perjantai 22. marraskuuta 2019

Kotimaisten vaatteiden hinta ja vaatetusteollisuus yrittäjän näkökulmasta

Monilla ihmisillä hintakäsitys on todella vääristynyt vaatteista ja ompelijan työn arvosta juurikin pikamuodin takia. Tämä on minusta todella surullista, varsinkin kun samaan aikaan puhutaan palkoista ja siitä, että palkoilla pitäisi pystyä elämään kotimaassa ilman sosiaalitukia. Samaan aikaan vaaditaan kotimaista laatua kiinahinnoilla ("koska henkkamaukaltakin saa x-hinnalla") tai valitetaan, ettei ole töitä Suomessa - mutta eihän niitä työpaikkoja synnykään, jos tilataan kaikki muualta ja ostetaan pelkästään ulkomaista? Eikä se työ (tai raha) pysy Suomessa, jos kukaan ei ole valmis maksamaan tuotteesta hintaa, jolla katetaan valmistuskulut ja saadaan hieman voittoakin. Hyvänä esimerkkinä tästä Aino- ja Reino- tossut. On ihan loogista, että jos tuotteella ei ole menekkiä, niin yritys lopettaa tai tuotteen valmistus siirretään halvempaan maahan eli kannattaisi herätä jo aiemmin tuotteen osalta, ennen kuin se valmistus siirretään muualle tai yritys lopettaa.

KlemettiläS_1708_03_Yötöissä
Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo


Palkkatasohan ei yleensä ole ompelijoilla korkea Suomessakaan, vaan yleensä aina tarjotaan Tes:in mukaista minimipalkkaa - yhdessä työpaikassani olen ompelijana saanut kilpailukykyistä palkkaa, mutta se ei silti vastannut mitenkään työmäärää, taitoja ja jatkuvasti kasvanutta vastuuta kyseisessä työtehtävässä. Ammattitaidosta tulee maksaa, kuten myös hyvin tehdystä työstä ja tehokkuudesta - asia erikseen, jos työn laatu on heikko, työtahti liian hidas tai jos työntekijän aika menee haahuillessa ja kavereille viestitellessä. Kilpailukykyinen palkka on myös yksi keino sitouttaa hyvä työntekijä, sillä motivaatio ja sitoutuneisuus säilyy, kun työntekijä saa asiallisen ja tasapainossa olevan korvauksen tekemästään työstä. Tällöin myös työntekijä haluaa panostaa ja tulla entistäkin paremmaksi työntekijäksi, kun taas paljon ahertava työntekijä suhteessa liian pienellä palkalla turhautuu ja pahimmassa tapauksessa lamaantuu alisuorittajaksi.

Nahkamekko
Tätä mekkoa käytin viimeksi, kun meillä kävi vieras Etelä-Koreasta. Joskus hyvinvointi jää yrittäjyyden ja stressin jalkoihin, mutta takaisin yhtä rentoon fiilikseen kuin kuvassa pyritään parhaillaan. Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo


KlemettiläS_1708_01_Ompelijatar
Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo


Myös Suomessa mietitään, että millä tavalla saadaan hintoja alas vaatteilla, mikä on aika nurinkurista kun mietitään Suomen kokonaisveroastetta ja kuluja, joilla Suomi ei voi kilpailla halpamaiden hintojen kanssa. Eikä tarvitsekaan, kun työolot ovat inhimilliset, turvalliset ja puhtaat verrattuna halpamaihin ja siitä pitäisi olla ylpeä. Laatu onkin yksi seikka, millä voi kilpailla Suomessa ja minusta kotimaista työtä tulisi arvostaa enemmän kuin kiinalaatuisen vaatteen hintaa. Vaikka tavoitteena olisi saada laadukas ja kotimainen tuote myyntiin mahdollisimman halpaan hintaan, niin tulee muistaa myös se, että jos hinta määritellään liian alas, niin se on kestämätön ja tappiollinen sekä valmistajalle että jälleenmyyjälle. Jos hinta on tärkein, niin silloin pitää antaa periksi joko laadusta tai kotimaisuudesta - halpavaatetta ei kannata repiä kotimaassa kenenkään toimijan selkänahasta.


Kotimaisten tuotteiden hinnoittelu ja kilpailu



Harmaa talous on myös yksi ongelma, jota näkee myös ompelupuolella tai siinä, että hintoja vääristetään tekemällä polkuhintaan eli huomattavasti halvemmalla ammattilaisiin nähden, jolloin ei saa edes pakollisia liiketoiminnan kuluja katettua Suomessa. Oli yllättävää, että muutamien ompelijoiden kanssa keskustellessa omat hintanikin ovat edullisemmat kuin heillä ja silti joskus kilpailun takia minultakin jää asiakas saamatta, kun joku Joensuun seudulla tekee edullisemmin. Hintatasossa on aika paljon vaihtelua samassa kaupungissa ja kilpailuhan on hieno juttu, kunhan sillä ei pyritä vääristämään hinta- ja palkkatasoa liikaa.

Hinnoittelu oli itsellenikin todella hankalaa alkuvuosina, enkä osannut kaikkia juoksevia kuluja huomioida samalla tavalla kuin nyt. Tradenomin monimuoto-opinnoista on ollut hyötyä hinnoittelussa ja kannattaa ehdottomasti verkostoitua muiden samalla alalla olevien kanssa ja kysyä hintatasoja, vaikka jotkut eivät tarkkoja hintoja haluakaan jakaa. Muutenkin verkostoituminen ja kannustaminen on kyräilyä parempi vaihtoehto, nimim. arvatkaa vaan muistanko kaikki heistä, jotka ovat valittaneet ja arvostelleet muita ompelijoita kaupungilla kangasliikkeissä ynnä muilla tarvikeostoksilla? Se ei anna hyvää kuvaa yrityksestä, eikä ihmisestä itsestään.

Kysy, opasta, neuvo ja muista, että kaikki tekevät virheitä joskus. Myös itse olen tehnyt virheitä, mutta olen ottanut niistä opiksi ja se onkin tärkeä taito niin yrittäjällä kuin työntekijälläkin.

BlackSwanBallerinaPhotoshootValokuvausBellaPhoto
Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo


Muille ompelijoille ja käsityöläisille voisin vinkata, että jos hinnoittelu tuntuu vaikealta, niin Outi Les Pyy julkaisi käsityöläisille Excel- taulukon, jolla saat laskettua suuntaa antavat hinnat alihankintaompeluun ja mittatilaustöille. Sain oman taulukkoni pyytämällä sähköpostiin hänen FB-sivujensa kautta. Taulukoissa on huomioitu kulut, verot, pakollinen YEL, valmistuskustannukset JA yrittäjän palkka. Taulukko on ollut todella kätevä arvioidessa hintoja ja työmäärää, alihankintaompelun hinnoista puhumattakaan. Tämän taulukon käyttämisen jälkeen on alkanut tuntua, että ihan oikeasti jää palkkaa enemmän käteen ja tavallaan myös itsestäni on tullut tarkempi, että en tee polkuhinnalla töitä.

Kannattaa miettiä, millä hinnalla olisit itse valmis ompelemaan esimerkiksi yli 20 työtuntia hääpuvun parissa tai kuinka kauan sinulla menisi vaikkapa farkkuja ommellessa? Haluaisitko saada palkaksi muutakin kuin hyvän mielen tai enemmän kuin pari euroa tunnilta? Se, millä hinnalla itse tekisit, ei välttämättä vastaa normaalia hintatasoa, vaan hinnassa pitää ottaa myös liiketoiminnan kulut huomioon eli kohtuullisen tuntipalkan saavuttamiseksi on pakko veloittaa enemmän. Esimerkiksi uniikin työn osalta veloitettavasta 37e tunti, jää yrittäjälle oikeasti käteen vain noin 15 euroa kulujen jälkeen. Palkkatyössä voit miettiä, kuinka tuottava sinun pitäisi olla, että työnantajan on kannattavaa palkata sinut? Tuotko tarpeeksi lisäarvoa työnantajalle suhteessa palkkaasi?


Materiaalivalinnat, omat arvot ja yrittäjän työ


Vaatteita ostaessa kannattaa huomioida materiaalien lisäksi se, että laadukas materiaali maksaa. Kankaita saa valtavalla hintahaitarilla riippuen sen laadusta ja mahdollisesta käsityöstä esimerkiksi pitseissä. Esimerkiksi itse olen käyttänyt hääpuvuissa sekä 300 euroa metriltä maksavaa pitsiä ja toiseen pukuun pitsiä, joka maksoi 3 euroa metriltä. Molemmat olivat aivan erilaisia pitsejä niin laadun kuin eettisyydenkin osalta, mutta molemmat olivat asiakkaan budjettiin ja makuun sopivia. Suomessa ompelutöiden päälle lisätään myös 24 prosentin arvonlisävero, joka tilitetään suoraan valtiolle.

Nettikäyttöön-1
Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo

Chevrolet-Camaro-ja-nahkamekossa
Kuva; Salla Klemettilä / Bella Photo



Toki myös ihmisen omat arvot vaikuttavat niihin valintoihin, mitä valintoja hän tekee omassa arjessaan. Joidenkin mielestä kotimainen laadukas villakangastakki saisi maksaa enintään 100 euroa, kun taas joidenkin mielestä on aivan ok maksaa liukuhihnalla valmistetuista tuotteista sata euroa kuukaudessa, oli alkuperä missä hyvänsä. Suosin itse vähempää määrää, mutta ehdottomasti laadukkaampaa. Nuorempana suurempi määrä oli enemmän oma juttuni, joskin goottityyliset vaatteet olivat kalliimpia kuin perusvaatteet, vaikka laatu oli lähestulkoon samaa - vain muutamat niistä vaatteista olen säilyttänyt.

Sum summarum - sille on syynsä, miksi kotimainen laadukas vaate maksaa ja iso osa hinnasta menee erilaisiin veroihin ja muihin kuluihin. Itse tekijälle jäävä osuus on pienempi, kun vielä materiaalit vähennetään hinnasta ja kun huomioidaan, että yrittäjä tekee myös muuta kuin pelkästään niitä tuotteita - asiakkaiden kontaktointi, markkinointi, sovitukset, kaavoitukset, kuosittelut, materiaalien pesut, kirjanpito, laskutus, raportit, siistiminen, teollisuuskoneiden huoltaminen... Myös niiden ajalta olisi hyvä saada korvausta, ettei näin suuri osa ajasta ole ilmaista työtä. Näistä tehtävistähän palkkatöissä saa korvauksen työnantajalta, kun taas yrittäjällä raha tulee taloon niistä asiakkaiden tekemistä tilauksista ja ostoista.

Kaavoitus-ompelija

Kannattaa myös huomioida, että käsityöhön menee aikaa ja ompelijalla on varmasti enemmän kuin yksi asiakas, eli aina kannattaa olla ajoissa liikkeellä ja arvostat varmasti enemmän huolella tehtyä työtä, kuin juostenkusten tehtyä työtä. Jos on hirveä hätä vaatteen kanssa, niin kannattaa kysyä ensin, että onnistuuko tämä ja tämä juttu tähän päivämäärään mennessä? Myös materiaaleissa kannattaa miettiä, onko tärkeintä halpa hinta, kankaan kuosi vai se, että vaate kestää ja tuntuu hyvältä päällä? Näistä saa aina lisää tietoa ammattilaiselta ja usein asiakkaiden kanssa etsitään sopiva materiaali yhdessä, joka on mahdollisimman laadukas annettuihin spekseihin nähden. Aina kannattaa kysyä, jos tulee jotain mieleen - tyhmempää on olla kysymättä ja arvioida asiaa ilman ammattitaitoa.

Arvostakaa kotimaisia vaatteita ja niitä tekijöitä, joita meillä on täällä vielä jäljellä! Toivottavasti tämä avasi jollain tavalla käsityöalan yrittäjyyttä ja innostaa tukemaan kotimaista tuottajaa esimerkiksi joululahjojen kanssa. Mikäli oma tilanteesi ei salli tukea kotimaisia yrittäjiä, niin jo pelkästään somessa kommentoimalla, suosittelemalla ja tykkäämällä voit auttaa yrittäjää saavuttamaan enemmän potentiaalisia asiakkaita. Se ei maksa mitään, vaan tuo hyvän mielen sinulle ja yrittäjälle, jonka lisäksi joku muu voi löytää ratkaisun ongelmaansa ja tekijän vaatteillensa. :)

12 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä ihan valtavan hyvä postaus! Niin paljon tärkeää ja ajattelemisen arvoista asiaa, ja luulen, että moni sai tästä itselleen pohdittavaa. Vaikka nämä asiat itsekin tiedostaa, niin on paljon sellaista, mitä ei välttämättä aina hoksaa ajatella. Kiitos siis tästä. :) Ja ihanat kuvat tässä postauksessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenni! <3 Ihana kuulla, tästä onkin tullut jo nyt tosi paljon viestejä puhelimeen ja somessa myös. <3 :) Yrittäjyydessä on tosiaan omat koukeronsa ja just palkkamalli on niiiiin erilainen kuin jollekin suuremmalle firmalle työskennellessä, niin näitä tulee nykyään ajateltua aika paljon eri kanteilta kun on yrittäjänä nyt ja aiemmin ollut eri ompelimoissa töissä, osa vähän pienempiä ja osa suurempia. Kiitos, nämä kuvat on kyllä ihan lemppareita edelleen ja inspiroivia - Salla on hurjan taitava kuvaamaan! ^^ <3 Noissa Camaro- kuvissa on jotenkin niin ihana fiilis aina, tuo muistoja mieleen. :)

      Poista
  2. Täyttä asiaa! Niin hyvin olet taas kirjoittanut, tää on tärkee aihe näinä aikoina, kun kulutetaan kestämättömän paljon! Kiitos tästä postauksesta❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Sanoppa muuta, kulutetaan kyllä kestämättömän paljon, mutta ei siihen kotimaiseen. Annetaan vaan rahojen valua ulkomaille kokonaan, niin onko ihmekään kun Suomen taloustilannekin huolestuttaa jo monia meidän ikäisiä. :( Pitkäkantoiset vaikutukset on, jos ei ala muutosta tapahtumaan. Kiitos ihana! <3

      Poista
  3. Kyllä, näin ompelijana tiedän valitettavan hyvin mistä puhut! Tuntuu, että käsitöistä ollaan valmiita maksamaan jotenkin erityisen vähän, kun taas suurempia summia syydetään ties mihin turhuuksiin ja huonoon laatuun.

    Olen kerran tehnyt yhden juhlapuvun sukulaiselle, ja vaikka pyysin siitä oikeasti ihan polkuhintaa, sieltä tuli silti sellaista "no onpas tämä käsityö arvokasta" -kommenttia. Tämä asiakas oli vielä todella hyvätuloinen, eli ei kyllä jäänyt arvostettua oloa. Päätin, että jatkossa jos lähden isompaan projektiin annan jonkin arvion tai taulukon etukäteen, jossa eritellään mahdolliset kulut. Motivaatio tehdä isompia tilaustöitä muille kuin itselle on kyllä laskenut vuosien mittaan :D Toivottavasti asenteet muuttuvat pikkuhiljaa.

    Kiitos tästä postauksesta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sanoppa muuta. Sitten tuhlataan vaan lisää, kun huonolaatuinen menee rikki ja korjaamisen kanssa pihistellään, kun uuden pikamuotitakin saa lähes samalla hinnalla. Järkeä voisi olla vähän enemmän näissä asioissa, kun tuntuu, ettei mitään vaatetta arvosteta edes sen vertaa, että sen viitsisi korjauttaa tms. Käyttöikä pitenisi huomattavasti!

      Joku miulle joskus sanoikin, että siun parhaimmat asiakkaat ja fanit pitäisi olla niitä siun perheenjäseniä ja sukulaisia - eli niitä, jotka arvostavat siun tekemää työtä ja maksavat mielellään normaalin hinnan. Mie kans tein joskus kaukaisemmalle sukulaiselle yhden tuotteen ja pyysin siitä joitain kymppejä vaivan palkkaa + materiaalikustannukset, kun silloin en vielä yrittäjänä ollut ja suostuin kuitenkin ne yhdet tekemään. Oli kuulemma ihan liian kallista, vaikka asiakas pyysi mahdollisimman laadukkaan matskun ja sovitettiin varmaan kolme kertaa. Materiaaliakin olisi kuulemma saanut halvemmalla... Et jäi vähän suu auki, että mitä ihmettä nyt? Ei varmasti ois samalla hinnalla tehnyt miulle jotain omaa ammattityötään. Toivottavasti muuttuu, miusta tuntuu et jo nyt alkaa muuttua ja suurin osa miunkin asiakkaista on 18-40 vuotiaita, todella tiedostavia ja kestävän kulutuksen kannalla olevia asiakkaita. :) <3 Ihan parasta valmistaa vaatetta asiakkaille, jotka arvostavat sitä työtä ja eivät yritä polkea hintaa mahdollisimman alas. ^^

      Kiitos siulle ihanasta kommentista ja ajatusten vaihdossa - täällä on myös tuttua, että välillä motivaatio menee, jos asiakas tai mahdollinen asiakas ei arvosta sitä aikaa mitä menee tai pyytää tekemään "sinnepäin", jota oma ammattiylpeys ei anna periksi tehdä. :/ Ammattiylpeys se on ompelijoillakin ja vaikka välillä olen törmännyt siihen, että esim. korjausompeluun käytetään kouluttautumattomia "ompelijoita", niin sen yleensä huomaa laadussa, työtavoissa tai siinä, että koneet alkaa prakata kun osia kiinnitetään vähän sinnepäin... Tästäkin aiheesta saisi oman postauksensa. :D Kiitos <3

      Poista
  4. Ihana kuulla, että mun tekemästä hinnoittelu-excelistä on ollut hyötyä! Excelin todellakin saa pyytämällä, eikä se maksa mitään. Koen, että jos kaikki alan ammattilaiset ja yrittäjät pystyisivät hinnoittelemaan itsensä kestävämmin, kaikki voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnoittelu- Excel on ollut kyllä kullanarvoinen! <3 :) Kiitos ja ihana, kun jaat ilmaiseksi tuota taulukkoa, niin on helppo tsekata hintatasoa ja sitä, onko oma hintataso ollut kestävällä pohjalla. Tuo on kyllä täysin totta ja käsityötäkin varmaan olisi Suomessa enemmän, jos hintatasoa ei vääristetä liikaa tai epärehellisin keinoin. Muutenkin hintaa joutuu miettimään aika paljon ja onpa sattunut vastaan sellainenkin, jossa yrittäjä tekee tiettyjä muutoksia vaatteisiin vitosella, josta ei todellakaan jää käteen mitään - ennemmin menee pakkasen puolelle.

      Poista
  5. Tosi hyvä postaus! tuntuu että niin monelle ihmiselle tulee aina yllätyksenä se miten "paljon" laadukas kotimainen käsityö maksaa.. :D Ei ajatella tuotteen eettisyyttä, laatua tai kotimaisten tuotteiden tukemista, vaan ajatellaan pelkästään hintaa ja siksi ostetaan lähes aina henkkamaukasta joku halpis vaate joka alkaa nyppääntyä parin pesun jälkeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sanoppa muuta! Just tänään Hesarista luin juttua, missä jopa Italiassa tehdään takkeja (4-5h työtä) 3,50-4,50 euron hinnalla... Eihän sillä elä lähes missään Euroopassa, Italiasta puhumattakaan! :O Todella hankalahan tuo orjatyö on paikantaa, jos käytetään monia ja monia alihankkijoita, joille kaikille menee siivu siitä työstä. Tekijä vaan saa kaikkein vähiten, vaikka tekee suurimman työn. :( Siinä voi moni miettiä kotimaisen käsityön hinnasta valittaessaan, että tekisikö itse Suomessa tuolla hinnalla mitä esim. Italiassa ja miten pärjäisi täällä tuollaisella palkalla. :D

      Sepä se, arvoja on monenlaisia ja osa vaan haluaa sulkea silmänsä, pysyä tietämättömänä ja tiedostamattomana myös aikuisiällä.

      Poista
  6. Olipas hyvä ja tarpeellinen kirjoitus! Se on niin jännää, että kotimaisuus ja laatu eivät ole kuluttajille tärkeitä seikkoja enää. Mitä iloa on ostaa vitosen maksava t-paita, joka nukkaantuu parissa pesussa ja on epäeettisesti valmistettu? Sen sijaan voisi ostaa laatua kotimaiselta yrittäjältä ja samalla tietäisi, että missä tuote on valmistettu.

    Eka ammattini on vaatetusalan artesaani, mutta niitä hommia en ole päivääkään tehnyt, tuntui niin hankalalta löytää työtä ja omaa yritystä en halunnut perustaa. Eikä se vaatetehtaan liukuhommatyö tuntunut omalta, sitä tein pari kuukautta työharjottelussa. Aivan mahtavaa, että sinunlaisiasi käsityönammattilaisia on, se kertoo, että ei aivan kaikki kuluta pelkkää kertakäyttömuotia. :) Täällä Turussa on kyllä ihan hyvin panostettu kotimaisiin tuotteisiin, Forum-kauppakeskukseen oli (nyt on valitettavasti rempassa) keskitetty lähes pelkästään liikkeitä, joissa myytiin ja valmistettiin kotimaisia tuotteita.

    Joku siinä luovuudessa on, että ihmiset eivät aina sitä osaa arvostaa. Käsitöiden lisäksi tämä näkyy musiikissa. Jos minut pyydetään häihin esiintymään, ei parin laulun laulamisesta haluttaisi pulittaa paria kymppiä enempää. Ihmiset ei ajattele, että se ei ole vain se 10-15min esitys, vaan siihen kuuluu paljon muutakin, kamojen roudaaminen, matkat, harjoittelu yms. Eli sama juttu kuin käsitöissä, ihmiset näkee vaan sen valmiin tuotteen eivätkä ymmärrä, mitä siinä tuotteen takana on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla! <3 Tää on ollut kyllä todella suosittu, mukavasti löytänyt porukkaa tänne. :) Joo, siis tavallaan osalle on kyllä tärkeää ja osa vaan puhuu lämpimikseen, kun ei kehtaa myöntää suosivansa riskimaissa ja lapsityövoimalla tehtyjä tuotteita. Tämäpä, en ymmärrä miksi jotkut eivät halua ajatella yhtään pidemmälle ja miksi moni sulkee silmänsä mm. kierrätyksen (! ihan perushommia!) ja kaiken muun vastuullisemman toiminnan suhteen.

      Mie en tiennytkään tai muistanutkaan, et sie olet vaatetusartesaani ekalta ammatiltasi! Töitä on tosiaan vähän varsinkin tietyillä alueilla - Helsingissä, Lahdessa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa on enemmän vaatetusalan töitä kuin täälläpäin. Ja toki monissa niistä on neuvotteluvaraa palkassa, joka on miusta ainakin tosi tärkeä juttu, kun yleensä sen ompelutyön lisäksi saat hoitaa kaikkea muutakin laskutuksesta, sopimuksista ja vastaavista lähtien... :) Ihana kuulla, että Turussa on muutosta parempaan jo! <3 Pitäisikin käydä Turussa pitkästä aikaa. :)

      Joo, sehän se on sekä musiikissa, valokuvaamisessa, bloggaamisessa ja käsitöissä ym., että ei ymmärretä että se valmis tuote tai palvelu on ainoa, mikä näkyy ulospäin. Yllättävän paljon näissä tehdään taustalla hommia ja sitä pitäisi ehdottomasti arvostaa. Näistä pitäisi puhua enemmän ja kertoa mitä kaikkea siellä taustalla tapahtuu tai tulee tapahtumaan, ennen kuin tuote tai palvelu on täysin valmis asiakkaalle. Osa ei käsitöistäkään ajattele, että esimerkiksi mittatilauskaavat tehdään mittojen oton jälkeen, kangas leikataan, kuviot kohdistetaan, hankitaan kaikki tarvikkeet, silitetään tukikankaat kiinni, ommellaan vaate, päätellään osa ompeleista käsin, prässätään jne.... Todella monta työvaihetta, ennen kuin tuote on täysin valmis asiakkaalle luovutettavaksi.

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)