

Pietarsaari_2018_Skata_Jakobstad-22

8 kommenttia:

  1. Oon täysin samaa mieltä, että tuollaiset alueet ja rakennukset ovat niitä säilyttämisen arvoisia. Onneksi ne pysyy ja pidetään myös hyvässä kunnossa. Ihanan historiallinen ja vanhanaikainen fiilis tuli kuvista ja voin olla varma, että kävellessä kaduilla tuli samanmoinen fiilis myös. Vanhat kaupungit ovat just sen vuoksi omaan mieleeni, kun niissäkin tulee just sellaisia fiiliksiä ja ajatuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla - miusta noita kannattaisi säilyttää ja ovathan nuo nyt paljon kauniimpia kuin betonikuutiot... :D Myökin etsittiin silloin asuntoa etsiessä puutaloa ja mieluiten sellaista, mikä on rakennettu ennen 70- lukua. Laajennus toki meilläkin on uudempi, mutta hyvin tehty ja vanhaa kunnioittaen. Vanhat kaupunginosat ovat mielenkiintoisia ja usein ulkomaillakin suunnataan aina vanhoihin kaupunkeihin, eikä sinne kerrostalojen keskelle. :) Ihana kuulla, että fiilis välittyi sinne, kävellessä tosiaan oli ihanan rauhallinen fiilis ja hienoa oli katsella, mitä kaikkea paikasta löytyykään. <3

      Poista
  2. Kylläpä näyttää ja tuo mieleen aikapaljon porvoon vanhan kaupungin jossa säkin todennäköisesti viihtyisit ja saisit paljon hienoja kuvia otettua myös :) taas kun itse asui kaupungissa niin en niin hirveesti ole vanhaa kaupunkia kiertäny (vanhankaupungin vierestä/läheltä löytyy myös hieno vanha juna)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta! Mie katsoin jonkun tutun bloggaajan blogissa noita kuvia Porvoon vanhasta kaupungista ja vaikutti kyllä käymisen arvoiselta. ^^

      Poista
  3. On onni saada asua täällä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti, tämä Skata ja Fäboda ovat upeita paikkoja! :) Voisin kuvitella asuvani Pietarsaaressa, vaikka elämäni onkin täällä Itä-Suomessa. Jotenkin se kaupunki on niin kaunis, ihmiset ystävällisiä ja avoimia. :)

      Poista
  4. Hienoja kuvia lapsuuden ja nuoruuden kulmilta. Oli niin hienoa saada asua ja kasvaa tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! 😊 Voin kuvitella, miten hienoa on ollut saada kasvaa tuolla ja asua varsinkin - ihan mielettömän kauniita taloja. Jos jonnekin Suomessa muuttaisin, niin se olisi ehdottomasti Pietarsaari ja Skata, ihastuin paikkaan siellä käydessäni ja ihmiset ovat joka vierailulla olleet todella ystävällisiä! 😍

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)