sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Arkinen asu t-paidalla ja kuulumisia

Heips! Vielä ennen arvontapostausta vuorossa olisi yksi syksyinen asupostaus - huomenna palaan sitten arvonnan merkeissä ja luvassa on jollekin onnekkaalle messulippuja sekä luonnonkosmetiikkaa. Nämä kuvat otettiin jo syyskuun loppupuolella Tanjan kanssa, mutta tätä asua on tullut käytettyä sen jälkeenkin. Näistä kuvista uupuu laukku, kun kuvasimme niin lähellä meidän kotia, että ei käynyt mielessäkään koko laukku. Eipä se mitään, arkiasuhan tämä on ja enhän minä sisätiloissa laukkua tai kenkiä muutenkaan käytä. Asussa on ihana Philosopher paita, jonka vihreä sävy on täydellinen.

Bloggaaja_asukuva

Paita - PBO
Neuletakki - Maison Scotch
Wetlook-hame - Noir Handmade
Korkokengät - H&M

Kuvat; Tanja Räty

Asu_syksyyn_kynahameella

Sokokselta alennusmyynneistä vuosia sitten ostettu Maison Scotchin alpakkaneule on yksi lempineuleistani, sillä tämä on uskomattoman lämmin. Alpakanvilla ei kutita ja se on niin hengittävää päällä, että neuletta käyttää mielellään. Tätä neuletakkia voi käyttää auki tai kiinni, jonka lisäksi tämän mukana tuli aikoinaan myös tähtikoristeinen hakaneula, jota en tosin ole käyttänyt lähes lainkaan tämän neuleen kanssa. Kuviin valitsin näköjään vain sellaisia, missä neule ei näy edestä päin kunnolla, mutta eiköhän tämä tule näkymään aika useinkin täällä blogin puolella talven tullessa!

Tyyliblogi_asukuva

wetlook-hame_paivan-asussa

T- remmilliset kengät olivat unohtuneet kenkähyllylle pitkiksi ajoiksi, sillä näitä olen tainnut viimeksi käyttää silloin kun lapsemme oli pieni? Ihanat korkokengät, sirot ja simppelit. Solkien hapertuneet kuminauhat menevät kyllä vaihtoon, mutta sitten otan nämä ahkerampaan käyttöön! Korkokengät olivat yllättävän hyvät jalassakin, en edes muistanut koko paria. Näiden kenkien sirous toimi hyvin wetlook-hameen kanssa, eikä kenkien ohuet remmit pätkäisseet säärien pituutta liikaa.

T-string-heels

Highheels_Bloggerstyle

Noir-handmade_wetlook-hame

Meillä on tämä viikonloppu mennyt pääosin kotosalla, itse tosin menen tänään illasta vielä töihin ja mieheni oli lauantain töissä myös. Olemme rakennelleet Legoilla lapsen kanssa tutkimuskeskusta ja uutta taloa, tällä hetkellä taas perheen miespuoliset pelaavat shakkia tuossa vieressä. Tavoitteena olisi tänään saada tehtyä muutamia kouluhommia etukäteen, jotta viikolla jäisi enemmän aikaa muuhun. Lähden ensi viikolla I love me- messuja varten Helsinkiin, sillä sain sinne taas bloggaajapassin ja yhteistyökumppanini pyysi minua tekemään sisältöä Instagramiin sekä blogiin messuja ajatellen. Eli ensi perjantaina ja lauantaina voitte bongata minut messuilta, tulkaa ihmeessä moikkaamaan! Sunnuntaina lähden takaisin kotiin, joten sunnuntaina en todennäköisesti enää messuilla käy - kaksi päivää riittää vallan hyvin aiempien vuosien kokemuksella.

On mukavaa vaihtelua lähteä taas pääkaupunkiseudulle ja olenkin sopinut jo parit treffit kavereiden kanssa. Viime reissulla aika meni niin tiukille, että emme ehtineet tavata kaikkien kanssa, joten tällä kertaa tapaan useampia ystäviä reissun aikana. Käymme myös Tanjan kanssa kuvaamassa Helsingissä, saa nähdä millaisia taustoja löydetään kuville.

Blogger_outfit_pics

Tällä viikolla sekä minulla että meidän muksulla oli köhää ja kuumetta, joten jätin tältä viikonlopulta keikat väliin ja nautin sen sijaan vaahtokylvystä. Nyt onneksi alkaa molemmilla olla jo pienoinen flunssa ohi ja tänään ollaankin menossa mummolaan kylään. Keittiötä olemme suunnitelleet myös, että saisimme mahdollisimman toimivan ratkaisun meidän tarpeisiin, mutta suunnitelma vaatii vielä hieman hiomista. Lattiaan olemme olleet todella, todella tyytyväisiä, mutta siitä kerrottakoon enemmän vaikka sitten, kun saamme myös keittiön säilytystilat uusittua. :)

Nyt on mentävä, mutta palataan huomenna arvonnan merkeissä - mukavaa sunnuntai- iltaa ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

wetlook_hame_paivan_asu-14

Korkokengat_peeptoe

6 kommenttia:

  1. Ihana tyyli ja sopii sulle tosi hyvin! <3
    Tsekkaa munkin Fall outfit- postaus ja seuraa toki mun blogiani jos tykkäät <3

    https://pieniruskeatytto.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) <3 Miepä käyn tsekkaamassa, syksy on ihanaa pukeutumisen aikaa. ^^

      Poista
  2. Vihreä ja musta...niin erinomaisen hyvin yhteen sopiva yhdistelmä mikä varmasti jää monelta ihan huomioimatta ja kokeilematta. Syksy on kyllä tänävuonna ollut mukavan värikäs ja kaikinpuolin hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vihreä + musta, pinkki + musta ja punainen + musta ovat parhaimpia yhdistelmiä. :) Toki myös sininen on ihana mustan kanssa! <3 Sanoppa muuta, vähän kauemmin olisi saanut ruskansävyt pysyä puissa ja sadetta hitusen vähemmän, niin olisi ollut vielä parempi. Josko vielä ehtisi kuvata ruskansävyjä ennen talven tuloa, jos löytyy joku paikka mikä olisi säilynyt hieman paremmin. :)

      Poista
  3. Todella upea look jälleen, enpä muista milloin olen nähnyt sulla tuollaista neuletakkia! Neuleita kyllä on nähty, mutta että neuletakkia sun yllä ei tuu ainakaan mieleeni. Mukava siis nähdä uudenlaista yhdistelyä sulta 8)

    Mä yhdistän yleensä tuollaisen vihreän värin valkoisen kaveriksi, mutta kuten tuossa ylhäälläkin mainittiin, niin näyttääpä muuten hyvälle tuo vihreä myös mustan kanssa, mikä tosiaan on jäänyt kokeilematta. Loppukesästä pidin sellaista pitkää armeijanvihreää bleiseriä mun tummanharmaan neulemekkoni kanssa ja harmi etten ehtinyt sitä kuvata, nimittäin se look oli myös ihan todella kiva ja värit kävi yhteen! Harmittaa kovasti, että se look jäi kuvaamatta, kun sillä menin kuitenkin muutamana päivänä loppukesän viileämmillä säillä ja se oli oikein toimiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kata! <3 Tuo neuletakki on kyllä ihana, mie käytän tätä aina talvisin kovilla pakkasilla. :) Ihana kuulla, kiitos! <3

      Aaa, miulla ei oo käynyt mielessäkään yhdistää tätä valkoisen kanssa. :) Niin on monia makuja, miusta vihreä ja musta ovat aina olleet sellainen kaunis pari. Tummanharmaa ja armeijanvihreä yhdessä = Ihana yhdistelmä! <3 <3 Josko myö saataisiin vielä parit kauniit ja lämpimät syyspäivät, niin saisit setin päälle ja kuvattua. ;)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)