sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Kahdeksan mieleen jäänyttä postausta tältä vuodelta ja syksyiset asukuvat

 Ihanaa sunnuntaita teille! Täällä selailtiin pitkästä aikaa vuoden postauksia läpi ja halusin nostaa tänne postauksia, jotka ovat erityisesti jääneet mieleen tältä vuodelta. Tyyliin ja muotiin painottuvassa blogissani olen käsitellyt tänä vuonna myös muita aiheita, mutta useat mieleen jääneet julkaisut liittyvät kauneuteen ja tyyliin. Monia muitakin asuja on jäänyt mieleen tältä vuodelta, mutta tässäpä ensimmäisenä mieleen tulleet ja muun aiheiset postaukset, jotka herättivät tunteita, keskustelua ja joiden kautta sai myös vertaistukea teiltä. Monet syksyn aikana julkaistut asut ovat myös huippuja, käyhän tutustumassa samalla niihinkin, mikäli olet missannut uusimmat julkaisut! 

Ohessa syksyiset asukuvat, jotka kävimme ottamassa mieheni kanssa Joensuussa käydessä - Minna Parikan ponikengät ovat upea väripilkku syksyyn!

  Syksy-2020-Joensuu-2


Nahkatakki - Rokita
Wetlook- hame - Noir Handmade / Leeloo
Laukku - Furla
Korkokengät - Minna Parikka
Huivi - anopin neuloma
Toppi - Zara
Hihaton kauluspaita - H&M

Syysasu-wetlook-hameella-6 Syysmuoti-2020-paivan-asu Minna-Parikka-Celestia-neon-pink Asusteet-Furlan-laukku-ja-Minna-Parikan-kengat          

Menetin isäni syövälle

Tämä postaus on jäänyt todella syvälle mieleen ja herättää tunteita edelleen. Todella vaikea paikka, varsinkin kun yrittää olla mahdollisimman vahva ja muiden tukena. Mieli palaa ajoittain edelleen saattohoito- osastolle ja sairaalalle, mutta muuten arki on ollut niin sanotusti normaalia jo pidempään. Tässä kahdeksan kuukauden aikana on tullut mieleen miljoona ajatusta, jotka olisin halunnut isälle jakaa ja joista puhua. Parhaat vinkit surun käsittelyyn ovat melkeinpä nämä;  puhu, älä jää surun kanssa yksin, itke kun itkettää. Urheile, kirjoita, piirrä ja maalaa. 

Mustavalkoinen-paivan-asu Syksyn-2020-muoti-blogi

Kauneusleikkaukset, täyteaineet ja muut vartalonmuokkaukset - mitä mieltä?

Tämä oli mielenkiintoinen postaus kirjoittaa ja herätti mielenkiintoa myös teissä lukijoissakin. Julkaisussa kerroin, mitä itse mietin kauneusleikkauksista ja erilaisista täyteaineista, jonka lisäksi käsittelin myös niitä toimenpiteitä, mitä olen itse miettinyt. 

Syysmuoti-paivan-asu

29 kysymystä ja asukokonaisuus itsetehdyillä vaatteilla

Tämä asu ja nämä kuvat! Tykkään todella paljon, asu on ihana ja päivä on jäänyt mieleen, kun kokoonnuttiin taas kaikki sisarukset lapsuudenkodissa. 29 kysymykseen löytyy vastaukset samasta postauksesta, tätä oli kiva tehdä. 

Mustan ja vaaleanpunaisen ihana liitto

Tämän asun haluan pukea uudelleenkin mahdollisimman pian, pastellisen vaaleanpunaisen ja rouhean mustan yhdistelmä on ihana! Suosikkiasuja tältä vuodelta, asun vaatteet ja asusteet toimivat yhdessä ja erikseen. 

Kun ilo katoaa Instagramista

Instagramin kanssa minulla on edelleen vähän viha- rakkaussuhde, joskus sovellus tuntuu hyvältä, toimii kuten pitää ja sieltä saa inspiraatiota. Toisaalta taas joskus menee hermot sovelluksen ongelmien takia ja siksi, että pitäisi olla aina erityisen spesiaalia asiaa, että julkaisut näkyisivät edes kaikille seuraajille. Joskus myös säännöt tuntuvat olevan erilaiset eri käyttäjille, kuten TikTokissakin. Toisaalta arkisempi sisältö on alkanut lisääntyä Instagramissa ja tavallaan myös keskustelu eri aiheista. No joo, tässä on niin monta puolta, että pitäisi melkein uusi julkaisu kirjoittaa aiheesta. 

Outfit-inspiration-october-2020 Kotimainen-nahkatakki-paivan-asussa

Palasaippuaa vartalolle, hiuksille ja kasvoille

Tämä palasaippua- postaus oli tosi suosittu! Palasaippuoita käytän edelleen ja olen löytänyt monta uutta ja ihanaa palasaippuaa meidän arkeen, joista kerron myöhemmin lisää Zero waste- tuotteiden yhteydessä. Suosittelut, tutustukaa Nurmen ja Sola Saippuan palasaippuoihin! 

Minna-Parikka-pinkit-Celestia-kengat Furla-Candy-pink

Kesäinen asu @ Paalasmaan Saaristo

Tämä asu jäi mieleen ja samalla reissulla kuvattiin myös TikTokeja aurinkoisena päivänä. Paalasmaa on ihana paikka, todella kauniit kalliot, hyvät grillauspaikat ja mukavaa viettää aikaa perheen tai ystävien kanssa. 

Syksy-2020-Joensuu-3

Ihana asu collegepaidalla

Cardonin collari on perusvaate, joka sopii todella monien hameiden kanssa yhteen ja miksei housujenkin kanssa. Pidän tämän postauksen kuvista hurjan paljon, niin kaunis keli ja asukokonaisuus näyttää omalta, mutta sopii myös leutoon talvikeliin. Ja kerrankin collegepaita, jossa on tarpeeksi pitkät hihat! 

Syksy-2020-Joensuu

Onko teille jäänyt erityisesti joku postaus mieleen tältä vuodelta? Jos on, niin mikä ja mistä aiheesta? :) 

5 kommenttia:

  1. Mulla jäi tuo sinun instagram postaus kyllä todella vahvasti mieleen. Aloin nähdä ehkä vähän uudella lailla tuon sovelluksen ja vähän nuita uusia (huonoja) puolia siitä tajusin myös postauksesi kautta. Ihania kuvia ja todella hyvä postausidea. Voisin vuoden lopussa koota omaankin blogiin tällaisen koosteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, Kata! <3 Instagram ja some ylipäänsä on aiheena todella mielenkiintoinen, varsinkin kun algoritmit muuttuvat jatkuvasti. Samalla on myös mielenkiintoista pistää merkille, millä tavalla kuvat nousevat tai floppaavat ja miten paljon vaikuttaa seuraajien määrä siihen, että miten paljon kuvaa näytetään myös heille, joita ei seurata. Esim. vähän aikaa sitten erään valokuvaajan kuva tuli miulle näkyville, josta olin arvellut että hän on tauolla Instasta, mutta IG ei ollut näyttänyt hänen kuviaan edes seuraajille jostain syystä...

      Toteuta ihmeessä, ihana olisi lukea siulta vastaava postaus ja itsellekin tuli tämä mieleen, kun aloin selaamaan postauksia ja osan huomasi tunnistavansa heti. :) <3 Kiitos kommentista ihana! <3

      Poista
    2. *Jotka eivät seuraa. :D Aamu-aivot vielä. Mut joka tapauksessa mielenkiintoinen aihe!

      Poista
  2. you look great! i love your outfit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much, I'm so happy that you love this outfit - I love this too! <3

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)