tiistai 8. tammikuuta 2019

Yhdeksän suosituinta kuvaa Instagramista vuodelta 2018

Katsoin vuoden lopussa ilmaisen Best Nine- sovelluksen kautta vuoden 2018 parhaimmat kuvat Instagramista, eli ne, joista on tykätty eniten. Lopputulos oli aika yllättävä, en nimittäin olisi itse ihan näitä kuvia valinnut! Seuraajien mielestä nämä ovat kuitenkin olleet parhaimpia, eli tässäpä tulee kooste ja muutama kuva, joita ei ole edes blogin puolella näkynyt. Pyrin julkaisemaan Instagramissa aina välillä sisältöä, jota tänne blogiin ei tule, joten kannattaa laittaa seurantaan @vivianmslb.

Ted_Baker_iltapuku_maksimekko

Meillä ei ollut vuonna 2018 tiedossa ollenkaan häitä, kun meidän kaveripiirissä on paljon sinkkuja, naimisissa olevia ja sellaisia pariskuntia, jotka eivät aio mennä naimisiin. Tämä asu oli häihin, jonne saimme kutsun pariskunnalta, jonka morsiammelle tein hääpuvun. Meillä natsasi heti niin hyvin yhteen, että he halusivat meidät mukaan juhlaan ja tässä ollaan oltu tiiviisti yhteyksissä ensitapaamisesta lähtien. Vähänkö siistiä, kun töissä voi tulla noin ihania ihmisiä vastaan! Tämä mekko on Ted Bakerin juhlamallistosta, tilattiin pikkusiskon kanssa samanlaiset iltapuvut; hänelle minttu, minulle vaaleanpunainen. Kesällä en ehtinyt itselleni enää pukua ommella, kun töissä oli kiirettä ja ompelin miehelleni vaatetta juhliin myös.

Koti_pohjois_karjala_kotipiha_auringon_nousu

Tämä on meidän kotipihalta. Oli ihanaa seurata hiljaisuudessa auringonnousua puiden takaa. Niin rauhallinen hetki, kaunis sumu ja hiljaisuus.

Alla oleva kuva on pikkusiskoni Kukkamaarian ottama, kun hän halusi harjoitella vielä henkilökuvaamista ennen jonkun tuttavansa valmistujaiskuvauksia. En tiedä, miksi en ole aiemmin pistänyt ajatuksen kanssa merkille, että meillähän on takapihalla kirsikkapuita! :D Mutta bongattiin tuolloin takapihalta kauniit kirsikankukat tähän kuvan taustalle. Kirsikoitakin saatiin mukavasti viime vuonna. En muista olenko julkaissut näitä kirsikkapuun luona otettuja kuvia ollenkaan täällä blogissa?

Pitkat_hiukset_valokuvaus_kirsikkapuu

Asu_neulehameella_syysmuoti-15

Tämä asu on ihana! Tykkään kokonaisuudesta todella paljon ja valo on näissä kuvissa kaunis, ehkä tunnelmallinenkin. Ihan tulee ikävä kesää näitä kuvia katsellessa. Tässä kokonaisuudessa on mieheltäni saatu Furlan laukku, kirppikseltä löytynyt paita ja siskoltani synttärilahjaksi saatu Guessin neulehame.

Nahkatakki_Neulehame_Joensuu-8

Ylläolevan kuvan on ottanut Tanja Räty, joka on Poselandilla bloggaajana. Uudehko bloggaajakaveri siis Joensuun seudulta! Olemme käyneet välillä kuvaamassa yhdessä ja toivottavasti pääsemme pian uudelleen kuvaamaan porukalla. Tässä kuvassa minulla on iki-ihanat Minna Parikan Nikita- korkokengät jaloissa ja itsetehty nahkarotsi pinkeillä kauluksilla. Tuo upea syksyn ruska oli vielä upeampi toisesta suunnasta, mutta taakse jäi parkkipaikka, joten tähän suuntaan oli parempi kuvata liikennemerkeistä huolimatta. Tämä taitaa olla meidän ensimmäisiltä kuvaustreffeiltä ja täältä löytyy postaus tästä asusta.

Päivän_asu_Nahkatakki_kotimainen-7

Aaa, tämä asu oli ihana! Kävin viemässä muksun hoitoon aamulla ja otin kuvat kotiin tullessa, kun keli oli niin upea. Tästä kuvasta huokuu kesäistä ja keväistä tunnelmaa. Pitkästä aikaa myös matalat kengät asukuvissa, ei ollenkaan paha. Asupostaus tästä asusta löytyy täältä. Tämän kuvan aurinkolasit ovat blogin kautta saadut.

Nahkamekko_krokokuosi_asu-2

Kesäinen minimekko, hellepäivä ja ylijääneistä materiaaleista tehty vyö. Ihana, kun tämä kuva on suosituimmissa - mekko ja vyö ovat itse tekemiäni! Nämä otettiin Joensuusta tullessa Polvijärven rampin lähellä, mutta tämä kuvauspaikka ei ihan samalta näyttänytkään kuvissa kuin sieluni silmin sen näin. Ihan kivat kuvat saatiin kuitenkin ja ehkä välillä rosoisempi tausta on ihan hyvä juttu. Postaus asusta ja vaatteista löytyy täältä. Näissä kuvissa pääsee jalat ja mekko oikeuksiinsa omasta mielestäni. Näissä yhdeksässä suosituimmassa kuvassa on muuten aika paljon itsetehtyjä nahkavaatteita, joka on todella hieno juttu.

Numph_cotton_blouse_leather_skirt-24

Tämä kuva pääsi joukkoon mukaan, vaikka tämä on vuoden viimeinen kuvattu asu! Postauksen tästä löydät täältä, vuoden viimeisestä postauksesta. Kuvan paita on muuten blogin kautta saatu, muuten asun hame on itsetehty, laukku kotimaisen Cobblerina- laukkubrändin ja saappaat Italiasta löydetyt kaunokaiset. Pidän tästä kokonaisuudesta itsekin, tämä on aika rento ja kuitenkin nätti. Tässä kuvassa tykkään myös ympäristöstä, joka on niin ihanan talvinen ja aurinko pilkottaa taivaalta.

Golden_leather_dress_kultainen_nahkamekko-12

Tämä kuva ei ole omia suosikkejani, kun olen niin tuima ja huonosti nukuttujen öiden sekä juhlimisen aiheuttama turvotus näkyy niin selvästi. Mekko on kuitenkin ihana, kuten myös asusteet! Postaus mekosta, asusta ja meikistä löytyy tästä linkistä. Tämä on myös itsetehtyjä mekkoja, tämä päällä hyppäsin ensimmäistä kertaa benjihypynkin vuonna 2018. Mitäköhän uutta extreme juttua kokeilisin tänä vuonna?

8 kommenttia:

  1. Tosi kauniita kuvia on kyllä valikoitunut yhdeksän suosituimman joukkoon, monta omaakin lempparia sun kuvista ja asuista löytyi tästä <3 Tuo viimeinen kuva on kyllä upea, kuten myös tuo siskosi ottama kuva sinusta kirsikkapuita vasten <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenni! <3 Ihana kuulla, että tästä löytyy siun lemppareita - miusta oli ihana huomata miten kesäisiä kuvia tässä on. :) ^^

      Poista
  2. Oij mikä ikävä mulla tuli kesää ja miten hymy tuli kyllä huulille kun näin tuon kevättalvisen kuvan, missä sulla on pupu tennarit jalassa :D Tää best nine on kyllä todella hauska katsoa aina vuoden päätteeksi, mukava että julkaisit ne täälläkin ja kerroit niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! <3 :D Joo, tuo kuva huokuu kyllä kevättä ja hyvää fiilistä, tosi onnistunut kuva ja asukin oli vähän erilainen. ^^ Sanoppa muuta! Halusin jakaa täälläkin, kun kaikki eivät ole Instagramissa ja tännehän nämä jäävät muistiin. Mukava on palata myöhemmin katsomaan ja mieluummin näin isompina katsoo kuvat kuin siinä pienessä kollaasissa. :)

      Poista
  3. Toi kirsikkapuukuva ja se maisemakuva pihalta on kyllä niin ihania ja niin kesäisiä. mietin usein että ompa sun sisko hyvä kuvaamaan :). Oma tyyli on niin erilainen mut tykkään sun siskon tyylistä melkein visuaalisesti enemmän kuin omasta :D jos näin voi edes sanoa. Eikä kuvassa tarvi aina hymyillä se vakavakin kuva on hieno, vaan tunnelmalta erilainen kuin mihin sä oot tottunu ja siksi et ehkä niin arvostanu sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pitää hyödyntää jatkossakin noita takapihan kirsikkapuita, ihana tausta on. :) Monilla kuvaajilla on kyl tunnistettavat tyylit, huomaa asukuvienkin kanssa, miten eri tavalla ihmiset ottavat niitä. No juu, saatat kyllä olla oikeassa, tunnelma on tosiaan erilainen normaaliin verrattuna. :)

      Poista
  4. Näitä sun kenkiä vaan tässä kuolaan :DD <3

    VastaaPoista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)