torstai 31. lokakuuta 2019

Talviahdistus ja viimeisiä ruskapäiviä

Viimeisiä ruskakuvia viedään, sillä täällä on maa ollut valkoisena jo useamman päivän ajan. Kerroinkin Instagramissa eilen, että näin aikuisena talven tulo on alkanut hieman ahdistaa - nuorempana suhtauduin neutraalisti talveen ja nautin talvisista aktiviteeteista. Vaikka joka vuosi Suomessa tulee talvi, niin vuosi vuodelta tämä pimeys tuntuu hankalammalta ja kestää pidempään, kun lumet eivät tule ihan niin aikaisin kuin vuosikausia sitten. Tätä olisikin edessä sitten seuraavat puoli vuotta, pimeä tulee niin aikaisin ja pitää taas asennoitua nauttimaan sellaisista talvisista asioista, mitkä tuovat parempaa fiilistä talveen.

Syysmuoti-2019-asu-2

Nahkatakki - Rokita
Kietaisupaita - Rokita
Narutoppi - Zara
Neulehame - Guess
Laukku - Cobblerina
Korkokengät - Gossip Girl

Kuvat; Tanja Räty

Asu-Guessin-hameella-2

Kirkasvalolampusta on onneksi jonkin verran apua, mutta kieltämättä paras se olisi heti aamulla herätessä. Sellainen lamppu meillä kyllä on, mutta siitä ei ole hirveästi iloa aamuherätyksissä, jos yöllä sattuu menemään sähköt poikki. Siinä kun ei ole akkua tai pattereita, joten koko kello nollautuu sähköjen poikki mennessä eli on turha odottaa herätysääntä, valosta puhumattakaan. Josko löytäisin paremman keinon tämän kirkasvalolampun kanssa, ainakin nyt tämän pimeimmän ajanjakson ajaksi. Varsinaisesta kaamosmasennuksesta ei voi kuitenkaan omassa tapauksessani puhua, sillä tämä kestää yleensä vain hetken ja keskemmällä talvea onkin jo paljon parempi fiilis, kun on myös niitä aurinkoisia päiviä ja maisemaa valaisevaa lunta. Kirkasvalolampun lisäksi meinasin panostaa myös pihan valaistukseen eli pitää hankkia vähän lisää valoja, että ulkoilu on mukavampaa iltapäivälläkin.

Peep-toe_korkokengat

Cobblerinan-nahkalaukku

Viime viikon tuulet veivät lähes kaikki lehdet puista ja täällä ollaan alettu valmistautua talven tuloon lisäämällä eristettä kellarinluukun alle ja järjestelemällä varastoja, viemällä remonttitavaraa varastoon ja niin edelleen. Vielä kun saisi nauttia hetken ruskasta ja paremmista ajokeleistä, niin olisi ihanaa. Jotenkin tuntuu, että olisi vähän kuin horroksessa pimeän tullen ja väsyttää huomattavasti normaalia enemmän, mutta eiköhän tämä tilanne tästä tasoitu kuten aiempinakin vuosina.

En yleensä ole tainnut täällä kovin paljoa avautua talven aiheuttamasta ohimenevästä ahdistuksesta, mutta oli jännä huomata Instagramissa tekemäni kyselyn kautta, että miten monia tämä oikein koskettaa Suomessa! Vastauksia tuli todella paljon ja tällä hetkellä noin 50% vastanneista kokee myös talven ahdistavan. Luin myös artikkelia aiheesta, jossa oli mainittu siitä, että vaikka kaamosmasennusta on, niin hetkellisen alakulon ja väsymyksen esiintyminen on huomattavasti yleisempää tähän aikaan vuodesta.

Asu-neulehameella-ja-nahkatakilla-3

Asukokonaisuus-neulehameella-ja-kietaisupaidalla-4

Gossip-Girl-niittikengat

Syksy-2019-Pohjois-Karjala

Kotimainen-nahkalaukku-cobblerina

Mutta josko se siitä talviahdistuksesta - tsemppiä teille muille samasta kärsiville ja erityisesti teille, joilla kaamosmasennusta esiintyy! Jos teiltä löytyy vinkkejä tähän aiheeseen liittyen, niin jakakaa ihmeessä kommenteissa, että millä tavalla saatte pimeyden ja talven tulon aiheuttamaa väsymystä ja alakuloa väistymään.

Tämä asu jäi - yllätys, yllätys - pimeyden takia kuvaamatta aiemmin, joten otimme Tanjan kanssa tästä kuvat eräänä päivänä. Asua aloin miettiä silloin, kun kuvasimme tämän asun, jossa näkyy sama avaruusaiheinen kietaisupaita. Tällä kertaa kietaisin paitaa hieman alemmas, eli en pujottanut nauhoja niiden kiinnityskohdista vaan kietaisin vyötärön ympäri hieman alempaa. Neulehame on ihanan lämmin myös syksyllä ja talvella, joten tätä tulee käytettyä paljon viileillä keleillä.

Gossip-Girl-heels

Gossip-Girl-shoes-silver-heels

Tuulisella ja kylmällä kelillä tuli huomattua, että enää ei todellakaan pärjää keinonahkakengillä, sillä nämä olivat niiiiiin kylmät verrattuna nahkaisiin kenkiin. Huhhuh, nämä saavat odottaa taas ensi kesää ja nyt otetaankin lämpimämmät kengät käyttöön. Vielä toistaiseksi verkkosukkiksilla on pärjännyt, mutta tänään pitää todennäköisesti laittaa jo paksumpia sukkiksia päälle. Asu on muuten aika arkinen ja sellainen helppo päällä, sopii kotipäiviin ja töissä käymiseen myös. Tähän kokonaisuuteen olisi voinut lisätä siron kaulakorun tai toisen rannekorun, mutta menee toki näin pelkistettynäkin kun asusteet tuovat sitä jotain asuun.

Syysmuoti-2019-asu

Asukokonaisuus-neulehameella-ja-kietaisupaidalla-2

Sellaisilla mietteillä tällä kertaa - kiitos teille aiempiin postauksiin tulleista kommenteista ja siitä, että olette lukeneet ahkerasti tätä blogia! Suunnittelen täällä joulukuulle kenkäjoulukalenteria, joten jos teillä on toiveita siihen liittyen, niin nyt on hyvä hetki avata suunsa tuolla kommenteissa. Otan toiveet huomioon ja pyrin tänä vuonna panostamaan entistä enemmän kenkäkalenteriin, se on ollut niin tykätty aiemmin! Ihanaa keskiviikkoa ja selätetäänhän talviahdistukset porukalla. :)

Korkokengat-niiteilla

6 kommenttia:

  1. Hassua, juuri tein itse luonnoksen siitä, miten selvitä paremmin pohjolan pimeistä talvista :D Katsoin juuri yhtä tubevideota aiheesta, ja siinä mainittiin, että nämä suositut melatoniinilisät (joita itsekin olen käyttänyt) voivat pahimmillaan lisätä väsymyksen tunnetta, koska elimistö saattaa tuottaa melatoniinia muutenkin liikaa pimeänä vuodenaikana. Kokeilen tänä talvena jättää ne pois tai ainakin vähemmälle. Ulos meneminen varsinkin valoisaan aikaan päivästä on auttanut itseäni pysymään suhteellisen pirteänä, kuten myös lisävitamiinit. Torkuttaminen voi myös lisätä väsymystä, joten kannattaa nousta heti kun vain millään kykenee ja yrittää säilyttää päiväryrtmi ja rutiinit aika tasaisena. Tuo lisävalokin on harkinnassa, harmi vaan että mulla ja miehellä on niin eri vuorokausirytmit että sen käytöstä tulee vähän hankalaa :D Varmasti myös hankalaa, jos sähköt eivät aina ole saatavilla. Tuossa nyt joitain vinkkejä, jotka ovat itselleni toimineet.
    Tsemppiä talvikuukausiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä sattui! :) Pitääpä käydä lukemassa jahka julkaiset postauksen. ^^ Joo, totta - ainakin itseäni on nyt syksyllä väsyttänyt paljon enemmän kuin aiemmin ja ulkoilua voisin kyllä lisätä. :) Meillä kans on aika erilaiset rytmit, mutta nyt vähän tasaantui kun lapsi pitää laittaa aamulla eskariin ja jompi kumpi meistä hoitaa sen. Yleensä tulee kyllä herättyä silti aamulla samaan aikaan, että ehtii tehdä töitä paremmin, vaikka voisi olla fiksumpaa nukkua vähän pidempään välillä. Kiitos vinkeistä ja tsempit myös siulle talvikuukausiin! <3

      Poista
  2. Upeita kuvia <3 ihana kyllä katsella näitä sun kuvia miten näistä huokuu itsevarmuus ja oma vahva tyyli ja ylpeys siitä <3 voimia sulle talviahdistuksen kanssa kamppailuun ^_^<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Spireida! <3 Näissä kuvissa alkoi jo vähän hämärämpää olla, mutta ihan hyviä kuvia tuli silti. :) Ihana kuulla, kiitos! <3 Ja kiitos, eiköhän tämä tästä samalla tavalla mene ohi kuin aiempina vuosina, ainakin sitten kun lumet tulevat pysyvästi. Meillähän lunta on jo yli kymmenen senttiä, mutta Joensuussa on edelleen aika harmaata. :)

      Poista
    2. Vau, täällä ei ole lumesta tietoakaan, kuuraa kyllä on ollut jo aina välillä, luo edes vähän pientä toiveikkuutta, että ehkä mekin tänne sitä lunta vielä saadaan :) sillä lumen tulolla on kyllä älyttömän piristävä vaikutus ^_^

      Poista
    3. Joo, sanoppa muuta - lumi tuo valoisuutta tähän pimeyteen. :) <3 Eiköhän sitä lunta ala olla pian sielläkin, täällä on pysynyt aika hyvin lumet jo! ^^

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)